Tiistain tukeva:Todellinen sessiomies

24. helmikuuta 1944 syntynyt ja kuudes syyskuuta 1994 menehtynyt Nicholas Christian, eli Nicky Hopkins oli brittiläinen kosketinsoittaja/pianisti,  joka ehti olla mukana lukuisilla keskeisillä brittiläisillä ja amerikkalaisilla rocklevytyksillä.  Middlesexissä, Perivalessa syntynyt Hopkins osoitti musikaalisia taipumuksia jo huomattavan nuorella iällä. Hän soitti pianoa kolmivuotiaasta ja voitti teini-iässä stipendin Lontoon Royal Academy of Musiciin.  Hopkins kärsi nuoruudessaan Crohnin taudista,  minkä vuoksi hän vaikutti ensisijaisesti studiomuusikkona koko uransa ajan. Hopkinsin opiskelut keskeytyivät vuonna 1960.  Hän jätti koulun kuusitoistavuotiaana ja liittyi Screamin' Lord Sutchin Savages-yhtyeeseen.  Kahta vuotta myöhemmin vuorossa oli niin ikään Savagesissa vaikuttaneiden Bernie Watsonin,  Ricky  Fensonin ja Carlo Littlen kanssa Blues Incorporatedista eronneen bluesharpisti Cyril Daviesin R&B All Stars.  Hopkinsin muusikonura oli katketa toukokuussa 1963. Hän joutui käymään läpi useita operaatioita, jotka miltei maksoivat  hänen henkensä. Teinivuosiensa loppuvaiheessa Hopkins oli vuoteenomana yli puolitoista vuotta.  Tuona aikana Davies oli kuollut leukemiaan ja R&B All Stars hajonnut. Terveydentilansa vuosi Hopkins keskittyi ensisijaisesti studiomuusikon pestiin ja hän jätti jälkensä esimerkiksi Rolling Stonesin ja Led Zeppelinin levyille. Hopkinsista kehittyi eräs Lontoon kysytyimmistä sessiopianisteista ja hänen musisointiaan kuultiin useilla aikakauden hittilevyillä.  Hopkins teki runsasta yhteistyötä brittituottajien Shel Talmy ja Andrew Loog Oldham kanssa ja soitti The Easybeatsin,  The Kinksin, The Pretty Thingsin ja The Whon levyillä. Hän oli mukana viimeksi mainitun vuoden 1965 debyyttialbumilla My Generation ja useammalla vuoden 1971 klassikkoalbumi Who's Nextin raidalla.  Tommy-elokuvan vuonna 1975 ilmestyneellä soundtrackillä Hopkinsin osuus oli varsin keskeinen.

 Vuonna 1967 Hopkins liittyi The Jeff Beck Groupiin,  jossa kitaraässä Beckin lisäksi vaikuttivat solisti Rod Stewart, basisti Ronnie Wood ja rumpali Micky Waller.  Hopkins osallistui vuosina 1968 ja 1969 ilmestyneiden klassikkoalbumien Truth ja Beck-ola levytykseen.  Rolling Stonesien kanssa Hopkins oli ensiksi mukana vuoden 1967 albumilla Between the Buttons sekä seuraavana vuonna ilmestyneellä klassikkolevyllä Beggars Banquet. Hopkins levytti myös useiden sanfranciscolaisyhtyeiden kanssa. Hän oli mukana New Riders of the Purple Sagen ja The Steve Miller Bandin albumeilla ja  Jefferson Airplanen kanssa hän myös esiintyi Woodstockissa. Quicksilver Messenger Serviceen hän liittyi varsinaiseksi jäseneksi ja soitti livenä myös Jerry Garcia Bandin kanssa 70-luvun puolivälissä. Brittinimistä Hopkins teki yhteistyötä myös Nilssonin,  Donovanin ja jopa Beatlesin kanssa. Rolling Stonesin kanssa Hopkins levytti kautta koko 70-luvun ja hän oli mukana vielä 80-luvun alussa ilmestyneillä pitkäsoitoilla Emotional Rescue ja Tattoo You. Hopkins soitti piano-osuudet esimerkiksi kappaleisiin She's A Rainbow, Sympathy for the Devil ja Waiting on a Friend.  Stonesin kanssa tehdyistä levytyksistä Hopkinsin tunnetuin on silti varmaankin hänen soittamansa pianosoolo slovarikaunokissa Angie. Häntä hyödynnettiin yleisesti Stonesin balladinomaisemmissa kappaleissa. Vuoden 1972 tupla-albumilla Exile on Main Street hänen osuutensa oli erityisen merkittävä. Hopkins osallistui Stonesien vuoden 1972 Pohjois-Amerikan kiertueeseen ja seuraavan vuoden alussa hän konsertoi yhtyeen kanssa Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Stonesien kanssa Hopkins soitti vielä vierailijana vuoden 1978 turneella. Ry Cooderin, Mick Jaggerin, Bill Wymanin ja Charlie Wattsin kanssa Hopkins oli myös mukana vuonna 1972 ilmestyneellä albumilla Jammin' with Edvard. Se oli nauhoitettu Stonesien Let It Bleed -klassikkoalbumin sessioiden aikaan.  Edvard oli Hopkinsin pseudonyymi ja se pääsi mukaan myös Quicksilver Messenger Servicen albumilla Shady Grove julkaistuun kappaleeseen Edvard The Mad Shirt Grinder.

Keskeisistä brittinimistä Hopkins soitti myös neljällä keskeisellä The Kinksin albumilla vuoden 1965 Kink Controversystä vuonna 1968 ilmestyneeseen pitkäsoittoon The Kinks Are The Village Green Preservation Society.   70-luvun puoliväliin mennessä Hopkins julkaisi kolme sooloalbumia. Niistä keskeisin lienee vuonna 1973 ilmestynyt The Tin Man Was a Dreamer, jolla vierailivat muun muassa George Harrison salanimellä George O' Hara sekä Stonesin Mick Taylor. Vastaavasti Hopkinsin osuus Harrisonin sooloalbumilla Living in the Material World oli varsin merkittävä.  Vaikka Hopkins teki runsasta yhteistyötä muiden Beatlesin jäsenten kanssa, Paul McCartneyn levyistä hän oli mukana ainoastaan vuonna 1989 ilmestyneellä albumilla Flowers in the Dirt.  Elämänsä viimeiset vuodet Hopkins asui Mill Valleyssa, Kaliforniassa. Sessiomuusikon ominaisuudessa hän ei juurikaan vastaanottanut rojalteja.  Viimeisinä vuosinaan Hopkins saavutti menestystä elokuviin säveltämällään musiikilla erityisesti Japanissa. Hän menehtyi 50-vuotiaana Nashvillessa leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.  Ennen kuolemaansa Hopkins työskenteli elämäkertansa parissa Ray Colemanin kanssa.  Lopullisesta Nicky Hopkins-biografiasta And on piano Nicky Hopkins vastasi biisintekijä ja muusikko Julian Dawson, jonka kanssa Hopkins teki myös viimeisen äänityksensä keväällä 1994. The Kinksin vuoden 1966  albumilta Face to Face löytyvä kappale Session Man, jolla Hopkins myös musisoi, on omistettu hänelle.