25. helmikuuta 1945 Elkie Bookbinderin nimellä syntynyt Elkie Brooks on voimakasääninen blueslaulajatar, joka vaikutti 70-luvulla yhtyeissä Dada ja Vinegar Joe ja lanseerasi sen jälkeen menestyksekkääksi osoittautuneen soolouransa. Suurin suosio ajoittui 70- ja 80-lukujen vaihteeseen. Brooksin singlemenestyksistä mainittakoon Pearl's a Singer, Lilac Wine, Don't Cry Out Loud sekä myös Chris Rean levyttämänä muistettu ja hänen käsialaansa oleva Fool (If You Think It's Over.) Pitkäsoitoista Pearls nousi listakärkeen. Brooksiin on viitattu jopa brittiläisen bluesin kuningattarena ja huhtikuuhun 2012 mennessä hänellä oli brittiläisistä naisartisteista eniten pitkäsoittoja top 75:ssä. Brooksin isovanhemmat ja isoisovanhemmat olivat Venäjän Puolasta kotoisin olleita juutalaisia maahanmuuttajia. Hänen isoveljensä Anthony Bookbinder käytti taiteilijanimeä Tony Mansfield ja toimi Billy J. Kramer & The Dakotasin rumpalina yhtyeen 60-luvun alkupuolen hittilevyillä. Brooksin omien sanojen mukaan hänen epävirallinen debyyttiesiintymisensä tapahtui manchesterilaisessa clubissa 13-vuotiaana. Ammattimaisesti Brooks on laulanut 15-vuotiaasta. Decca julkaisi artistin debyyttilevytyksen, coverin Etta Jamesin kappaleesta Something's got a Hold on Me vuonna 1964. Vuotta myöhemmin hän toimi Beatlesin lämmittelyesiintyjänä yhtyeen joulushowssa Lontoossa. Hän auttoi uransa alkutaipaleella ollutta Small Facesiä esittelemällä yhtyeen useille keskeisille tahoille ja keikkaili Yhdysvalloissa muun muassa The Animalsin kanssa.
Tavattuaan Peter Cagen, jonka kanssa meni myöhemmin naimisiin, Brooks liittyi lyhytikäiseen fuusiobändiin nimeltä Dada, joka julkaisi nimettömän debyyttialbuminsa vuonna 1970. Seuraavaksi oli vuorossa yhtye Vinegar Joe, jossa olivat mukana myös Cage ja Robert Palmer. Brooks saavutti mainetta villillä lavaesiintymisellään. Vinegar Joe julkaisi kolme pitkäsoittoa ennen vuonna 1974 tapahtunutta hajoamistaan. Brooks ja Palmer siirtyivät soolourille. Brooks ehti toimia myös southern rock -yhtye Wet Willien taustalaulajana ennen paluutaan Englantiin.
Brooksin sooloura käynnistyi vuonna 1975 A & M Recordsin julkaisemalla albumilla Ritch Man's Woman. Se saavutti hyvät arvostelut, mutta ei ollut vielä erityinen myyntimenestys. 25 vuoden aikana saavutetun 16 menestysalbumin sarjan käynnisti vuonna 1977 ilmestynyt Two Days Away. Sen tuottajina toimivat Leiber ja Stoller, joiden kanssa Brooks kirjoitti myös joitakin biisejä. Pitkäsoiton hittejä olivat Pearl's a Singer ja Sunshine After the Rain. Seuraavina vuosina ilmestyneet albumit Shooting Star ja Live and Learn olivat niin ikään menestyksekkäitä. Uusi vuosikymmen alkoi esiintymisellä Knebworthin festivaalilla Beach Boysin, Santanan ja Mike Odfieldin kanssa. Vuonna 1981 ilmestyneestä pitkäsoitosta Pearls muodostui paitsi Brooksin, myös siihen mennessä yleisesti brittiläisen naisartistin suurin menestys. Kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt Pearls II sekä vuonna 1984 julkaistut Minutes ja Screen Gems muodostuivat kaikki suosituiksi Britanniassa. Vuonna 1986 Brooks lauloi tunnusmelodian BBC:n televisiosarjaan A Very Peculiar Practise. Kappaletta ei kuitenkaan koskaan julkaistu virallisesti. Vuoden 1987 alussa ilmestynyt No More the Fool oli Brooksin suurin singlemenestys ja myös samanniminen albumi nousi viiden suosituimman joukkoon. Kahden albumin ja yhden singlen sijoittuminen top teniin samalla viikolla merkitsi Brooksin suosion huipentumaa. Vuoden 1988 pitkäsoitto Bookbinder's Kid, seuraavana vuonna ilmestynyt Inspiration, vuoden 1993 Round Midnight, vuoden 1994 Nothin' But the Blues ja vuonna 1996 ilmestynyt pitkäsoitto Amazing olivat kaikki listamenestyksiä. Vuosina 1986 ja 1997 Brooksilta julkaistiin Very Best of -kokoelmat. Vuonna 2003 oli vuorossa cd Trouble in Mind, jonka työstämiseen osallistui Humprey Lyttelton yhtyeineen. Kahta vuotta myöhemmin ilmestyneellä levyllä Electric Lady Brooks teki paluun bluesjuurilleen. Omaa tuotantoa edustaneiden kappaleiden lisäksi se sisälsi covereita The Doorsin, Paul Rodgersin ja Tony Joe Whiten kaltaisilta nimiltä. Seuraavana vuonna julkaistiin artistin ensimmäinen DVD Elkie Brooks and Friends:Pearls. Brooks on keikkaillut lähes joka vuosi uransa aikana. Hänen vuoden 1982 brittikiertuettaan todisti kolmen kuukauden aikana yli 140 000 kuuntelijaa. Brooks on myynyt loppuun esimerkiksi Royal Albert Hallin, London Palladiumin ja Wembley Arenan. Hänen 20. studioalbuminsa Powerless ilmestyi vuonna 2010. Se sisälsi muun muassa näkemyksen Princen klassikosta Purple Rain. Brooks konsertoi edelleen Britanniassa ja Irlannissa. Vuonna 2012 Brooks julkaisi Robson Pressin kautta elämäkertansa Finding My Voice, jossa hän käsittelee yksityiskohtaisesti elämäänsä ja uraansa musiikkiin keskittyen. Heinäkuussa 2017 ilmestynyt Brooksin Best of- kokoelma sisälsi myös kaksi uutta kappaletta; Love Ain't Something that You Can Get for Free sekä Forgive and Forget, joista viimeksi mainittu valikoitui BBC Radio 2:n viikon levyksi. 19. syyskuuta kyseisenä vuonna Brooks heitti keikan London Palladiumissa. Kyseessä oli artistin ensiiesiintyminen kyseisessä keikkapaikassa sitten vuoden 1977.
Myös Brooksin ensimmäisen suuren singlemenestyksen Pearl's a Singer julkaisusta oli tuolloin kulunut 40 vuotta. Vuonna 2017 Brooks levytti teemakappaleen Running to the Future brittiläiseen elokuvaan Finding Your Feet. Se julkaistiin sekä mainitun elokuvan soundtrackillä että ladattavana singlenä. Brooksin itsensä kirjoittamasta kappaleesta Just An Excuse on työstetty useita remiksejä, joista Bonobon vuonna 2017 ilmestyneellä albumilla Migration julkaistu oli Britanniassa viiden suosituimman kappaleen joukossa. Vuonna 2021 Brooks pääsi viimein 60-vuotisjuhlakiertueelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti