Neljäs helmikuuta 1948 syntyneen Vincent Damon Furnierin
alias Alice Cooperin ura on kestänyt viisi vuosikymmentä, vaikkakin
keskeisimmät musiikilliset ja myös ulkomusiikilliset uroteot ajoittuvat
70-luvulle. Alice Cooper Bandin muodostivat vokaaleista ja huuliharpusta
huolehtineen maestron itsensä lisäksi soolokitaristi Glen Buxton,
rytmikitaristi Michael Bruce, basisti Dennis Dunaway ja rumpali Neal Smith.
Yhtyeen ensimmäiset albumit, vuosina 1969 ja 1970 ilmestyneet Pretties for You
ja Easy Action edustivat psykedeelistä rockia, mutta eivät laadukkuudestaan
huolimatta osoittautuneet suosituiksi. Alice Cooper Bandin ensimmäinen todellinen
menestysalbumi oli vuoden 1971 helmikuussa ilmestynyt kolmas pitkäsoitto Love
It to Death, jolta napattiin menestyssingle I’m Eighteen. Pienempiä menestyksiä
pitkäsoitolla edustivat Is It My Body ja Ballad of Dwight Fry. Seuraava
klassikkoalbumi Killer ehti ilmestyä vielä samaisen vuoden lopussa. Sen suurin
singlemenestys oli rivakka rockrypistys Under My Wheels ja pienemmistä
hiteistä mainittakoon Be My Lover ja Desperado. Edellisen albumin
suurteosta Black Jujua vastasi tällä kertaa yli kuusiminuuttinen albumin
nimikappale. Vuonna 1972 ilmestynyt School’s Out oli musiikillisesti varsin
mietitty kokonaisuus. Nimikappale oli toki suuri hitti, mutta muilta osin
albumi koostui varsin tarkasti soitetusta ja taidokkaasti sovitetusta materiaalista.
Alice Cooper Bandin
suosion huipentuma oli vuoden 1973 helmikuussa ilmestynyt Billion Dollar
Babies, jonka kohokohdista mainittakoon erityisesti nimiraita, No More Mr Nice
Guy sekä Hello Hooray. Vielä samaisen vuoden marraskuussa ehti julkaisuun hyvää
tasoa ylläpitänyt Muscle of Love huippuhetkinään nimikappale ja Department of
Youth. Alice Cooper Bandin hajottua Alice aloitti soolouransa. Se käynnistyikin
varsin lupaavasti vuoden 1975 pitkäsoitolla Welcome to My Nightmare, joka
sisältää muun muassa upean slovarin Only Women Bleed. Samaisen vuosikymmenen
loppupuolella Alice kävi läpi kaikki ne pahat jutut, joita entisen supertähden
lieveilmiöihin voi olettaa kuuluvan. Vuoden 1986 pitkäsoitto Constrictor merkitsi jo
jonkinasteista comebackia He's Back (The Man Behind the Mask)-hitteineen, mutta vuoden 1989 Trash osoittautui Poison ja Bed of
Nails-iskuineen todelliseksi suurmenestykseksi. Useita albumin kappaleista oli
ollut mukana työstämässä todellinen hittinikkari Desmond Child. Myös vuoden
1991 Hey Stoopid ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt The Last Temptation
menestyivät. Edellisen singlemenestys oli nimiraita, jälkimmäisen vastaava Lost
in America. Alice on pitänyt pintansa vielä 2000-luvullakin, esimerkiksi vuoden
2000 Brutal Planet on yllättävänkin onnistunut albumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti