23. huhtikuuta 1949 syntynyt ja viides joulukuuta 2021 edesmennyt John Erlington, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään John Miles, oli brittiläinen solisti, kitaristi ja kosketinsoittaja, joka muistetaan etenkin vuonna 1976 ilmestyneestä ja Britanniassa kolmen suosituimman joukkoon nousseesta singlestään Music. Vuoden 2017 Progessive Music Awardseissa Miles voitti merkittävän musiikillisen saavutuksen palkinnon. Jarrowssa, County Durhamissa syntynyt Miles aloitti kitaratunnit Hebburnissa ja hänen musiikinopettajansa rohkaisi Milesia ryhtymään muusikoksi. Hän soitti useissa paikallisissa yhtyeissä, kuten The Derringersissä, The New Atlantiansissa ja The Urgessa. Seuraavaksi Miles liittyi yhtyeeseen The Influence, jonka jäsenistöön kuuluivat lisäksi tuleva Roxy Musicin rumpali Paul Thompson ja myöhemmin Geordien soolokitaristina vaikuttanut Vic Malcolm. Mainitulta kokoonpanolta ilmestyi vuoden 1969 aikana Orange Recordsin julkaisemana single I Want to Live. Seuraavaksi Miles muodosti Bob Marshallin ja Dave Symondsin kanssa yhtyeen John Miles Set ennen siirtymistään soolouralleen vuonna 1971. Hänen ensimmäinen soolosinglensä oli vuonna 1972 ilmestynyt Come Away Melinda. Vuosien 1972 ja 1973 aikana ilmestyivät myös parivaljakon Vanda&Young käsialaa olleet kappaleet The World Belongs to Yesterday, Yesterday Was Just the Beginning of My Life sekä One Minute Every Hour. Vuonna 1972 yhtye esiintyi tv-sarjassa Opportunity Knocks. Milesilla oli kiinnitys Peter Stringfellown Leeds-clubilla lauantai-iltaisin ja hän alkoi kirjoittaa tunnetuimmaksi muodostunutta kappalettaan Music siellä erään settitauon aikana. 1970-luvun puolivälissä Miles solmi levytyssopimuksen brittiläisen Deccan kanssa. Hän julkaisi albumit Rebel (1976, yhdeksäntenä brittilistalla), Stranger in the City (1977, 37. brittilistalla), Zaragon (1978, 43. brittilistalla) sekä More Miles Per Hour (1979, 46. brittilistalla.) Suhteellisesti paremmin Miles menestyi singlejulkaisuillaan, joita häneltä ilmestyi mainittuna aikana kaikkiaan 18. Musicin lisäksi niistä kohosivat top 40:ään vuonna 1975 sijan 17. tavoittanut Highfly, vuonna 1976 sijalle 32. yltänyt Remember Yesterday ja vuonna 1977 jopa kymmenenneksi noussut Slow Down. Vuonna 1975 Daily Mirrorin lukijat äänestivät Milesin vuoden tulokkaaksi. Vuonna 1977 Music voitti Ivor Novello Awardin. Suurin osa Milesin levytystuotannosta edusti hänen yhteistyötään yhtyeensä basistin Bob Marshallin kanssa. Suosionsa huippuaikana vuosina 1976-1977 Miles teki useita esiintymisiä viikoittain lähetettävissä popohjelmissa Supersonic ja Top of the Pops. Milesin esikoisalbumilta poimituista singlekappaleista Highfly ja Music nousivat Billboardin Hot 100-listalle, tosin niistä ensiksi mainittu 20 sijaa korkeammalle, eli sijalle 68. Kanadassa Highfly saavutti sijan 74. ja Slow Down sijan 68. Alankomaissa ja Belgiassa Music nousi sitä vastoin listakärkeen ja Sveitsissä neljänneksi. Yhdysvalloissa Slow Downista muodostui Milesin suurin hitti, sillä se nousi discolistalla kakkossijalle ja myös poplistalla sijalle 34. kesäkuussa 1977. Vuonna 1979 kappale pääsi mukaan Ali MacGrawn ja Dean Paul Martinin tähdittämään elokuvaan Players. Milesin albumeista Zaragon nousi kolmanneksi Portugalissa ja Ruotsissa. Milesin kohtuullinen menestys Yhdysvalloissa johti hänen toimimiseensa Elton Johnin lämmittelijänä. Kakkosartistina Milesia kuultiin lisäksi esimerkiksi Aerosmithin, Fleetwood Macin, Jethro Tullin ja Rolling Stonesin kiertueilla. Vuonna 1978 hän esiintyi ohjelmassa BBC Sight and Sound in Concert, joka lähetettiin sekä BBC Radio Onessa että BBC 2:ssa 11. maaliskuuta 1978. Vuodesta 1985 eteenpäin Miles osallistui lähes vuosittain Nights of Promsiin, jokavuotiseen konserttien sarjaan, joka järjestettiin Belgiassa, Alankomaissa, Saksassa, Luxemburgissa, Puolassa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Konsertteja järjestettiin säännöllisesti myös Espanjassa, Ranskassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Ruotsissa. Konsertit olivat yleensä yhdistelmä poppia ja suosittua klassista musiikkia ja niihin otti osaa useita tunnettuja yhtyeitä ja artisteja. Miles esitti aina Musicin, jota pidettiin shown eräänlaisena anthemina ja lisäksi muita kappaleita toisten artistien kanssa. Vuonna 2009 ilmestyi albumi Best of John Miles at the Night of the Promps. Musicin lisäksi se sisälsi coverversiot muun muassa All by Myselfistä, Bohemian Rhapsodysta ja It Was a Very Good Year. Vuodesta 1987 lähtien Miles osallistui Tina Turnerin kiertueille kitaristina, kosketinsoittajana ja taustavokalistina ja myös mukana useilla Tinan albumeilla. Miles osallistui myös Jimmy Pagen vuoden 1988 sooloalbumin Outrider nauhoituksiin ja sen tiimoilta tehdylle kiertueelle. Laajan äänialansa ansiosta hän pystyi esittämään sekä Robert Plantin että Paul Rodgersin alun perin vokalisoimaa tuotantoa. Joe Cockerin vuoden 1992 albumilla Night Calls Milesia kuultiin Hammond-urkurina ja hän konsertoi Cockerin matkassa kahden vuoden ajan. Vuonna 1990 Miles edusti Euroviisuissa Britanniaa kakkossijan tavoittaneella kappaleella Where I Belong. Miles vieraili useilla Alan Parsons Projectin albumeilla. Vuonna 2015 Munichin Olympia Park antoi Milesille symbolisen avaimen artistina, joka oli useimmin avannut puiston ovet. Vuonna 2020 Miles nauhoitti etänä Musicista uuden version Antwerpin sinfoniaorkesterin kanssa. Vuodesta 1998 eteenpäin Miles vaikutti myös musikaalien parissa. Hän menehtyi viides joulukuuta 2021 äkilliseen sairauteen 72-vuotiaana. Milesin poika John Miles Jr. on myös muusikko, joka on soittanut esimerkiksi yhtyeissä Milk Inc ja Sylver.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti