keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Torstain terävä:Boogierockin instituution originaalirumpali
19. syyskuuta 1946 syntynyt John Coghlan on englantilaismuusikko, joka identifioituu ensisijaisesti Status Quon originaaliksi rumpaliksi.
Glasgowlaisen isän ja Lontoossa syntyneen, puoleksi ranskalaisen äidin
poikana syntynyt Goghlan varttui Dulwichissa ja kävi Kingsdalen
peruskoulua. Hän jätti koulun 15-vuotiaana ja alkoi opiskella
mekaanikoksi. Coghlanin rumpuopettajana oli myös Phil Collinsia
opettanut Lloyd Ryan. Coghlan liittyi tuolloin nimeä The Scorpions
käyttäneeseen Status Quon esiasteeseen alkuvuodesta 1962 tavattuaan
basisti Alan Lancasterin, kitaristi Francis Rossin ja kosketinsoittaja
Jess Jaworskin. Vaikka koko kolmikko soitti saman Voxin AC
30-vahvistimen läpi, soundi oli varsin vakuuttava. Coghlanin soittoa
kuullaan 14 Status Quon albumilla mukaan lukien yhtyeen ensimmäinen
tuplalivelevy. Hän musisoi Carolinen, Down Downin, Rocking All Over The
Worldin ja Whatever You Wantin kaltaisilla yhtyeen singlemenestyksillä.
Quon ollessa äänittämässä albumia, joka julkaistiin nimellä 1+9+8+2
Coghlan ylättäen jätti Quon kesken levytyksen oltuaan yhtyeen rumpalina
lähes 20 vuoden ajan. Hän oli väsynyt yhtyeen elämäntyyliin, eivätkä
asiat perhe-elämässä olleet parhaalla mahdollisella tavalla. Coghlanin
paikan Quossa ottanut Pete Kircher oli soittanut 60-luvulla yhtyeessä
Honeybus. Quo-pestinsä jälkeen Coghlan soitti yhtyeessä Partners in
Crime, joka ei kuitenkaan saavuttanut merkittävämpää huomiota. Coghlan
oli myös mukana yhden singlen julkaisseessa superyhtye The Rockersissa,
jonka muita jäseniä olivat Roy Wood, Phil Lynott ja Chas Hodges. Sen
marraskuussa 1983 julkaisema rock n' roll-medley We Are the Boys (Who
Make All the Noise) saavutti singlelistalla sijan 79. Coghlanin johtama
yhtye John Coghlan's Diesel koostui muilta osin muusikoista, joihin
Coghlan oli tutustunut Status Quossa vaikuttamisensa aikaan. Heistä
merkittävimpiä olivat Bob Young ja Andy Bown. Diesel ei milloinkaan
solminut kunnollista levytyssopimusta. Coghlan on jatkanut soittamista
omassa sooloyhtyeessään John Coghlan's Quo. Hän musisoi myös tunnettujen
Status Quo-tribuuttiyhtyeiden jäsenten kanssa. Heistä mainittakoon
Predatur-yhtyeen Baz Barry, Mick Hughes ja Peter Knight. Coghlan
vaikuttaa myös John Coghlan Bandissa, johon kuuluu lisäksi jäseniä King
Earl Boogie Bandista. Heidän varhaisempi yhtyeensä oli Mungo Jerry.
Vuonna 2012 Status Quon originaali kvartettikokoonpano jamitteli Surreyn
Shepperton-studioilla yhtyeestä kuvattua, Alan G Parkerin ohjaamaa
dokumenttia Hello Quo varten. Kyseessä oli ensi kerta, kun yhtye soitti
yhdessä sitten Coghlanin lähdettyä Quosta vuonna 1981. Kun dokumentti
julkaistiin lokakuussa, Status Quon ilmoitettiin tekevän
Britannian-kiertueen maaliskuussa 2013. Kyseessä oli legendaarisen
kokoonpanon ensimmäinen kiertue 32 vuoteen. Liput tulivat myyntiin
marraskuussa 2012 ja ne myytiin loppuun 20 minuutissa. Kiertue koostui
yhdeksästä konsertista. Niistä ensimmäinen oli Manchester Apollossa ja
viimeinen Wembley Areenalla. Hammersmith Apollossa yhtye soitti kaksi
konserttia ja kiertueelta kuvattua materiaalia julkaistiin dvd:nä, blue
raynä ja cd:nä syyskuun lopussa 2013. Toisen reunion-konserttinsa Status Quo
soitti vuonna 2014 ja myös siltä taltioitiin ja julkaistiin cd/dvd/blue
ray-materiaalia. Status Quon huippusuosion aikoina Coghlanin istrumenttina olivat
Premier-rummut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti