torstai 19. helmikuuta 2015

Torstain terävä:Uuspunkin supertähdet

Yhdysvaltalaisen punkrockyhtye Green Dayn perustivat niinkin varhain kuin vuonna 1986 solisti/kitaristi Billy Joe Armstrong ja basisti/taustalaulaja Mike Dirnt. Suurimman osan yhtyeen olemassaoloajasta siihen on kuulunut rumpali Tre Cool. Hän korvasi originaalirumpali John Ciffmeyerin vuonna 1990 ennen yhtyeen toisen, vuonna 1992 ilmestyneen pitkäsoiton Kerplunkin levyttämistä. Sessio- ja kiertuekitaristi/taustalaulaja Jason Whitesta tuli yhtyeen täysivaltainen jäsen vuonna 2012 hänen soitettuaan Green Dayn kanssa 13 vuoden ajan. Green Day oli alun perin osa Berkeleyssä, Kaliforniassa sijainneen DIY 924 Gilman Street Clubin punkskeneä. Yhtyeen ensimmäiset albumit julkaisi pieni itsenäinen levy-yhtiö Lookout! Records. Reprise Recordsin helmikuussa 1994 julkaisemasta ja yhtyeen kolmessa viikossa levyttämästä pitkäsoitosta Dookie muodostui Green Dayn todellinen läpimurtolevy. Pelkästään Yhdysvalloissa longari myi yli kymmenen miljoonaa kappaletta ja sen suurimpia hittejä olivat Basket Case, Longview ja When I Come Around. Bad Religionin, The Offspringin ja Rancidin kaltaisten yhtyeiden tavoin Green Dayn voi todeta tuoneen punkrockin uudelleen valtavirran suosioon Yhdysvalloissa. Yhtyeen diskografiassa  Dookieta seuranneet pitkäsoitot, vuoden 1995 Insomniac, vuoden 1997 Nimrod ja vuoden 2000 Warning eivät yltäneet vastaavanlaiseen menestykseen. Ne muodostuivat kuitenkin suosituiksi, sillä kaksi ensin mainittua myivät tuplaplatinaa ja myös viimeisin kultaa.

Vuonna 2004 ilmestynyt rockooppera American Idiot palautti Green Dayn suosion erityisesti nuorempien diggareiden keskuudessa. Varsin onnistunut ja myös kunnianhimoinen albumi myi Yhdysvalloissa yli viisi miljoonaa kappaletta. Sitä seurasi yhtyeen historian pisin, 150:sta konsertista koostunut kiertue, joka vieraili Japanissa, Australiassa, Etelä-Amerikassa ja Britanniassa. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt studioalbumi 21:st Century Breakdown menestyi sekin mainiosti. Itse asiassa kyseisestä pitkäsoitosta muodostui Green Dayn paras listasijoitus, sillä albumi nousi listakärkeen neljässätoista maassa. Albumitrilogia, jonka muodostivat Uno! Dos! Tre! ilmestyi syys, marras- ja joulukuussa 2012 ja saavutti melkoisen myönteisen vastaanoton myös kriitikoiden taholta. Kyseisiltä pitkäsoitoilta löytyvien  kappaleiden vaihtoehtoisista ja demoversioista koostuva kokoelma-albumi Demolicious julkaistiin Levykauppapäivänä 19. huhtikuuta 2014. 11. elokuuta 2016 ilmestyi ensimmäinen single Bang Bang seitsemäs lokakuuta samaisena vuonna julkaistulta albumilta Revolution Radio. Sen tiimoilta Green Day teki maailmankiertueen. Huhtikuussa 2019 yhtye julkaisi ensi kertaa vinyyliformaatissa Woodstock 1994 -konserttinsa.Kymmenes syyskuuta 2019 yhtye ilmoitti Fall Out Boyn ja Weezerin kanssa toteuttamastaan Mega Hella Tourista, jonka avausesiintyjänä soitti The Interrupters. Single Father of All edelsi helmikuun seitsemäntenä 2020 ilmestynyttä uutta albumia Father of All Motherfuckers.21. toukokuuta samaisena vuonna Green Day julkaisi coverinsa Blondien kappaleesta Dreaming. 20. marraskuuta julkaistiin ep Trans Am. 21. helmikuuta 2021 ilmestyi single Here Comes the Shock ja 17. toukokuuta sen seuraaja nimeltään Pollyanna. Viides marraskuuta oli vuorossa single Holy Toledo!Live-albumi BBC Sessions näki päivänvalon kymmenes joulukuuta 2021. Remasteroitu 25-vuotisjuhlapainos Insomniac-albumista livebiisibonuksineen oli ilmestynyt jo maaliskuussa. 24. lokakuuta 2023 Green Day ilmoitti uuden albuminsa nimen Saviors ja samaisena päivänä ilmestyi pitkäsoiton enimmäinen single The American Dream is Killing Me. Albumi julkaistiin 19. tammikuuta 2024. 75 miljoonan albumin myynnillään Green Daystä on muodostunut eräs maailman menestyneimmistä yhtyeistä. Yhtyeen vastaanottamista Grammy-palkinnoista mainittakoon paras vaihtoehtolevy  Dookiesta, paras rockalbumi American Idiotista ja 21:st Century Breakdownista, vuoden levy Boulevard of Broken Dreamsistä ja paras musikaali show albumi American Idiotin Original Broadway Castista. Vuonna 2010 Green Day sijoittui sijalle 91. VH1:n sadan kaikkien aikojen keskeisimmän artistin listalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti