sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Maanantain mainio:Keskeisimmän brittipunkin edustajan basisti ja muutakin

 15. joulukuuta 1955 syntynyt Paul Gustave Simonon on brittiläinen muusikko ja taiteilija, joka identifioituu ensisijaisesti The Clashin basistiksi. Myöhemmin hän on ollut mukana superyhtyeessä The Good, The Bad & the Queen ja Gorillazin vuonna 2010 ilmestyneellä albumilla Plastic Beach. Mainitulla pitkäsoitolla Simonon teki pitkästä aikaa yhteistyötä The Clashin kitaristin Mick Jonesin sekä Blur-yhtyeen johtohahmon Damon Albarnin kanssa. Simononista tuli myös kiertuebasisti Gorillazin Escape to Plastic Beach-rundille. Samaisella kiertueella Mick Jones vaikutti kitaristina. The Gorillaz soitti Coachella Festivaalin pääesiintyjänä vuonna 2010 ja huhtikuun lopussa samaisena vuonna yhtye esiintyi kahtena iltana Camden Roundhousessa. Simonon toimii myös visuaalisena artistina. Croydonissa, Surreyssa syntynyt Simonon asui Brixtonissa ja Länsi-Lontoossa sekä vuoden päivät Sienassa ja Roomassa äitinsä sekä isäpuolensa kanssa. Ennen liittymistään The Clashiin Simonon opiskeli Byam Shawn taidekoulussa. Simonon tapasi Mick Jonesin vuonna 1976. The Clash syntyi puoli vuotta myöhemmin Joe Strummerin liityttyä mukaan yhtyeeseen. Simonon vaikutti keskeisesti The Clashin visuaalisuuteen. 14. joulukuuta 1979 ilmestyneen tupla-albumin London Calling kannessa Simonin nähdään hakkaavan Fender Presicion -bassoaan New Yorkissa vuonna 1979 soitetussa The Clashin konsertissa. Mainitusta kuvasta on muodostunut eräs punkskenen ikonisimmista. Simonon vastasi basso-osuuksista suurimmalla osalla The Clashin levytystuotannosta. Keskeisimmät kappaleet, joissa hän ei soita, ovat Norman Watt-Royn bassottelema The Magnificent Seven tripla-albumilla Sandinista! ja singlehitti Rock the Cashbah albumilla Combat Rock, jossa basso-osuuksista vastasi rumpali Topper Headon. London Callingin kappaleessa Guns of Brixton Headon oli lisäksi leadvokalistina. Mainitun biisin live-esityksissä Simonon ja Strummer vaihtoivat instrumentteja, sillä Simononille oli helpompaa soittaa samanaikaisesti kitaraa vokalisoidessaan. Useissa Simononin soittamissa bassolinjoissa oli elementtejä reggaesta ja skasta ja mainittu seikka erotti hänet suurimmasta osasta punkyhtyeiden nelikielisen taitajia. The Clashin lopetettua toimintansa vuonna 1986 Simonon perusti yhtyeen Havana 3am. Sen riveissä hän levytti yhden albumin ja osallistui Sex Pistolsin kitaristin Steve Jonesin kanssa Bob Dylanin albumin Down in the Groove nauhoituksiin. Simonon on suunnitellut levynkansia, kuten Big Audio Dynamiten albumin Tighten Up, Vol 88 ja The Good The Bad & the Queenin singlen Herculean, joka oli debyyttisinkku bändin ensimmäiseltä albumilta. Vuonna 2011 Simonon esiintyi The Good the Bad & the Queenin kanssa Greenpeacen 40-vuotisjuhlissa. Vuonna 2016 valmistuneessa elokuvassa London Town Pete Morrow esitti Simononia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti