Torstain terävä:Haastattelussa Daggerplay

Helsingissä vuonna 2011 perustettu rockyhtye Daggerplay, jonka muodostavat solisti/kitaristi Pekko Mantzin, kitaristi  Tommi Luostarinen, basisti Ville Ahonen ja rumpali Sirpa Immonen, on julkaissut toisen pitkäsoittonsa Subterranean Reality. Pekko vastasi haastattelukysymyksiin yhtyeensä ja uutuuslevyn tiimoilta.

Lyhyt katsaus siihen, mitä kaikkea Daggerplaylle on ehtinyt tapahtua viiden vuoden aikana esikoisalbumi Urban Campfire Songsin julkaisun jälkeen?

Pekko : "Kun Campfire-levy oli tehty, niin tovi soiteltiin sen levyn kappaleita keikoilla ja samalla rustailtiin uusia viisuja ja soitettiin keikkoja niin paljon kun saatiin. Ihan samaa hommaa, kun nytkin tehhään. Lauluja kerty sitten vähän enemmän ja osaa ei lähetty koskaan viemään pidemmälle. Aika nopeesti sen huomaa, mitä kipaletta viittii lähteä tekemään loppuun."

Kuinka kakkoslevy Subterranean Realityn 14 kappaletta valikoituivat?

Pekko : "Kaikki meiän mielestä hyvin loppuun viedyt biisit pistettiin kasaan äänityksiä varten. Yks äänitetty jäi yli levyltä. Ihan kelpo ralli, mutta sille ei löydetty paikkaa nyt."

Kuinka päädyitte julkaisemaan uutukaisen myös vinyylinä?

Pekko : "Vinyyylilevy on siisti kokonaisuus kansineen ja sisäpusseineen, joten pitkälti siks.  Ei cd-levyssäkään mitää vikaa oo tosin. Ite kuuntelen lähes pelkästään cd-levyjä kotosalla."

Lähitarkasteluun uuden levyn kappaleet Ghosts, Killburn Highroad, One Mile Town ja Cruel Wind?

Pekko : "Ghostsin kertsin melodia tuli päähän jostain kaukaisuudesta, sellasesta viisusta, jonka kirjotin joskus seitsemäntoista vuoden ikäsenä.

En tiiä miks se ilmesty taas, mutta hyvä kun tuli. Se oli eri nimellä vielä siinäkin vaiheessa, kun Daggerplayn kanssa alettiin soittaa keikoilla sitä. 

Sit se muotoutu oikein hyväks versioks. Kaunis ja positiivinen kappale. 

Kilburn Highroad muistaakseni synty työmatkalla kävellessä ja lauloin sen puhelimeen ainakin osittain. 

Lontoo-aiheista lyriikkaa siinä. Fiktiota ja faktaa samassa. 

Kysyin Damian Cullenin mukaan laulamaan sitä ja samalla hän rustas pari säkeistöä siihen. 

Irkkumeininkiä viimesen päälle. 

One Mile Town on sekorokkibiisi. Hyvin melodinen sellanen. 

Teini-iän juttuja pienestä kaupungista lyriikan puolelta. 

Clash-meininkiä siinä on mukana ja jotenki itelleni tulee säkeen katkokitaroista mieleen Thin Lizzy-tyylinen riffittely. Reggae-osa on miun mielstä siisti kans. 

Cruel Wind Blowingin melodia perustuu vuosia sitten kirjotettuun biisiin. Noita tulee kaukaisuudesta päähän sillon tällöin. 

Löytyy viittaus Juicen Viidestoista Yö-biisin tekstin lauseeseen tästä laulusta. Juice Leskiselle kumarrus. 

Pistettiin länkkärileffan fiilistä mukaan kitaroilla. Mielenterveysjuttujahan tässä on sanoissa. 

Idis synty joskus muuutama vuos sitten loppusyksyllä Brahenkadulla kävellessäni paskoissa fiiliksissä. 

Alkuperäinen teksti oli paljon enemmän "haudan takaa" sarjaa. Harmitti tuolloin vähän enemmänkin. Tässä versiossa parempi ilmasu ja fiilis. Välillä pimeässä, mutta ei toivottomasti enää."

Jokin hauska anekdootti levyn äänityksistä?

Pekko : "Ai joku tapahtuma tai tilanne? Ei siellä tapahtunu sellasta. Tosi lepposat sessiot muuten. Ei siellä mitään humoristista tapahtunu kyllä. "

Jos pitäisi nimetä Daggerplayn tekstien keskeisimmät teemat, mitkä ne olisivat?

Pekko : "Mielenterveys, elämä, toivo, usko, huominen, tää päivä, vitutus, positiivisuus, maailman tilanne, Suomen tilanne, huonot valinnat, hyvät päätökset ja niiden onnistuminen sekä niiden kariutuminen ja luovuttamattomuus."

Nimeä viidestä kymmeneen yhtyettä/artistia, jotka ovat olleet Daggerplayn musiikille jonkinlaisena referenssinä uutta albumia työstettäessä?

Pekko :" Ei pysty.  Omasta puolestani vois viis musatyyliä valita, jotka muiden tyylien ohella vaikutti. Ne on vanha punkrock, alkuperäinen rock´n´roll, voimapop, americana ja folk-musa".

Määrittele tyypillinen Daggerplayn musiikin diggari?

Pekko :" Ei sellasta oo. Me ei olla yhteen genreen mahtuva bändi , joten ei myöskään varmasti tyypillistä diggariakaan oo missään maailman kolkassa. Sekalaista sakkia siinä missä mekin."

Yhtyeenne tulevaisuudensuunnitelmat keikkailun ja muun osalta?

Pekko : "Toivon mukaan löytää uusia tuttavuuksia, kuulijoita ja soittaa keikkoja".

Mikä olisi sellainen yhtye, jota haluaisitte ehdottomasti lämpätä ja keikka olisi lisäksi mahdollisuuksien rajoissa?

Pekko : "Tommi tuumas tähän, että Michael Monroe ois jees. Ja oishan se todellakin. Bob Waynen lämppäriks ollaan menossa yhelle keikalle ja se on miun mielestä siistii. Kovan sortin outlaw-countrymies. Ite soittasin kenen vaan lämppärinä, jonka yleisö meitä jaksas kuunnella. Kusipäitten kanssa en haluis tehhä yhtään mitään, oli sitten vaikka bändi tai artisti, jonka musasta tykkään. "