Gentle Giant oli brittiläinen progeyhtye, jonka aktiiviaika sijoittui vuosien 1970 ja 1980 välille. Se tuli tunnetuksi musiikkinsa monimuotoisuudesta ja hienostuneisuudesta. Musiikillisista taidoista kertoo se, että Malcolm Mortimorea lukuun ottamatta yhtyeen jäsenet olivat multi-instrumentalisteja. Vaikkei Gentle Giantista muodostunutkaan erityisen suosittua, pääsi yhtye nauttimaan kulttikannatuksesta. Gentle Giantin tavoitteena olikin laajentaa aikakautensa populaarimusiikin rajoja silläkin uhalla, että siitä olisi tullut hyvin epäsuosittu. Yhtye ei koskaan saavuttanut esimerkiksi Pink Floydin, King Crimsonin ja Emerson Lake and Palmerin kaltaisten virkaveljiensä kaltaista suosiota. Silti siitä muodostui paitsi eräs edustamansa tyylisuunnan, myös yleisesti 70-luvun kokeellisimmista rockyhtyeistä. Gentle Giantin musiikkia voi pitää monimutkaisena jopa progressiivisen rockin standardien mukaan. Siinä on elementtejä jazzista, soulista, folkista ja jopa klassisesta musiikista. Klassisissa vaikutteissaan yhtye hyödynsi keskiaikaisia, barokkilaisia ja modernin kuoromusiikin elementtejä. Teksteihinsä yhtye sai inspiraatiota filosofiasta ja Francois Laboisin sekä R D Laingin töistä.
Tulevan Gentle Giantin ytimen muodostivat skottilais-juutalaista sukujuurta edustaneet Schulmanin veljekset; 1937 syntynyt Phil, 1947 syntynyt Derek ja 1949 syntynyt Ray. 1960-luvun alussa Derek ja Ray kiinnostuivat rhythm and bluesin soittamisesta ja perustivat kyseistä tarkoitusta varten yhtyeen. Phil toimi aluksi nuorempien veljiensä managerina, mutta liittyi lopulta mukaan yhtyeeseen. Vuoteen 1966 mennessä aikaisemmin nimillä The Howlin Wolves ja The Road Runners toiminut yhtye muutti nimekseen Simon Dupree & The Big Sound. Samalla yhtyeen musiikillinen ilmaisu siirtyi soulin ja popin suuntaan. Leadvokalistin ja eräänlaisen johtohahmon ominaisuudessa Derek otti käyttöönsä pseudonymin Simon Dupree Philin huolehtiessa saksofonista ja trumpetista ja Rayn soittaessa kitaraa ja viulua. Kaksi viimeksi mainittua soittivat myös trumpettia ja lauloivat taustoja. Toimintansa aikana yhtyeessä vieraili pianistina nuori Elton John. EMI-levy-yhtiön kautta yhtye julkaisi useita menestymättömiä singlejä. Managementin ja levy-yhtiön kehotuksesta yhtye siirtyi psykedeelisempään suuntaan. Tuloksena oli top ten-hitti Kites syksyllä 1967 sekä hieman myöhemmin ilmestynyt pitkäsoitto Without Reservation. Tyylinvaihdos ei kuitenkaan miellyttänyt veljeksiä ja vuonna 1968 he julkaisivat pseudonymillä The Moles singlen We Are The Moles (parts 1 & 2)Vuonna 1969 Schulmanin veljekset lopulta hajottivat Simon Dupree & The Big Soundin vallinneeseen popmusiikki-ilmapiiriin kyllästyneinä. He eivät enää palanneet rhythm and bluesin tai soulin pariin, vaan valitsivat vivahteikkaamman musiikillisen ilmaisun.
Gentle Giant muodostui vuonna 1970 Schulmanin veljesten lyöttäydyttyä yhteen kahden muun multi-instrumentalistin, kitaraa ja mandoliinia ensisijaisesti soittaneen Gary Greenin ja koskettimista, vibrafonista ja sellosta huolehtineen Kerry Minnearin kanssa. Rumpaliksi tuli Martin Smith, joka oli ollut mukana myös Simon Dupree & The Big Soundissa. Minnearilla oli klassisen musiikin koulutus, mutta bluesin parissa kunnostautunut Green oli soittanut tähän mennessä ainoastaan puoliammattimaisesti. Hän mukautui silti nopeasti kaivattuihin musiikillisiin vaatimuksiin. Schulmanin veljesten välinen musiikillinen työnjako muodostui seuraavasti:Derek huolehti saksofonista ja äänityksestä, Ray bassosta ja viulusta ja Phil saksofonista, trumpetista ja klarinetista. Uudessa yhtyeessä oli myös kolme leadvokalistia:Derek vastasi raa'alla rhythm and blues-äänellään rockorientoituneemmista kappaleista, Phil jazz- ja folkvaikutteisista numeroista ja Kerry Minnear klassis/kuorohenkisistä kappaleista. Yhtyeen nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1970. Musiikillisten vaikutteidensa ja instrumentaationsa runsaudessa kyseessä oli haasteellinen debyytti. Albumilla kuului niin rockin, bluesin, klassisen musiikin kuin 60-luvun brittisoulin vaikutus. Kansitekstien mukaan yhtye sai nimensä fiktiivisestä hahmosta, joka muistutti Francois Rabelaisin renessanssiajan kertomuksista. Seuraavana vuonna ilmestynyt kakkosalbumi Aquiring the Taste esitteli nopeasti kehittyneen yhtyeen. Kerry Minnearin mukanaan tuoma klassisen musiikin vaikutus oli huomattava ja yhtyeen hyödyntämien instrumenttien kirjo laajeni entisestään. Vuosia myöhemmin Derek Schulman myönsi, että albumi sävellettiin lähes kokonaan studiossa.Aquiring the Tasten jälkeen Martin Smith jätti yhtyeen ja hänet korvasi Malcolm Mortimore.
Vuonna 1972 ilmestynyt Three Friends oli Gentle Giantin ensimmäinen konseptialbumi. Se kertoo kolmen ystävyksen tarinan ja heidän vääjäämättömän kasvunsa erilleen toisistaan. Kunkin hahmon kehitys kuvataan erilaisilla, joskin integroiduilla musiikillisilla jaksoilla, jotka vaihtelevat rhythm and blues-vaikutteisesta rockista sinfonisiin tyylittelyihin. Maaliskuussa 1972 Malcolm Mortimore joutui moottoripyöräonnettomuuteen. Kiertuevelvoitteita tuli hoitamaan aikaisemmin muun muassa Graham Bondin yhtyeessä soittaneen John "Pugwash" Weathers, josta oli muodostuva yhtyeen kolmas ja viimeinen rumpali. Weathers oli kovaotteisempi soittaja, joka myös lauloi ja hallitsi perkussiot ja kitaran laajentaen Gentle Giantin multi-instrumentaatiota entisestään. Loppuvuodesta 1972 levytetty Red Octopuss oli ehkäpä Gentle Giantin kaikkein laadukkain työ. Kokonaisuutena se edusti yhtyeen rokimpaa soundia. Kahdeksan kappaleen, joihin albumin nimi myös epäsuorasti viittaa, kokonaisuudesta nostettakoon esiin Knots, jonka tekstit ovat R D Laingin samannimisestä runokirjasta. Ennen varsinaista Octopuss-kiertuetta Gentle Giant soitti konsertteja Black Sabbathin kanssa. Kyseinen kombinaatio ei ollut pääesiintyjän diggareiden mieleen. Kiertueen jälkeen Gentle Giant koki merkittävimmän miehistönvaihdoksensa, kun loppuunpalanut ja veljiensä kanssa riitaantunut Phil Schulman jätti yhtyeen. Keskeisimmäksi syyksi hän on kymmenien vuosien jälkeen maininnut kiertue- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdottomuudet. Riidat veljien kanssa sovittiin, mutta Phil ei palannut Gentle Giantin riveihin. Jäljelle jäänyt kvintetti julkaisi vuonna 1974 seuraavan Gentle Giantin konseptialbumin In A Glass House. Nimensä levy oli saanut aforismista, jonka mukaan lasitalossa asuvien ei pitäisi heittää kiviä. Yhtyeen kolmannen konseptialbumin, vuonna 1974 ilmestyneen pitkäsoiton The Power and the Glory teemana olivat valta ja korruptio.
Gentle Giant solmi uuden diilin Chrysalis Recordsin kanssa, jonka leivissä yhtye pysyikin loppu-uransa ajan. Saavuttaakseen suuremman yleisön erityisesti Amerikassa Gentle Giant suostui hienoisiin musiikillisiin kompromisseihin. Vuonna 1975 ilmestyi hieman helpommin sulateltava jazzrockvaikutteita hyödyntänyt ja Amerikassa top 50:een noussut pitkäsoitto Free Hand ja seuraavana vuonna jälleen konseptialbumi Interview, jonka teemana oli yhtyeen kuvitteellinen haastattelu. Tähän mennessä Gentle Giantista oli kehittynyt varsin suosittu live-esiintyjä niin Euroopassa kuin Amerikassa ja yhtye soitti samoilla areenoilla hyvinkin erityyppisten yhtyeiden kanssa. Interviewin tiimoilta tehdyltä Euroopan-kiertueelta taltioitiin livelevy Playing thr Fool. Alankomaissa äänitetty ja vuonna 1977 julkaistu albumi The Missing Piece merkitsi muutosta yhtyeen tyylissä. Sen kakkospuoli koostui pitkistä, vanhempaa tuotantoa muistuttavista kappaleista ykköspuolen sisältäessä poppia, blue-eyed soulia ja jopa punkahtavaa tuotantoa. Albumilta lohkottiin kolme singleä, jotka eivät menestyneet. Vuoden 1978 pitkäsoitolla Giant for a Day! Derek Schulman vastasi kaikista lauluosuuksista ja albumi tarjoili radioystävällistä softrockia. Seuraavana vuonna yhtye kokoontui Los Angelesiin levyttämään viimeiseksi jäänyttä pitkäsoittoaan Civilian. Albumilla oli vaikutteita uuden aallon rockista, mutta yhtye salli itselleen huomattavasti enemmän vapauksia sovitusten ja vokaaliosuuksien osalta, kuin edellisellä levyllä. Tässä mielessä pitkäsoitto muistutti enemmän yhtyeen varhaisempaa tuotantoa. Viimeisen keikkansa Gentle Giant soitti Roxy Theatressa, Kaliforniassa 16. kesäkuuta 1980.
Yhtyeen hajoamisen jälkeen Derek Schulman loi menestyksekkään uran eri levy-yhtiöiden palveluksessa. Ray Schulman työskenteli soundtrackien parissa ennen siirtymistään levytuottajaksi. Phil Schulman vetäytyi musiikkibisneksestä täysin. John Weathers toimi Man-yhtyeen rumpalina vuoteen 1996. Kerry Minnear palasi Englantiin ja työskenteli pitkään gospelmusiikin parissa. Nykyisin hän pyörittää Gentle Giantin musiikin rojaltiseikkoihin keskittyvää Allucard Music -nimistä organisaatiota. Toinen maaliskuuta 1997 menehtynyt originaalirumpali Martin Smith soitti useissa southhamptonilaisissa yhtyeissä ja Gary Green useissa illinoisilaiskokoonpanoissa. Malcolm Mortimore on luonut menestyksekkään sessiorumpalin uran niin rockin, jazzin kuin teatterin parissa. Gentle Giantin reunion ei ole toteutunut. Lähimmäksi päästiin vuonna 2004, kun lavalla nähtiin neljä yhtyeen keskeistä jäsentä; Kerry Minnear, Gary Green, John Weathers ja Phil Schulman, viimeksi mainittu tosin ainoastaan sanoittajan roolissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti