keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Sunnuntain extra:The Black Crowesin 2000-luvun tuotannon käynnistänyt albumi

 Black Crowes:Lions


Seitsemäs toukokuuta 2001 ilmestynyt Lions on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen The Black Crowesin kuudes studioalbumi. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen V2 Recordsin julkaisema pitkäsoitto sen jätettyä Columbian. Samalla Lions on The Black Crowesin studioalbumeista ainoa, jonka työstämiseen kitaristi Audley Freed otti osaa. Don Wasin tuottama Lions nauhoitettiin New Yorkissa ilmestymisvuotensa tammi-helmikuussa. Basso-osuuksista albumilla vastasivat Was ja Rich Robinson. Greg Rzab oli nimittäin jättänyt The Black Crowesin ja hänen paikkansa täytettiin vasta Lionsin tiimoilta tehdyllä kiertueella. Lions debytoi Billboardin listalla sijalla 20., joka osoittautuikin albumin parhaaksi. Ilmestymisviikollaan pitkäsoittoa meni kaupaksi 53 000 kappaletta. Kriitikoiden taholta Lions sai hienoisesti ristiriitaisen vastaanoton. Albumin yleissoundia kehuttiin, mutta yleinen kritiikin aihe oli siinä, ettei albumille sisältynyt todella ikimuistoisia kappaleita. Lionsiin penseimmin suhtautuneet kriitikot pitivät albumia huonona kopiona The Black Crowesin keskeisistä vaikuttajayhtyeistä, kuten Led Zeppelinistä. Lionsin tiimoilta The Black Crowes teki kaksi kiertuetta Yhdysvalloissa, joista toisessa Oasis soitti toisena pääesiintyjänä. Jenkkirundien välissä The Black Crowes soitti lyhyet kiertueet Euroopassa ja Japanissa. Lions-albumin hankkineille tarjoutui tilaisuus ladata useita kiertueelta taltioituja soundboard-konsertteja. Saatuaan Lionsin tiimoilta tekemänsä keikat päätökseen The Black Crowes siirtyi vuoteen 2005 asti kestäneelle tauolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti