sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Maanantain mainio:Southern rockin klassikon paluukonserteista kasattu tupla-albumi

Lynyrd Skynyrd:Southern by the Grace of God


21. maaliskuuta 1988 MCA:n julkaisemana ilmestynyt Southern by the Grace of God on Lynyrd Skynyrdin tuplalivealbumi, joka on taltioitu yhtyeen edellisen vuoden tribuuttikiertueelta. Mainitut konsertit olivat Lynyrd Skynyrdin tribuutti niille yhtyeen jäsenille, jotka olivat menehtyneet lento-onnettomuudessa kymmentä vuotta aikaisemmin. Heihin lukeutuivat solisti Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines sekä hänen siskonsa, taustakuorossa laulanut Cassie Gaines. Konsertteja varten yhtyeen kokoonpano oli eräänlainen toisen sukupolven Skynyrd. Aivan originaaleista kitaristeista mukana olivat Gary Rossington ja vuonna 1975 yhtyeen jättänyt Ed King. Halvaantuneen Allen Collinsin paikan oli ottanut Randall Hall. Mainittu kolmikko vastasi konserteissa Skynyrdille tunnusomaisesta kolmen kitaran hyökkäyksestä. Rumpali Artimus Pyle oli ollut mukana Skynyrdissä 70-luvun puolivälistä alkaen ja basisti Leon Wilkeson ja pianisti Billy Powell vielä aikaisemmin. Solistina oli Ronnie Van Zantin pikkuveljiin lukeutuva Johnny ja uusina taustalaulajattarina originaalit Honkettesit korvasivat Carol Bristow ja Dale Krantz-Rossington. Southern by the Grace of God sisältää Skynyrdin ensimmäiset uudet nauhoitukset sitten lokakuussa 1977 tapahtuneen lento-onnettomuuden. Kappaleet ovat toki yhtyeen legendaarisimmalta kaudelta. Liki pitäen loistavalta esikoisalbumilta Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd mukana on ainoastaan kaikkein legendaarisin raita, eli yleisön laulama anthem Free Bird. Second Helpingiltä tuplakolle sisältyvät Skynyrdin konserttien vakioavaus Workin' for MCA, hitti Sweet Home Alabama, J. J. Cale-cover Call Me the Breeze ja niin ikään parhaimmistoon lukeutuva Swamp Music. Kolmas pitkäsoitto Nuthin' Fancy feidataan Southern by the Grace of Godin biisilistassa jostakin syystä kokonaan, vaikka albumi sisältää esimerkiksi kiistattomiin Skynyrd-klassikoihin lukeutuvan Saturday Night Specialin. Gimme Back My Bulletsilta mukana on nimiraita, jossa vieraileva Steve Morse pääseekin revittelemään täydeltä laidalta. Originaalin Skynyrdin joutsenlauluksi jääneen albumin Street Survivors osuus on runsas. Mukana ovat hitit What's Your Name ja That Smell sekä melko keskeiset albumiraidat I Know a Little ja You Got That Right. Varhaisista demoista koostuvalta Skynyrd's First and...Last-albumilta mukana on balladikaunokki Comin' Home. Billboardin listalla Southern by the Grace of Godin paras sijoitus oli 68. Skynyrdin ensimmäistä uutta tuotantoa sisältänyttä albumia 1991 saatiin odotella mainittuun vuoteen saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti