John Mayall's Bluesbreakers:Bare Wires
21. kesäkuuta 1968 Decca Recordsin julkaisemana ilmestynyt Bare Wires on John Mayall's Bluesbreakersin albumi, jonka työstämiseen osallistuivat maestron itsensä lisäksi kitaristi Mick Taylor, saksofonistit Chris Mercer ja Dick Heckstall-Smith, rumpali Jon Hiseman, kornetisti Henry Lowther ja basisti Tony Reeves. John Mayallin albumeista viimeisenä Bare Wiresin kannessa mainittiin yhtyenimi The Bluesbreakers. Lisäksi kyseessä oli ensimmäinen Yhdysvalloissa menestystä saavuttanut Mayallin albumi, joka nousi Billboardin listalla sijalle 59. Colin Larkinin vuonna 2000 ilmestyneessä teoksen All Time Top 1000 Albums kolmannessa painoksessa Bare Wires saavutti sijan 566. Ennen albumin nauhoituksia yhtyeessä oli vaihtunut kitaristin lisäksi myös rytmiryhmä. Free-yhtyeeseen siirtyneen nuoren lahjakkuuden Andy Fraserin paikan oli ottanut Tony Reeves ja rumpali Keef Hatley oli vaihtunut Jon Hisemaniin. Todennäköisesti ensisijaisesti viimeksi mainitusta muusikosta johtuen Bare Wiresilla kuultiin tavanomaista enemmän jazzvaikutteita. Tony Reevesin mukaan albumia varten treenattiin varsin niukasti ja sen valmistuttua Mayall kavensi taustamuusikoidensä määrää trioksi. Reeves, Hiseman ja Heckstall-Smith muodostivat keskeisen progressiivista, ja jopa jazzrockia edustaneen yhtyeen Colosseum. Singleformaatissa Bare Wiresilta julkaistiin kappaleet No Reply ja She's Too Young. Joillakin albumista ilmestyneillä cd-versioilla sen a-puolen seitsemän kappaletta yhdistettiin medleyksi nimeltä Bare Wires Suite. Mainittua otsikkoa lienee inspiroinut originaalin albumin sisäkannesta löytyvä teksti Bare Wires:A Suite by John Mayall. Reevesin mukaan Mick Taylorin käsialaa ollutta kappaletta Hartley Quits oli inspiroinut Melody Makerissa ollut etusivun otsikko, jossa mainittiin Hartleyn jättävän The Bluesbreakersin. Bare Wiresista ilmestynyt cd-uudelleenjulkaisu sisältää perusalbumin lisäksi kuusi bonuskappaletta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti