14. heinäkuuta 1939 syntynyt ja 28. elokuuta 1991 edesmennyt Brian Maurice Holden, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Vince Taylor, oli yhdysvaltalais-brittiläinen rocksolisti. Hän oli leadvokalistina erityisesti Ranskassa ja muualla Keski-Euroopassa 50-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa suosiota saavuttaneessa yhtyeessä Vince Taylor and His Playboys, johon viitattiin joskus myös nimellä Vince Taylor and the Playboys. Sittemmin Taylor siirtyi marginaaliin myös henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi. Taylorin tunnetuinta levytystuotantoa edustaa vuonna 1959 ilmestynyt Brand New Cadillac, jonka The Clash versioi 20 vuotta myöhemmin klassikkotupla-albumilleen London Calling. Taylor oli myös eräänä inspiraation lähteistä David Bowien Ziggy Stardust-hahmolle. Varhaislapsuutensa Taylor vietti Islewothissa, Middlesexissä. Hänen ollessaan seitsemänvuotias perhe muutti Yhdysvaltoihin New Jerseyhin, mistä hänen isänsä löysi töitä. Perheen muutettua Kaliforniaan Taylor kävi Hollywood High Schoolia. Teini-ikäisenä hän otti lentotunteja ja hankki lentolupakirjan. Gene Vincentin ja Elvis Presleyn musiikista inspiroitunut Taylor aloitti vokalisointinsa 18-vuotiaana esiintyen amätöörikeikoilla. Kesällä 1958 ollessaan Lontoossa Taylor meni Sohossa sijainneeseen The 2i's Coffee Bariin, jossa Tommy Steele esiintyi. Siellä Taylor tapasi myöhemmin The Shadowsissa vaikuttaneen rumpalin Tony Meehanin ja basisti Tex Makinsin, joiden kanssa hän perusti yhtyeen The Playboys. Pall Mall-savukeaskin kyljessä Holden huomasi latinankielisen tekstin In hoc sino vinces ja päätti taiteilijanimensä olevan Vince Taylor. Hänen ensimmäiset Parlophonelle levyttämänsä singlet olivat vuonna 1958 ilmestyneet I Like Love ja Right Behind You Baby. Niitä seurasi useita kuukausia myöhemmin Pledgin' My Love b-puolellaan Brand New Cadillac, jossa kuultiin sittemmin Johnny Kidd and the Piratesissa Shakin' All Over -aikaan vaikuttanutta kitaristia Joe Morettia. Parlophone ei kuitenkaan ollut tuloksiin tyytyväinen ja katkaisi levytyssopimuksen. Taylor siirtyi Palette Recordsin artistiksi. Mainittu levy-yhtiö julkaisi häneltä 19. elokuuta 1960 ilmestyneen singlen I'll Be Your Hero/Jet Black Machine. Taylorin tuotannosta Brand New Cadillac on tunnustettu erääksi merkkiteoksista brittiläisen rock n' rollin kehitykselle. Kappaleesta muodostui hitti Keski-Euroopassa ja The Renegadesin, Hep Starsin ja The Shamrocksin mainitusta kappaleesta levyttämät coverversiot nousivat listaykkösiksi Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. 23. huhtikuuta 1960 ABC Weekend TV esitti ensimmäisen jaksonsa viikoittain nähdystä rock tv-show:taan The Weekend. Taylorin lisäksi mainitussa ohjelmassa esiintyivät Dickie Pride, Billy Fury, Joe Brown, Jess Conrad, Little Tony sekä Johnny Kidd & The Pirates.Vaikka Taylorin lavaesiintyminen oli dynaamista, hänen ennalta-arvaamaton käytöksensä johti taustayhtyeen eroon vuonna 1961. Se alkoi esiintyä nimellä The Bobbie Clarke Noise. Mainitulla nimellä yhtye oli buukattu esiintymään Olympiaan Pariisissa heinäkuussa 1961. Pääesiintyjänä oli Wee Willie Harris. Taylor oli pitänyt yhteyttä entiseen taustayhtyeeseensä ja pyysi päästä esiintymään Olympian-keikalle. Hän oli pukeutunut tavaramerkistään käyneeseen nahka-asuun. Taylorin kaksi esiintymistä bändin kanssa olivat siinä määrin onnistuneita, että Eddie Barclay solmi hänen kanssaan kuuden vuoden sopimuksen Barclay-yhtiölleen. Vuosina 1961 ja 1962 Taylor konsertoi Euroopassa Clarken yhtyeen, joka esiintyi edelleen nimellä Vince Taylor and His Playboys, kanssa. Konsertoinnin välillä Barclay-studioilla Pariisissa nauhoitettiin useita ep:itä sekä 20 kappaleesta koostunut pitkäsoitto, jonka covereihin lukeutuivat rockklassikot Sweet Little Sixteen, C'mon Everybody, Twenty Flight Rock, Love Me, Long Tall Sally, So Glad You're Mine, Baby Let's Play House ja Lovin' Up a Storm). Vuoden 1962 lopussa Vince Taylor and The Playboys soitti Olympiassa pääesiintyjänä Sylvie Vartanin lämmittelemänä. Lavojen takana kuohui kuitenkin edelleen ja yhtye lopetti toimintansa uudelleen. Taylor soitti useita keikkoja brittiläisen The Echoesin taustoittamana. Mainittu yhtye soitti myös Gene Vincentin taustalla hänen konsertoidessaan Britanniassa. Taylor esitteli yhtyeen silti edelleen Playboysina. Helmikuussa 1964 ilmestyi uusi single Memphis, Tennessee/A Shot of Rhythm and Blues. The Playboysin i Ralph Di Pietrokokoonpanon muodostivat tässä vaiheessa kitaristit Joey Greco ja Claude Djaou, basisti Ralph Di Pietro ja rumpali Bobbie Clarke.Yhtyeellä oli sopimus Johnny Hallidayn orkesterin kanssa. Hallidayn suoritettua asepalveluksensa Ranskassa Clarke ryhtyi jälleen musiikilliseen yhteistyöhön Taylorin kanssa. Bobby Clarke Noisen nimellä toimineeseen yhtyeeseen kuuluivat muilta osin Ralph Danks kitara), Alain Bugby of the Strangers (basso), The Strangersin ex-solisti Johnny Taylor, (rytmikitara) ja "Stash" Prince Stanislas Klossowski de Rola (perkussiot).Jean Claude Camusin manageroima yhtye teki kiertueen Espanjassa ja pääsiäisviikonloppu päättyi esiintymiseen Rolling Stonesin kanssa Olympiassa vuonna 1965. Yhtyeen hajottua Taylor liittyi uskonnolliseen liikkeeseen ja Danks jatkoi kitaristina esimerkiksi Tom Jonesille ja Bob Dylanille. Clarke korvasi rumpali Don Conkan ja teki useita nauhoituksia Love-yhtyeen originaalikokoonpanon kanssa. Lisäksi hän soitti muun muassa Frank Zappan ja Jimi Hendrixin kanssa ennen kuin muodosti yhtyeen Bodast Steve Howen ja Dave Curtisin kanssa. Vuonna 1968 Bodast työsti albumin MGM Recordsille ja soitti lämmittelijänä The Wholle sekä taustayhtyeenä Chuck Berrylle Lontoon Royal Albert Hallissa. Clarke origanisoi ystävälleen Clarkelle comebackia. Ranskassa järjestettiin kuukauden mittainen turnee nimellä Vince Taylor and Bobbie Clarke backed by Les Rockers. Eddie Barclay antoi Taylorille uuden tilaisuuden. Tämä konsertoi ja levytti 70- ja 80-luvuilla lähes kuolemaansa asti. Taylor asui Sveitsissä vuodesta 1983 lähtien toimien loppuajat ilmailumekaanikkona. Hän menehtyi kurkkusyöpään elokuussa 1991 52-vuotiaana. Taylor on haudattu Lausanneen Sveitsissä.David Bowie on maininnut Taylorin olleen keskeinen inspiraation lähde hänen Ziggy Stardust-hahmolleen. Golden Earringin tuotannosta löytyy vuonna 1973 ilmestyneellä albumilla Moontan julkaistu kappale Just Like Vince Taylor, joka julkaistiin Yhdysvalloissa yhtyeen klassisen singlehitin Radar Love b-puolena. Vuonna 1997 The Clashin solisti Joe Strummer esitti Taylorin hahmoa F. J. Ossangin ohjaamassa road moviessa Doctor Chance. Van Morrison viittaa Tayloriin vuonna 1999 valmistuneessa kappaleessaan Goin' Down Geneva. Adam Ant julkaisi vuonna 2013 ilmestyneellä albumillaan Adam Ant Is the Blueblack Hussar in Marrying the Gunner's Daughter Boz Boorerin kanssa kirjoittamansa kappaleen Vince Taylor.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti