28. heinäkuuta 1989 Epic
Recordsin julkaisemana ilmestynyt Cuts Both Ways on Gloria Estefanin
esikoissooloalbumi. Hänen entisestä yhtyeestään Miami Sound Machinesta
tuli artistin säestysyhtye kyseisen pitkäsoiton tiimoilta tehdyllä
kiertueella. Vaikka albumin etukannessa mainitaan ainoastaan Estefanin
nimi, se on kreditoitu Gloria Estefanin ja Miami Sound Machinen nimiin
edeltäjänsä, vuonna 1987 ilmestyneen albumin Let It Loose tavoin.
Joillakin espanjankielisillä alueilla albumin nimi oli Doblemente
Herida. Vuoteen 1989 mennessä Gloria Estefanista oli muodostunut eräs
maailman suosituimmista latinalaisista naisartisteista. Toimittuaan
vuosikymmenen ajan Miami Sound Machinen solistina vuonna 1987 ilmestynyt
yhtyeen albumi Let It Loose oli kreditoitu Gloria Estefan & Miami
Sound Machinen nimiin. Cuts Both Waysin julkaisun myötä Estefanin
uskottiin siirtyneen soolouralle, mutta tosiasiassa Miami Sound Machine
jatkoi hänen taustayhtyeenään niin studiossa kuin kiertueella. Yhtyeen
originaalista kokoonpanosta oli tosin enää mukana Estefanin aviomies ja
tuottaja Emilio. Tanssimusiikista, latinalaisista rytmeistä ja
balladeista koostuva, yli neljä miljoonaa kappaletta Yhdysvaltojen
ulkopuolella myynyt albumi nousi listaykköseksi Britanniassa ja
Australiassa ja saavutti top tenin myös Billboardin listalla.
Ensimmäisestä Cuts Both Waysiltä julkaistusta singlestä Don't Wanna Lose
You muodostui eräs Estefanin suurimmista hiteistä. Se nousi Billboardin
listakärkeen. Kyseessä oli Estefanin toinen singlelistaykkönen
Yhdysvalloissa ja se saavutti kultalevyn. Don't Wanna Lose You nousi top
tenin myös Alankomaissa, Irlannissa ja Britanniassa. Muita albumilta
julkaistuja singlejä olivat niin ikään suuriksi hiteiksi ja Estefanin
eräänlaisiksi tunnuskappaleiksi muodostuneet Here We Are ja Back on Your
Feet. Oye mi Canto oli suuri hitti Euroopassa ja viimeisenä singlenä
albumilta julkaistiin sen pienemmäksi menestykseksi osoittautunut
nimikappale. Cuts Both Waysin taustavokalistina oli sen seuraajan,
vuonna 1991 ilmestyneen albumin Into the Light tavoin Jon Secada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti