Joy Division oli vuonna 1976 Salfordissa perustettu brittiläinen rockyhtye. Sen kokoonpanon muodostivat solisti Ian Curtis, kitaristi/kosketinsoittaja Bernard Sumner, basisti Peter Hook ja rumpali Stephen Morris. Sumner ja Hook perustivat yhtyeen todennettuaan Sex Pistolsin konsertin kesäkuussa 1976. Joy Divisionin ensimmäisiin levytyksiin vaikutti keskeisesti varhainen punkrock, mutta myöhemmin yhtye loi melankolisen tyylin, joka vaikutti osaltaan keskeisesti niin kutsutun post punk-liikkeen kehitykseen. Vuonna 1978 Joy Division julkaisi omakustanteisesti ep:n An Ideal For Living. Se herätti manchesterilaisen tv-persoonan Tony Wilsonin kiinnostuksen ja hän kiinnitti Joy Divisionin itsenäiselle yhtiölleen Factory Recordsille. Yhtyeen esikoisalbumi, tuottaja Martin Hannettin kanssa nauhoitettu Unknown Pleasures ilmestyi vuonna 1979. Johtohahmo Curtis kamppaili epäonnistuneen avioliiton, masennuksen ja epilepsian kanssa. Yhtyeen suosion kasvaessa live-esiintymisistä tuli Curtisille vaikeita hänen terveydentilansa vuoksi. Toukokuussa 1980 Curtis päätyi itsemurhaan ainoastaan 23 vuoden ikäisenä juuri Joy Divisionin ensimmäisen Yhdysvaltain-kiertueen aattona. Joy Divisionin toinen ja samalla joutsenlauluksi jäänyt albumi Closer ilmestyi kahta kuukautta myöhemmin. Sekä itse pitkäsoitto että siltä poimittu single Love Will Tear Us Apart muodostuivat Joy Divisionin suurimmiksi listamenestyksiksi. Heinä-ja lokakuun 1980 välillä Joy Divisionin jäljelle jääneet jäsenet muodostivat yhtyeen New Order. Perustamisvuosikymmenellään mainitusta yhtyeestä muodostui varsin suosittu ja yhdisti post-punkvaikutteisiinsa elementtejä elektronisesta ja tanssimusiikista. Vuonna 2023 sekä Joy Division että New Order olivat ehdolla Rock and Roll Hall of Fameen. Neljäs kesäkuuta 1976 lapsuudenystävät Bernard Butler ja Peter Hook osallistuivat kumpkin itsekseen Manchester Lesser Free Trade Hallissa olleeseen Sex Pistolsin konserttiin. Sumner totesi Pistolsin tuhonneen myytin poptähtenä olemisesta. Seuraavana päivänä Hook lainasi äidiltään rahaa ja osti basson, Sumner osti kitaran ja kaksikko muodosti yhtyeen niin ikään mainitussa Pistolsin konsertissa olleen ja rumpusetin hankkineen Terry Masonin kanssa. Solistiksi kaavailtu koulutoveri Martin Gresty kieltäytyi pestistä, sillä hän oli saanut työpaikan tehtaasta. Yhtye jätti ilmoituksen etsimästään solistista manchesterilaiseen Virgin Recordsin kauppaan. Ian Curtis, joka tiesi yhtyeen sen varhaisemmilta keikoilta, vastasi ilmoitukseen ja tuli valituksi ilman koe-esiintymistä. Sekä Buzzcocksin manageri Richard Boon että yhtyeen johtohahmo Pete Shelley ovat maininneet ehdottaneensa yhtyeelle nimeä Stiff Kittens. Bändi päätyi kuitenkin ennen ensimmäistä keikkaansa nimeen Warsaw, joka oli viittaus David Bowien Low-albumin kappaleeseen Warszawa. Keikka oli 29. toukokuuta 1977 Electric Circuksessa Buzzcocksin, Penetrationin ja John Cooper Clarken lämmittelijänä. Rumpalina oli Warsawiin kahta päivää aikaisemmin liittynyt Tony Tabac. NME:hen ja Soundsiin konsertista laaditut arviot olivat välittömästi myönteisiä. Mansonista tuli yhtyeen manageri ja Tabacin rumpalina korvasi jo samaisen vuoden kesäkuussa myös punkyhtye Panikissa soittanut Steve Brotherdale. 18. heinäkuuta 1977 Warsaw nauhoitti Pennine Sound-studioilla Oldhamissa viidestä kappaleesta koostuneen demonauhan. Nauhoitusten jälkeen Brotherdale sai lähteä yhtyeestä aggressiivisen persoonallisuutensa vuoksi. Elokuussa Warsaw laittoi musiikkikaupan ikkunaan ilmoituksen, jossa yhtye etsi uutta rumpalia. Curtisin kanssa samaa koulua käynyt Stephen Morris oli ainoa vastannut. Välttääkseen sekoittumista lontoolaiseen punkyhtyeeseen Warsaw Pakt Warsaw vaihtoi alkuvuodesta 1978 nimekseen Joy Division. Nimi oli poimittu vuonna 1955 valmistuneesta novellista House of Dolls. 14. joulukuuta 1977 yhtye nauhoitti esikoisep:nsä An Ideal of Living Pennine Sound-studioilla ja soitti viimeisen keikkansa nimellä Warsaw uudenvuodenaattona Swinging Applessa Liverpoolissa. Nimellä Joy Division soitettu ensimmäinen keikka oli 25. tammikuuta 1978 Pip's Discossa Manchesterissa. Maalis-huhtikuussa 1978 yhtye kirjoitti ja treenasi uutta tuotantoaan. 14. huhtikuuta Manchesterin Rafters-clubissa soitettu konsertti sai tuottaja Tony Wilsonin ja manageri Rob Grettonin kiinnostumaan Joy Divisionista. Viimeksi mainittu tarjosi itseään yhtyeen manageriksi ja hänen bisnestaidoillaan oli myönteinen vaikutus yhtyeen luovuuteen. Toukokuun ensimmäisellä viikolla 1978 Joy Division teki nauhoituksia Manchesterissa Arrow-studioilla. Yhtye oli pettynyt siihen, että Grapevine Recordsin johtohahmo John Anderson halusi pehmentää yhtyeen soundia lisäämällä instrumentaatioon syntetisaattoreita. Kesäkuussa 1978 yhtye julkaisi omakustanteisesti ep:nsä An Ideal for Living, joka arvioitiin myönteisesti Melody Makerissa. Kahta viikkoa myöhemmin lokakuussa 1977 nauhoitettu kappale At a Later Date ilmestyi kokoelma-albumilla Short Circuit:Live at Electric Circus. 20. syyskuuta 1978 Joy Division teki debyyttiesiintymisensä tv:ssä esittäen Tony Wilsonin esittelemänä kappaleensa Shadowplay ohjelmassa So It Goes. Lokakuussa Joy Division nauhoitti tuottaja Martin Hannettin kanssa kaksi kappaletta seiskatuumaiselle tuplakokoelmaep:lle A Factory Sample, joka oli Tony Wilsonin levy-yhtiön Factory Recordsin ensimmäinen julkaisu. Paul Morleyn ep:stä NME:hen laatimassa arviossa hän kuvasi Joy Divisionia kadonneeksi linkiksi Elvis Presleyn ja Siouxsie and the Bansheesin välillä. Ostettuaan itsensä ulos RCA-diilistään Joy Divisionista tuli Factoryn artisti. Grettonista tuli yhtiötoveri, joka esitteli yhtyeen intressejä. 27. joulukuuta yhtyeen ajaessa kotiin Lontoon Hope and Anchorissa soitetusta konsertista Curtis sai ensimmäisen epileptisistä kohtauksistaan. Samaan aikaan Joy Divisionin ura edistyi ja Curtis nähtiin 13. tammikuuta 1979 ilmestyneen NME:n kannessa. Samaisessa kuussa yhtye teki nauhoituksia BBC Radio I:n dj:lle John Peelille. Curtisin sairaus oli kuitenkin jotakin, mihin yhtyeen oli mukauduttava. Joy Divisionin esikoisalbumi Unknown Pleasures nauhoitettiin Strawberry-studioilla Stockportissa huhtikuussa 1979. Tuottaja Martin Hannett muutti ratkaisevasti yhtyeen livesoundia. Tuolloin mainittu seikka ei miellyttänyt yhtyettä, mutta vuonna 2006 Hook mainitsi Hannettin tehneen hienoa työtä ja luoneen Joy Divsionin soundin. Albumin kansi oli Peter Savillen suunnittelema ja hän tuli vastaamaan myös tulevien Joy Divisionin ja New Orderin levyjen kansitaiteesta. Unknown Pleasures myi 10 000 kappaletta, mikä oli paljon indie-levy-yhtiön julkaisemalle albumille. Melody Makeriin pitkäsoitosta laaditussa arviossa Jon Savage nimesi Unknown Pleasuresin erääksi vuoden parhaista brittiläisistä esikoisalbumeista. 20. heinäkuuta 1979 Joy Division esiintyi jälleen Granada TV:ssä ja syyskuun puolivälissä yhtye teki ainoan maanlaajuisen esiintymisensä BBC 2:n ohjelmassa Something Else. Lokakuusta alkaen Joy Division lämmitteli Buzzcocksia 24 konsertista koostuneelle brittikiertueella. Sen ajaksi yhtyeen jäsenille tarjoutui mahdollisuus jättää päivätyönsä. Marraskuussa ilmestyi pitkäsoitolla julkaisematon single Transmission. Kiertueellaan Joy Division tavoitti omistautunutta diggarikuntaa. Tammikuussa 1980 Joy Division konsertoi Euroopassa. Samaisen vuoden maaliskuussa yhtye nauhoitti toisen albuminsa Closer Hannettin kanssa Lontoon Britannia Row-studioilla. Samassa kuussa ilmestynyt Licht und Blindheit- single sisälsi kappaleet Atmosphere ja Dead Souls. Julkaisijana oli itsenäinen ranskalainen yhtiö Sordide Sentimental. Viimeisen konserttinsa Joy Division soitti toukokuun toisena 1980 Birminghamin yliopiston High Hallissa. Ohjelmistossa oli ainoan esityskertansa saanut Ceremony, joka lukeutui viimeisiin Curtisin kirjoittamin kappaleisiin. Hannettin tuotantotyötä on yleisesti ylistetty. Silti kuten Unknown Pleasuresin tapauksessa, Hook ja Sumner olivat pettyneitä Closerin tuotantoon. Joy Divisionin oli tarkoitus aloittaa ensimmäinen Yhdysvaltain ja Kanadan-kiertueensa toukokuussa 1980. Terveydellisten ongelmiensa lisäksi Curtisilla oli vireillä avioero. Varhain 18. toukokuuta 1980 Curtis hirtti itsensä katsottuaan Werner Herzokin elokuvan Stroszekin ja kuunneltuaan Iggy Popin albumin The Idiot. Itsemurha järkytti sekä muuta yhtyettä että sen mangementtia. Kesäkuussa julkaistu single Love Will Tear Us Apart nousi brittilistalla sijalle 13. ja heinäkuussa ilmestynyt Closer albumilistalla kuudenneksi. NME:hen albumin arvioineen Chaes Srlhaar Murrayn mukaan kyseessä oli sekä Joy Divisionille että Curtisille hienoin mahdollinen muisto, jonka kukaan Presleyn jälkeinen populaarimuusikko voisi saada. Jo kauan ennen Curtisin kuolemaa yhtyeen jäsenet olivat päättäneet, että mikäli joku heistä jättäisi yhtyeen, se tulisi muuttamaan nimeään. Bändi jatkoi toimintaansa Sumnerin vokalisoimana nimellä New Order. Morrisin tyttöystävästä Gillian Gilbertistä tuli myöhemmin yhtyeen kosketinsoittaja ja kakkoskitaristi. Curtisin ollessa estynyt Gilbert oli vieraillut kitaristina myös Joy Divisionin riveissä. New Orderin vuonna 1981 ilmestynyt debyyttisingle Ceremony oli kasattu kahdesta viimeisestä Curtisin kanssa kirjoitetusta kappaleesta. Varhaisina toimintavuosinaan New Order joutui pakenemaan Joy Divisionin varjoa, mutta saavutti sittemmin suurempaa menestystä nopeatempoisemmalla ja tanssiorientoituneemmalla soundillaan. Joy Divisionilta on myöhemmin julkaistu outtakeseja ja livetuotantoa. Vuonna 1981 ilmestynyt albumi Still koostui sekä harvinaisuuksista että livebiiseistä. Factory julkaisi vuonna 1988 kokoelma-albumin Substance, joka sisälsi useita singleformaatissa loppuunmyytyjä kappaleita. Factoryn lopetettua toimintansa vuonna 1992 Joy Divisionin musiikin oikeudet siirtyivät London Recordsille, joka julkaisi yhtyeeltä kolme vuotta myöhemmin kokoelma-albumin Permanent. Vuonna 1997 Joy Divisionin tuotannosta ilmestyi kattava boxi Heart and Soul.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti