13. huhtikuuta 1944 syntynyt John William "Jack" Casady on eräs rockmusiikin historian arvostetuimmista basisteista. Ensisijaisesti hänet muistetaan jäsenyydestään psykedeelisen rockin merkkipaaluihin lukeutuvassa yhtyeessä Jefferson Airplane. Casady aloitti soolokitaristina Washington DC:n alueella vaikuttaneessa rhythm and blues-yhtyeessä nimeltä The Triumphs. High school-aikoinaan Casady vaihtoi instrumentikseen basson ja soitti Washingtonin alueen clubeissa säestäen Little Antohony and the Imperialsin ja Ray Charlesin kaltaisia artisteja. Casadysta tuli Jefferson Airplanen jäsen syyskuussa 1965, kun soolokitaristi, koulutoveri ja The Triumhsin rytmikitaristina toiminut Jorma Kaukonen pyysi häntä liittymään mukaan. Jefferson Airplanesta muodostui ensimmäinen läpimurron tehnyt San Francisco-soundia edustanut yhtye vuoden 1967 satoa edustaneiden singlehittien Somebody to Love ja White Rabbit ansiosta. Rock and Roll Hall of Fameen Jefferson Airplane pääsi vuonna 1996. Basistina Cassady meni tyypillisen rytmillisen ja sointuja myötäilevän soiton ulkopuolelle. Hänen voikin todeta tutkineen rytmin ja sointuvaihdosten tarjoamia mahdollisia melodisia ideoita. Casadyn vaikutus jo Jefferson Airplanen vuoden 1966 debyyttialbumilla Jefferson Airplane Takes Off oli huomattava sellaisilla raidoilla, kuin Let Me In ja Runaround. Vuoden 1968 livealbumilla Bless Its' Pointed Little Head Casadyn soitto oli kenties komeimmassa kukassaan esimerkiksi Fred Neil-coverissa The Other Side of This Life. Paul Kantnerin vuoden 1970 sooloalbumilla Blows Against the Empire Casadyn tukeva soundi pääsee komeimmin oikeuksiinsa kappaleessa Sunrise. Jefferson Airplanen ohjelmistosta Casadyn huippuhetkiin lukeutuvat itseoikeutetun White Rabbit -hitin lisäksi Rejoyce ja Watch Her Ride albumilta After Bathing at the Baxters,, Crown of Creationin nimikappale, If You Feel ja House at Pooneil Corners sekä Crazy Miranda ja War Movie vuoden 1971 pitkäsoitolta Bark. Useat kyseisistä kappaleista lisäävät rockformaattiin jazz- ja ragavaikutteita.
Casadyn varsinainen taidonnäyte Airplanen konserteissa oli Ballad of You and Me and the Pooneil, johon hän soitti aina erilaisen soolon. Woodstockin mammuttifestivaaleilla Airplanen esiintyessä Casady teki upeaa työtä sessiopianisti Nicky Hopkinsin kanssa Volunteers-albumin nimikapaleessa. Vuonna 1968 Casady keikkaili Jimi Hendrixin kanssa ja päätyi jopa soittamaan bassoa klassikkoalbumi Electric Ladylandin kappaleessa Voodoo Chile. Lisäksi hän konsertoi silloin tällöin Grateful Deadin ja Country Joe & The Fishin kanssa. Lyhytikäisiä sekakokoonpanoja edustivat Mickey & The Heartbeats Jerry Garcian ja Mickey Hartin kanssa sekä Jack Casady &Degenerates, jonka jäsenistöön kuului Danny Gatton. Kumpikaan mainituista yhtyeistä ei levyttänyt, mutta bootlegnauhoituksia on liikkunut. Casady on vieraillut esimerkiksi David Crosbyn vuoden 1971 sooloalbumilla If I Could Only Remember My Name, Roky Eriksonin vuonna 1982 ilmestyneellä pitkäsoitolla Don't Slander Me sekä Warren Zevonin vuonna 1989 ilmestyneellä levyllä Transverse City. Casady myös tuotti Jorma Kaukosen vuonna 1975 ilmestyneen ja erinomaiset arvostelut saavuttaneen debyyttisoolon Quah. Vuonna 1969 Casady ja Kaukonen perustivat yhtyeen Hot Tuna, joka jatkaa esiintymisiään edelleen. Tyylillisesti yhtye on ollut varsin monipuolinen ja soittanut akustista bluesia, sähköistä boogieta ja hyödyntänyt jopa metallivaikutteista tyyliä. Erityisen upeaa työskentelyä Casadyn osalta tarjosi vuoden 1972 pitkäsoitto Burgers, jolta nostettakoon esiin kappaleet Water Song ja Sunny Day Strut. Niistä edellisessä Casady käyttää bassoaan soolosoittimena ja jälkimmäisessä hänen instrumenttinsa käy vuoropuhelua Kaukosen soolokitaran kanssa. 1970-luvun puolivälissä Hot Tunasta tuli voimatrio. Myös yhtyeen myöhäisemmät työt, kuten vuonna 1997 ilmestynyt Live in Japan osoittavat Casadyn luovuuden säilyneen upeasti. Candy Manin, Good Shepherdin ja 99 Year Bluesin soolot kehittyvät nimittäin aina vain.
70-luvun lopussa Hot Tuna hajosi usean vuoden ajaksi. Tällöin Casady perusti nykyaikaista rockia soittaneen yhtyeen SVT, joka julkaisi albumin No Regrets vuonna 1981. SVT:tä seurasi yhtye The Yanks. 80-luvulla Casady myös yhdisti voimansa Paul Kantnerin ja Marty Balinin kanssa KBC Bandissa. Vuonna 1992 Casady liittyi Paul Kantnerin uudelleen kasaamaan Jefferson Starshipiin. Hän oli mukana pitkäsoitoilla Deep Space/Virgin Sky ja Windows of Heaven. Vuonna 2000 Paul Kantner käytti Jefferson Airplane-nimeä vastoin Grace Slickin, Jorma Kaukosen, Bill Thompsonin ja Casadyn kanssa tekemäänsä sopimusta. Casady jättikin yhtyeen tämän jälkeen. Hän on kuitenkin mukana vuonna 2008 ilmestyneellä albumilla Jefferson's Tree of Liberty. Cadadyn ensimmäinen sooloalbumi, Dream Factor ilmestyi vasta vuonna 2003. Vuonna 2007 Casady liittyi yhtyeeseen Moonalice, jonka jäsenistöön kuuluu lisäksi muun muassa Jefferson Starshipin basistina ja Hot Tunan kosketinsoittajana tutuksi tullut Pete Sears. Nykyisen Hot Tuna-pestinsä lisäksi Casady toimii bassonsoitonopettajana Ohiossa. Epiphonen kanssa hän on suunnitellut nimikkobassonsa, jonka esikuvana on hänen 70-luvun puolivälissä valmistettu Gibson Les Paul- nimikkobassonsa, jonka Casady hankki 80-luvun aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti