29. joulukuuta 1947 syntynyt ja viides huhtikuuta 1998 menehtynyt Colin Flooks, joka tunnetaan paremmin nimellä Cozy Powell, on eräs arvostetuimmista brittiläisistä rumpaleista. Hänen työsarkaansa edustaneita yhtyeitä olivat esimerkiksi The Jeff Beck Group, Rainbow, Whitesnake ja Black Sabbath. Kaiken kaikkiaan Powellin soittoa kuullaan vähintään 66 albumilla. Monet rockrumpalit ovat maininneet hänet keskeiseksi vaikuttajakseen. Powell syntyi Cirencesterissä, Englannissa. Hän alkoi soittaa rumpuja 12-vuotiaana koulun orkesterissa ja treenasi vapaa-aikanaan päivän hittikappaleiden mukaan. Powellin ensimmäinen yhtye, The Corals, esiintyi viikoittain Cirencesterin nuorisokerhossa. 15-vuotiaana Powell oli jo näyttänyt taitonsa myös rumpusoolon osalta. Taiteilijanimi Cozyn valintaan vaikutti jazzrumpali Cozy Cole. Seuraavaksi Powell siirtyi soittamaan puoliammattimaisesti. Hän oli mukana yhtyeessä The Scorcerers, joka oli vokaaliharmonioita hyödyntänyt popbändi. Powell otti vastaan toimistotyön pystyäkseen kustantamaan ensimmäisen Premier-rumpusettinsä. Saksan 1960-luvun clubiskene tuli The Scorceresille varsin tutuksi. Vuoteen 1968 mennessä yhtye oli palannut Englantiin ja asettunut asumaan Birminghamiin. Powell ystävystyi Robert Plantin, John Bonhamin, tulevan Slade-vokalisti Noddy Holderin ja nuoren Tony Iommin kaltaisten muusikoiden kanssa. The Scorcerersista tuli Young Blood ja yhtye julkaisi sarjan singlejä vuosien 1968-69 aikana. Seuraavaksi yhtye lyöttäytyi yhteen The Moven basisti/laulaja Ace Keffordin kanssa ja muodosti kokoonpanon The Ace Kefford Stand. Viisi kyseisen yhtyeen levyttämää kappaletta julkaistiin Sanctuary Recordsin kautta vuonna 2003 albumilla Ace the Face. Sorcerersin Dave ja Denny Ballin kanssa Powell muodosti sessiokokoonpanon Big Bertha.
Vuonna 1970 Powell soitti swamprockia upeasti edustaneen Tony Joe Whiten kanssa Isle of Wightin festivaalilla. Saman vuoden huhtikuussa hän sai kiinnityksen Jeff Beckin yhtyeeseen. Ensimmäisenä projektina tarkoitus oli levyttää Motown- covereita Yhdysvaltain markkinoille. Levytystä ei kuitenkaan saatu valmiiksi ja se jäi julkaisematta. Jeff Beck Group julkaisi kaksi albumia; Rough and Ready lokakuussa 1971 ja Jeff Beck Group heinäkuussa 1972, joiden jälkeen yhtye hajosi. Loppuvuodesta 1972 Powell liittyi yhtyeeseen Bedlam Ballin veljesten ja solisti Frank Aiellon kanssa. Chrysalis julkaisi yhtyeen nimettömän albumin elokuussa 1973. Bedlamin jälkeen Powell julkaisi soolosinglejä. Dance with the Devil nousi Britanniassa aina kolmanneksi tammikuussa 1974 ja basistina sillä kuultiin Suzi Quatroa. Powellin toinen vuoden 1974 soolosingle Man in Black sijoittui sijalle 18. Mickie Most oli Jeff Beckin tuottaja ja myös Powell päätyi soittamaan useiden Mostin levy-yhtiön RAK:in artistien levyille. Niihin lukeutuivat esimerkiksi Donovan ja Suzi Quatro. Huhtikuussa 1974 Powell muodosti oman yhtyeensä Cozy Powell's Hammer. Sen tunnetuimmat jäsenet olivat kitaristi Bernie Marsden ja kosketinsoittaja Don Airey. Basistiksi RAK Rocks for the Britain-kiertuetta varten siirtyi Neil Murray ja single Na Na Na nousi kotimaassaan top teniin. Vuonna 1975 Powell liittyi Ritchie Blackmoren Rainbow-yhtyeeseen. Seuraavan viiden vuoden ajan Blackmore ja Powell olivat ainoat yhtyeessä yhtäjaksoisesti pysyneet jäsenet. Vuoden 1979 albumi Down to Earth Since You Been Gone ja All Night long-hitteineen edusti edeltäjiään kaupallisempaa tyyliä. Muutos ei ollut Powellin mieleen ja hän erosi Rainbowsta vuonna 1980 soitettuaan viimeisen keikkansa Doningtonissa ensimmäisillä Monsters of Rock -festivaaleilla 16. elokuuta 1980. Jätettyään Rainbown Powell työskenteli niin ikään aikaisemmin Rainbowssa mukana olleen solisti Graham Bonnettin kanssa kokoonpanossa Graham Bonnet's Hooligans. Merkittävimmäksi saavutukseksi muodostui kotimaassaan top teniin vuonna 1981 noussut single Night Games, joka löytyi myös Bonnettin albumilta Line Up.
80-luvulla Powell teki muutaman vuoden mittaisia visiittejä monissa huippuyhtyeissä. 1981-82 hän soitti Michael Schenker Groupissa ja vuosina 1982-1985 David Coverdalen luotsaamassa Whitesnakessa. Vuosikymmenen puolivälissä hän vaikutti Phenomenessa, joka julkaisi nimikkodebyyttinsä samana vuonna. Seuraavaksi Powell liittyi progemiesten Keith Emersonin ja Greg Laken seuraksi yhtyeeseen Emerson Lake & Powell. Vuonna 1989 Powell työskenteli Gary Mooren kanssa. Black Sabbathin riveissä hän vieraili useaan otteeseen vuosina 1988-91 ja uudelleen 1994-95. Loppuvuodesta 1992 Powell kasasi kiertuekokoonpanon, joka käytti vanhaa nimeä Cozy Powell's Hammer. Siihen kuuluivat basisti Neil Murray, kitaristi Mario Parga ja solisti Tony Martin. Yhtye teki Euroopan-kiertueen. Powell ja Murray olivat myös mukana Brian Mayn yhtyeessä. Kaksikkoa kuullaan myös Mayn sooloalbumeilla Back to the Light ja Another World. Powell soitti Mayn kanssa Guns N' Rosesin lämmittelijänä Use Your Illusion-kiertueen jälkimmäisellä Yhdysvaltain-osuudella vuonna 1993. 90-luvun puolivälissä Powell ja Murray tekivät yhteistyötä blueskitaristi Peter Greenin kanssa. Vuonna 1997 Powell oli mukana Yngwie Malmsteenin albumilla Facing the Animal. Powellin viimeinen levytyssessio oli Colin Blunstonen albumilla The Light Inside, joka julkaistiin pian hänen kuolemansa jälkeen. Sillä oli mukana myös Don Airey. Powellin viimeinen sooloalbumi Especially for You julkaistiin niin ikään hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1998. Sillä kuultiin muun muassa amerikkalaista vokalistia John Wastia ja Neil Murrayta. Powell menehtyi auto-onnettomuudessa viides huhtikuuta 1998 huonoissa ajo-olosuhteissa Bristolin lähellä. Hänen suunnitelmiinsa olisivat kuuluneet levytys Peter Greenin ja kiertueet Yngwie Malmsteenin ja Brian Mayn kanssa. Postuumisti Powellia kuultiin vuonna 2005 ilmestyneellä Tony Martinin sooloalbumilla Scream. Powell oli nauhoittanut rumpuraitansa vuonna 1992. Varastossa on odottamassa arviolta 19 julkaisematonta rumpuraitaa. Judas Priestin kitaristi Glen Tipton on julkaisssut vuonna 1997 äänitettyjä Baptizm of Fire-sessioita. Kyseinen, vuonna 2006 ilmestynyt kokoelma on nimeltään Edge of the World, ja sen tekijöiksi nimettiin Tipton, Entwistle ja Powell. Kyseinen albumi julkaistiin Powellin ja The Whon basistivirtuoosi John Entwistlen muistoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti