Keskiviikon klassikko:Brittibluesin isähahmon ensimmäinen vuosikymmen

29. marraskuuta 1933 syntynyt ja 22. heinäkuuta 2024 edesmennyt John Mayall oli englantilainen blueslaulaja, kitaristi, urkuri ja biisintekijä, jonka musiikillinen ura on kestänyt yli viidenkymmenen vuoden ajan. Häntä voi pitää brittibluesin todellisena isähahmona. 1960-luvun alkupuolella Mayall perusti John Mayall's Bluesbreakersin, yhtyeen, jota voi tituleerata todelliseksi brittiläisen bluesin korkeakouluksi. Yhtyeessä ovat nimittäin vuosien mittaan soittaneet monet varsin merkittävät muusikot, joista mainittakoon pikaisesti Eric Clapton, Peter Green, Mick Taylor, John McVie, Mick Fleetwood, Aynsley Dunbar, Larry Taylor, Harvey Mandel sekä Andy Fraser. Macclesfieldissä, Cheshiressa syntyneen Mayallin isä Murray Mayall oli kitaristi ja jazzfanaatikko. Nuoresta iästä lähtien John tutustui amerikkalaisen bluesiin. Pianon, kitaran ja huuliharpun soiton osalta hän on itseoppinut. Ensimmäisen sähkökitaransa Mayall osti suoritettuaan asepalveluksensa Koreassa. Manchesterin taidekoulussa opiskellut Mayall aloitti soittamisen puoliammattimaisesti toimineissa yhtyeissä. Valmistuttuaan hän työskenteli taidesuunnittelijana, mutta ei jättänyt musiikkia. Vuonna 1963 hän muutti Lontooseen ja aloitti ammattiuransa muusikkona. Taidesuunnittelijan työstä oli myöhemmin hyötyä Mayallin vastatessa useiden albumiensa kansitaiteesta. Lontooseen muuttamista ehdotti brittibluesin keskeisiin tekijöihin kuulunut Alexis Korner, joka esitteli Mayallin monille soittajille ja auttoi esiintymistilaisuuksien löytämisessä. The Bluesbreakersin kanssa Mayall aloitti keikkailun Marquee-clubilla loppuvuodesta 1963. Sen ensimmäisen kokoonpanon muodostivat Mayall, aikaisemmin Powerhouse Four -yhtyeessä hänen kanssaan soittanut Peter Ward, basisti John McVie ja aikaisemmin Cyril Daviesin kanssa soittanut kitaristi Bernie Watson. Ensimmäinen levytys oli tuottaja Ian Samwellin kanssa tehty single Crawling Up a Hill. Rummuissa oli tuolloin Martin Hart, jonka korvasi pian Hughie Flint. Vastaavasti kitaristiksi vaihtui Roger Dean. Kyseinen kokoonpano säesti John Lee Hookeria brittikiertueella 1964.

 Levytyssopimus syntyi Deccan kanssa ja seitsemäs joulukuuta 1964 yhtyeen Klooks Kleekissä soittama konsertti äänitettiin ja julkaistiin albumina John Mayall Plays John Mayall. Liveäänitteitä levyllä täydensi vielä studioraita Crocodile Walk. Albumi ei menestynyt, mutta John Mayallin ura sai ratkaisevan käänteen, kun Eric Clapton korvasi Roger Deanin kitaran varressa huhtikuussa 1965. Uuden kitaristinsa myötä Bluesbreakers alkoi saavuttaa merkittävää huomiota. Kyseisen vuoden kesällä yhtye äänitti lokakuussa julkaistun singlen I'm Your Witchdoctor/Telephone Blues. Kuitenkin saman vuoden elokuussa Clapton lähti useammaksi kuukaudeksi Kreikkaan. Kyseisenä aikana kitaristina vaikutti ensisijaisesti Peter Green ja basistina Graham Bond Organisationista ensisijaisesti tuttu Jack Bruce. Clapton palasi Bluesbreakersiin kyseisen vuoden marraskuussa. Bruce siirtyi Manfred Manniin, mutta Bluesbreakers- kokoonpano, jossa hän oli vielä mukana, soitti keikan Lontoon Flamingo-clubilla. Se äänitettiin Mayallin kaksiraitaisella ja arvokkaan dokumentin kappaleita julkaistiin vuonna 1969 kokoelmalla Looking Back ja vuonna 1977 levyllä Primal Solos. Huhtikuussa 1966 Bluesbreakers äänitti tuottaja Mike Vernonin kanssa kakkosalbuminsa. Sen tekemiseen osallistui myös baritonisaksofonisti John Almondista, tenorisaksofonisti Alan Skidmoresta ja trumpetisti Skid Healeysta muodostunut puhallinsektio, joka oli mukana muutamilla kappaleilla. Suurelta osin bluesstandardeista koostunut albumi äänitettiin ainoastaan kolmessa päivässä, julkaistiin kyseisen vuoden heinäkuussa ja siitä muodostui Mayallin kaupallinen läpimurto. Se nousi kuudenneksi brittilistalla. Supertrio Creamin perustaminen uutisoitiin musiikkilehdistössä jo samaisen vuoden kesäkuussa. Claptonin viimeinen keikka Bluesbreakersin riveissä oli 17. heinäkuuta Bexleyssä ja Creamin debyytti jo samaisen kuun 29.  päivä Manchesterissa. Claptonin lähdettyä Mayall suostutteli Peter Greenin palaamaan yhtyeensä kitaristiksi. Greenin kitaroima kokoonpano äänitti lähes 40 kappaletta.

Helmikuussa 1967 ilmestynyt albumi A Hard Road on edeltäjänsä tavoin kohotettu klassikoksi. Sen laajennetuilla versioilla on myöhemmin julkaistu valtaosa kaikesta Greenin kitaroimasta materiaalista. Alkuvuodesta 1967 Mayall julkaisi myös amerikkalaisen bluesharpistin Paul Butterfieldin kanssa levytetyn ep:n. Peter Green perusti pian Fleetwood Macin, johon tulivat mukaan myös John McVie sekä muutaman viikon ajan Bluesbreakersissä soittaa ehtinyt Mick Fleetwood. Uusista tarjokkaista Mayallin valinta kohdistui 18-vuotiaaseen Mick Tayloriin. Alun perin paikalle suunniteltu David O' List perusti progeyhtye The Nicen Keith Emersonin kanssa. Toukokuussa 1967 Mayall osoitti kuitenkin yhden päivän aikana musiikillisen talenttinsa levyttämällä marraskuussa julkaistun albumin The Blues Alone. Artwoodsin rumpali Keef Hartley oli mukana puolella kappaleista, kaikesta muusta albumilla Mayall vastasi itsenäisesti. Heinäkuussa 1967 Bluesbreakersin vakiintunut uusi kokoonpano, jota täydensivät saksofonistit Rip Kant ja Chris Merker, nauhoitti albumin Crusader. Kyseisen vuoden Bluesbreakers vietti pääosin konsertoiden. Kiertueen lopussa Mayallilla oli 60 tuntia nauhoitettua materiaalia, josta kasattiin helmikuussa 1968 ilmestyneet albumit Diary of a Band Vol 1 & 2. Basistiksi vaihtui Keith Tilman ja saksofonistiksi Dick Heckstall-Smith. 15-vuotias Andy Fraser ehti olla Bluesbreakersin basistina vain kuusi viikkoa ennen liittymistään brittiläisen bluesrockin keskeisiin nimiin lukeutuvaan Free-yhtyeeseen. Tilalle saatiin jazztaustaa omannut Tony Reeves. Myös rumpali Jon Hiseman oli aikaisemmin soittanut jazzympyröissä.  Huhtikuussa 1968 levytettiin Mayallin ja Mike Vernonin tuottama pitkäsoitto Bare Wires, joka nousi kotimaassaan kuudenneksi. Hiseman, Reeves ja Heckstall-Smith siirtyivät perustamaan jazzrockyhtye Colosseumia. Rumpaliksi saatiin muun muassa Zoot Moneyn kanssa musiikillista yhteistyötä tehnyt Colin Allen ja basistiksi nuori lahjakkuus Steve Thompson. Elokuussa 1968 kyseinen kvartetti levytti pitkäsoiton Blues from Laurel Canyon. 13. kesäkuuta 1969 oltuaan Mayallin matkassa lähes kahden vuoden ajan Mick Taylor liittyi virallisesti Rolling Stonesiin. Rumpali Colin Allenin uudeksi yhtyeeksi vaihtui skottilais-brittiläinen ylpeys Stone the Crows, johon myös basisti Thompson liittyi.