Savoy Brown, joka tunnettiin alun perin nimellä Savoy Brown Blues Band, on vuonna 1965 Batterseassa, Lounais-Lontoossa perustettu bluesrockyhtye. Monista virkaveljistään poiketen brittiläistä 60-luvun loppupuolen bluesboomia edustanut yhtye saavutti menestystä Amerikassa ahkeralla keikkailullaan. Yhtyeen perustivat 60-luvun puolivälissä soholaisessa import levykaupassa tavanneet kitaristi Kim Simmonds ja huuliharpisti John O' Leary. Kimin veli Harry Simmonds ryhtyi yhtyeen manageriksi ja auttoi sen muun kokoonpanon muotoutumisessa. Savoy Brownin originaaliin line upiin kuuluivat lisäksi solisti Bryce Portius, kosketinsoittaja Trevor Jeavons, basisti Ray Chappell ja rumpali Leo Manning. O' Leary ehti olla mukana Savoy Brownin Mike Vernonin Pudah-yhtiölle tekemillä levytyksillä. Pian yhtyeen perustamisen jälkeen Jeavonsin tilalle tuli Bob Hall. Pian tämän jälkeen poistui myös O' Leary ja yhtyeen kokoonpanoa täydensi kitaristi Martin Stone. Kysenen line up oli se, joka musisoi Savoy Brownin vuonna 1967 ilmestyneellä ja bluescovereista koostuneella esikoisalbumilla Shake Down. Miehistönvaihdokset yhtyeessä jatkuivat, sillä perustajajäseniin kuuluneet Portius, Chappell ja Manning lähtivät yhtyeestä tuoreimman kiinnityksen Stonen tavoin. Chris Youldenista tuli yhtyeen uusi solisti ja vastaavasti Dave Peverrettista kakkoskitaristi. Bluesbreakersista aikaisemmin tutuiksi tulleet basisti Bob Brunning ja rumpali Hughie Flint olivat mukana singlellä Taste and Try (Before You Buy), mutta heidät korvasivat pian Rivers Jobe ja Bill Bruford. Jälkimmäisen tilalle tuli varsin nopeasti Roger Earl. Bruford tuli saavuttamaan huomattavaa menestystä progeyhtye Yesin rumpalina. Kyseinen miehitys levytti kaksikin vuonna 1968 ilmestynyttä pitkäsoittoa, eli Getting to the Point ja Blue Matter. Niillä oli tarjottavanaan jo runsaasti Simmondsin ja Youldenin käsialaa olleita omia kappaleita. Seuraavana vuonna ilmestyi alkajaisiksi single Train to Nowhere.
Myöhemmin vuonna 1969 ilmestyi seuraava pitkäsoitto A Step Further, jolla kuultiin jo uutta basistia Tony Stevensiä. Mainitun albumin annista nostettakoon esiin rullaavan melodinen raita I'm Tired. Näihin aikoihin Savoy Brown alkoi saavuttaa suosiota Yhdysvalloissa. Vielä samana vuonna yhtye julkaisi seuraavan pitkäsoittonsa Raw Sienna. Samana pysynyt line up oli toisin sanoen julkaissut kaksi pitkäsoittoa, mutta miehistönvaihdokset jatkuivat pian tämän jälkeen Yoldenin ja Hallin jättäessä yhtyeen. Vuonna 1970 ilmestyneen albumin Lookin' In yhtye julkaisi kvartettikokoonpanolla ja sen jälkeen Peverett, Stevens ja Earl lähtivät kasaamaan yhtyettä Foghat kitaristi Rod Pricen kanssa. Simmonds muodosti uuden kokoonpanon solisti Dave Walkerin, kosketinsoittaja/kitaristi Paul Raymondin, basisti Andy Silvesterin ja rumpali Dave Bidwellin kanssa. Kaikki mainitut muusikot olivat aikaisemmin olleet mukana brittibluesia edustavassa Chicken Shack -yhtyeessä. Vuonna 1971 ilmestynyt pitkäsoitto Street Corner Talking lukeutuu yhtyeen parhaimmistoon, vaikka se ei vielä osoittautunutkaan erityisen suureksi menestykseksi. Supertähteyden esteenä saattoivat osaltaan olla jatkuvat miehistövaihdokset. Savoy Brownin seuraava pitkäsoitto, vuoden 1972 Hellhound Train nousi Billboardin listalla top 40:ään. Tammikuussa 1974 New Musical Express ilmoitti Stan Webbin liittyvän Savoy Browniin Chicken Shackin hajottua. Vuonna 1978 Simmonds muodosti uuden kokoonpanon basisti Don Cookin ja rumpali Michael Carmichaelin kanssa.
Miehistö vaihtui kuitenkin jälleen 80-luvun alussa. Solistiksi tuli Joe Perry Projectissa vokalisoinut Ralph Morman, rumpaliksi Keith Boyce, kitaristiksi Heavy Metal Kidsissä sen suosion aikoina vaikuttanut Barry Paul ja basistiksi John Humprey. Kyseinen miehitys levytti vuonna 1981 ilmestyneen albumin Rock N' Roll Warriors, josta muodostui yhtyeen suurin menestys sitten 70-luvun puolivälin. Singlenä julkaistu Smokie-cover Run to Me sijoittui sijalle 69. Billboardin listalla kyseisen vuoden marraskuussa. Näihin aikoihin Savoy Brown keikkaili menestyksekkäästi suurilla areenoilla Judas Priestin kanssa ja äänitti saman vuoden lopussa Denverin Rainbow Music Hallissa livelevyn Greatest Hits-Live in Concert. Menestyksestä huolimatta seuraavan vuoden keväällä Simmonds oli jälleen yksin. Solisti Dave Walker palasi Savoy Browniin 80-luvun lopussa ja levytti kaksi studioalbumia ja yhden livelevyn, mutta erosi yhtyeestä toistamiseen vuonna 1991. Simmonds kahlasi 90-luvun läpi erilaisilla miehityksillä. Mukana oli muun muassa tuleva Molly Hatchet -solisti Phil McCormack. Vaikka Savoy Brown keikkailee ja myös levyttää edelleen, Simmonds on yhtyeen ainoa originaalijäsen. Alkuperäinen huuliharpisti John O' Leary on edelleen aktiivinen brittiläisessä bluesskenessä yhtyeensä Sugarkanen kanssa. Dave Walker on ollut mukana myös yhdellä Fleetwood Macin albumilla. Yhtyeen basisteihin on luketunut muun muassa veteraani Andy Pyle, joka on soittanut esimerkiksi varhaisessa Jethro Tullissa mukana olleen Mick Abrahamsin kanssa yhtyeessä Blodwyn Pig ja myöhemmin The Kinksin kanssa. Paul Raymond liittyi myöhemmin UFO:oon. Keith Boyce kasasi Heavy Metal Kidsin uudelleen. Barry Paulista tuli menestynyt studion omistaja LA:ssa. 80-luvun puolivälissä yhtyeessä laulanut Jimmy Kunes oli mukana superyhtye Cactuksen myöhäisessä versiossa. Vuonna 2003 Blind Pig Records julkaisi yhtyeeeltä albumin Strange Days. Neljä vuotta myöhemmin seurasi albumi Steel. Savoy Brownin tuorein levy on Ruf Recordsin vuonna 2011 julkaisema Voodoo Man.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti