Keskiviikon klassikko:Eräs keskeisen yhdysvaltalaisyhtyeen parhaista
Steve Miller Band:Book of Dreams
Todella pitkän musiikillisen
uran luonut Steve Miller aloitti Chicago bluesin edustajana ja soitti
esimerkiksi Muddy Watersin, Howlin Wolfin ja Buddy Guyn kanssa.
Suurimpaan menestykseensä hän ylsi 70-luvun puolivälistä eteenpäin
julkaisemillaan, rockia ja poppia onnistuneesti yhdistäneillä
pitkäsoitoillaan. Yhdessä Book of Dreamsiä edeltäneen albumin Fly Like
an Eagle kanssa kyseinen levyparivaljakko edustaa kyseistä tyylisuuntaa
parhaimmillaan. Miller vastasi itse kummankin pitkäsoiton tuotannosta
ja niitä äänitettiin osittain jopa samaan aikaan. Fly Like an Eagle
julkaistiin toukokuussa 1976 ja Book of Dreams tarkalleen vuotta
myöhemmin. Fly Like an Eagle nousi Billboardin listalla kolmanneksi ja
siltä poimittiin kolme top 20:een noussutta singleä, näiden joukossa
listaykköseksi kohonnut Rock N' Me. Book of Dreams menestyi vielä hieman
edeltäjäänsä paremmin ja saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan
toisen sijan. Kyseiset albumit merkitsivät Millerin tuotannon
kaupallista huipentumaa. Monipuolisuudessaan Book of Dreams oli enemmän
kuin osiensa summa. Suuri osa albumin kappaleista oli tullut yleisölle
tutuksi yksittäisinä classic rock-asemilla soineina kappaleina. Book of
Dreams sisältää vaikutteita etenkin bluesrockista ja progressiivisesta
rockista. Minuutinmittaista introa Threshold albumilla seuraa hittisiivu
Jet Airliner. Paul Pena sävelsi kyseisen kappaleen vuonna 1973, mutta
koska hänellä oli tuolloin hankaluuksia levy-yhtiönsä kanssa, kappale
jäi vaille julkaisua. Yhtyetoveri esitteli Jet Airlinerin Millerille ja
hän kehitti kappaletta muokkaamalla siihen riffiä, jota Cream oli
hyödyntänyt versiossaan Robert Johnsonin kappaleesta Crossroads. Lyhyttä
introa ennen varsinaista kappaletta Miller oli hyödyntänyt jo Fly Like
an Eaglella ja käytti samaa metodia Book of Dreamsillä myös kappaleissa
Electro Lux Imbroglio ja Sacrifice. Progressiivista tyyliä albumilla
edustavat erityisesti raidat Winter Time ja Wish Upon a Star, joissa
koskentinsoittimet ovat voimakkaasti esillä. Winter Time sisältää myös
pelkistettyjä akustisia osuuksia ja huuliharppua, josta vastaa Norton
Buffalo. Kappaleesta kehittyy lopulta soolokitaran dominoima mainio
groove. Kitaristi Lonnie Turnerin ja basisti Gregg Douglasin käsialaa
oleva Jungle Love on Book of Dreamsin puhtain popkappale. Reggaeta
edustava rytmi ja raskas kitarointi täydentävät upeasti Millerin
melodista vokalisointia. Toinen varsin onnistunut popkappale albumilla
on 70-luvun laulunkirjoituksen formulaa erinomaisesti hyödyntävä True
Fine Love. Swingtown rakentuu rumpali Gary Mallaberin shuffle-beatin
ympärille. Kappaleessa rumpuja ja bassoa seuraa ensin rytmikitara,
sitten piano, kakkoskitara ja lopulta laulu. Kitaristi David Dennyn
kirjoittama The Stake edustaa Book of Dreamsin kappaleista kaikkein
selkeimmin puhdasta bluesia. Huuliharpun ja soolokitaransa vastapainoksi
kappaleen lauluefekteissä on 70-luvun henkeä.Steve Miller Band työsti
San Franciscon CBS-studioilla kaksi upeaa albumia; Fly Like an Eaglen ja
Book of Dreamsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti