maanantai 19. syyskuuta 2022

Tiistain tukeva:Eräs 2000-luvun kiistattomista klassikkoalbumeista

 Amy Winehouse:Back to Black


27. lokakuuta 2006 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Back to Black on Amy Winehousen toinen ja samalla joutsenlauluksi jäänyt albumi. Hän pohjasi kakkoslevynsä suhteeseensa tuossa vaiheessa entiseen poikaystäväänsä Blake Fielder-Civiliin, josta tuli myöhemmin Winehousen aviomies. Lyhyt ero inspiroi Winehousen työstämään albumin, jonka lyriikoissa käsiteltiin useita tunteita syyllisyydestä sydämen särkymiseen ja traumaan.  Tyylillisesti Back to Blackiin vaikuttivat 1960-luvun soulia ja poppia edustaneet tyttöyhtyeet. Mainitulla albumilla Winehouse teki yhteistyötä tuottajien Salaam Remin ja Mark Ronsonin sekä Sharon Jonesin taustayhtyeen The Dap-Kingsin kanssa. Mukana oli lisäksi elementtejä aikakauden R&B:stä ja niin kutsutusta neosoulista. Vuosien 2005 ja 2006 aikana Winehouse  nauhoitti Back to Backin kappaleet Remin kanssa Instrumental Zoo -studioilla Miamissa ja Ronsonin sekä Dap-Kingsin kanssa Chung King-studioilla ja Daptone Recordsissa New Yorkissa. Tom Elmhirst miksasi albumin Metropolis-studioilla Lontoossa. Kriitikoiden keskuudessa Back to Black saavutti varsin myönteisen vastaanoton. Kehuja osakseen saivat niin Winehousen vokalisointi ja biisinkirjoitus kuin albumin tuotanto. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet  "Rehab", "You Know I'm No Good", "Back to Black", "Tears Dry on Their Own" ja "Love Is a Losing Game". Back to Blackin on mainittu raivanneen tietä 2000-luvun brittiläiselle soulrevivalille, jonka edustajiin ovat lukeutuneet etenkin Adele, Duffy ja Estelle. Vuoden 2008 Grammy Awardseissa albumi vastaanotti parhaan lauletun popalbumin Grammyn. Back to Black myi pelkästään Britanniassa yli kolme ja puoli miljoonaa kappaletta ja siitä muodostui saarivaltakunnassa 2000-luvun toiseksi myydyin albumi. Maailmanlaajuisesti Back to Blackia on myyty yli 16 miljoonaa kappaletta. Marraskuussa 2007 Back to Blackistä julkaistiin deluxe edition, joka sisälsi sinkkujen b-puolista ja livebiiseistä koostuvan bonuslevyn. Samassa kuussa julkaistiin Winehousen dvd I Told You I Was Trouble:Live In London. Se sisältää Lontoon Shepherd's Bush Empiressa soitetun konsertin sekä 50-minuuttisen dokumentin, joka käsittelee Winehousen uraa tuossa vaiheessa viimeisimpien neljän vuoden ajalta. Rolling Stonen vuonna 2020 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Back to Black saavutti sijan 33.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti