maanantai 9. helmikuuta 2015

Tiistain tukeva:Suomipunkin isähahmon uran neljä ensimmäistä vuotta


Petri Samuli Tiili saa kunnian kantaa kotimaisen punkin ideologisen isän titteliä. Tiili näki vuonna 1977 interrail-matkalla ollessaan Lontoossa liudan englantilaisia punkyhtyeitä, joista tunnetuin oli Billy Idolin luotsaama Generation X. Opiskelukaupunkiinsa Savonlinnaan palattuaan hän keksi taiteilijanimekseen Pelle Miljoonan ja laittoi saman tien kasaan yhtyeen Pelle Miljoona & N.U.S., joka sai nimensä amerikkalaisyhtye Fugsin mukaan. Kitaristiksi tuli Pasi ”Bastard” Huopalainen, joka antoi Savonlinnaan keikalle saapuneelle Dave Lindholmille NUS:n tekemän demokasetin. Daven kautta kasetti päätyi Love Recordsin Atte Blomille. Blom tuli tsekkaamaan yhtyeen keikan Jimi Sumen & Dreamsin lämmittelijänä ja levytyssopimus syntyi saman tien. Esikoissingleä Olen työtön/Mä vaan pogoon seurasi N.U.S.:n nimetön, niin tekstillisesti kuin musiikillisesti varsin suorasukainen debyyttialbumi, molemmat vuonna 1978. Myöhemmin samaisena vuonna NUS oli mukana Pohjalla-albumilla Problemsin, Se-yhtyeen ja Sehr Schnellin kanssa. Pelle Miljoona &NUS:n suurin klassikkokappale kyseisellä albumilla on Väkivalta ja päihdeongelma. Kyseiset yhtyeet olivat mukana myös albumin tiimoilta tehdyllä kiertueella sillä erotuksella, että Pellen yhtyeeksi oli vaihtunut 1978, joka vaihtoi pian futuristisesti nimekseen Pelle Miljoona & 1980. Pellen lisäksi siihen kuuluivat myös Problemsista tutut Tumppi Varonen ja Ari Taskinen ja aikaisemmin yhtyeessä Trash soittanut nuori kitaristilahjakkuus Rubberduck Jones, alias Nisse Rikama.  Uusia kappaleita soitettiin jo keikoilla samaisen vuoden lopussa ja alkuvuodesta 1979 ilmestyi punkin tiivistymänä Suomessa pidetty albumi Pelko ja viha, jonka kirkkaimpia helmiä lienevät nimikappaleen ja myös singlenä julkaistun Pelkistettyä todellisuutta-raidan lisäksi kappaleet TV ja Helsinki. Singleformaatissa julkaistiin upea Mulla menee lujaa/Rakastava voima, jonka koskettava kakkospuoli on Rubberduckin sävellys.

Kesällä 1979 1980-yhtyeeseen liittyi toiseksi kitaristiksi Problemsista tutuksi tullut Stefan Piesnack ja samalla muodostui yhtyeen kuuluisin kokoonpano. Syksyllä ilmestyi klassikkoalbumi Viimeinen syksy, jonka tunnetuinta antia edustavat Nuoret sankarit, puhutteleva reggae Gabriel, Tumpin laulama ja Taskisen käsialaa oleva Tahdon rakastella sinua sekä Elä (kun olet nuori vielä.) B-puolen neljä ensimmäistä raitaa ovat Varosen vokalisoimia ja valtaosa niistä soundaakin melko voimakkaasti Problemsilta. Kovaa keikkatahtia ylläpitänyt ja kahdesta setistä koostuneita keikkoja soittanut yhtye tuli tiensä päähän jo samaisen vuoden joulukuussa. Tavastian-keikan tunnelmia julkaistiin seuraavan vuoden keväänä ilmestyneellä livelevyllä Näyttämökuvia ja viiden raidan verran myös kolmen lp:n kansiolla Metropolis. Sillä kuullaan vimmaisia tulkintoja Viimeisen syksyn harvinaisemmista helmistä ja Tumpin laulamista Problems-paloista, joista on toki näytteitä myös Näyttämökuvilla. 1980-kappaleet painottuvat viimeisimpään studioalbumiin ja singlebiiseihin. Covereina mukana ovat The Whon ikiklassikko My Generation sekä The Clashin Garageland. Alkuvuodesta 1980 keikoilla nähtiin uusi kokoonpano Pelle Mijoona Oy, jossa Pellen, Tumpin ja Taskisen lisäksi mukana olivat aikaisemmin punkyhtye Briardin kitaristina tutuksi tullut Andy McCoy sekä vasta 16-vuotias basisti Sami Takamäki. Keväällä 1980 ilmestyi suosittu single Olen kaunis ja loppukesästä nauhoitettiin kotimaisen rockin kiistattomiin klassikoihin lukeutuva albumi Moottoritie on kuuma, jonka 12 raidan joukosta ei heikkoa hetkeä löydy. Nimikappaleen ohella sen kirkkaimpiin helmiin lukeutuvat erityisesti Koska sydän sanoi niin, Juokse villi lapsi, Älä äiti itke, hivenen harvinaisempi Tänä yönä vien sut pois sekä todella kaunis päätösraita Hyvää yötä maailma.

Pellen ja Tumpin palattua interrail-matkalta kaksikko havaitsi bändin hajonneen. Andy ja Sami olivat häipyneet Tukholmaan kasaamaan Hanoi Rocksia. Oy:n kokoonpanon täydensivät luottokitaristi Stefan Piesnack ja basisti T B Widow. Uusi kokoonpano julkaisi tuplasinglen, joka sisälsi kappaleet Varjo seuraa onneain, Kuolemaantuomitun laulu, Kun aurinko paistaa ja Rakastavaisten laulu. Niistä ensin mainittu muodostui melkoiseksi hitiksi.Vuoden 1981 alussa Pelle muodosti yhtyeen Avoimet Ovet, jossa olivat mukana muun muassa Wigwamista tuttu kitaristi Pekka Rechardt, basisti Junior Simola ja rumpali Vando Suvanto. Kokoonpano teki muun muassa kouluilla kiertäneen kiertueen Sienipilven varjossa ja julkaisi Pellen parhaisiin töihin lukeutuvan pitkäsoiton Rakkaudesta elämään. Sen kappaleista maininnan ansaitsevat erityisesti Rechardtin upean kitarasoolon kruunaama Joskus tulee aika maksaa takaisin sekä tekstissään profetiaa sisältänyt, aidon puhutteleva Euroopan valot. Kesällä käynnistyneessä Pelle Miljoonan Kesäsirkuksessa olivat lisäksi mukana Problems ja Ari Taskisen projektiyhtye, myös pitkäsoiton Paradise Now julkaissut Treshold. Pelle Miljoona Oy:n basistiksi vaihtui aikaisemmin Nova-yhtyeessä soittanut Vety Kumpula ja yhtye soitti muun muassa Roskilden festivaalien suomalaisesiintyjänä. Albumia Matkalla tuntemattomaan yhtye matkusti levyttämään Berliiniin Hansa by the Wall-studioon. Siitäkin muodostui edeltäjänsä tavoin kultalevy ja albumin parhaimmistosta mainittakoon nimikappale, Aika sekä En ole hullu (Olen vain kiinnostunut vapaudesta.) Berliinin session parhaisiin kappaleisiin lukeutuva Ne päivät ovat taas täällä julkaistiin vasta seuraavana vuonna singlekokoelmalla Nämä päivät nämä yöt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti