sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Maanantain mainio:Motörheadin varhaistuotantoa edustava ep

 Motörhead:Beer Drinkers and Hellraisers


27. marraskuuta 1980 ilmestynyt Beer Drinkers and Hellraisers on Motörheadin neljästä kappaleesta koostuva ep. Sen nauhoitukset on tosin tehty jo vuonna 1977 Escape-studioilla Kentissä, Britanniassa samoihin aikoihin yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin kanssa, mutta tuolloin ne jäivät vaille julkaisua. Mainitut outtakesit julkaistiinkin vasta sen jälkeen, kun niin ikään vuonna 1980 ilmestynyt Motörheadin albumi Ace of Spades oli saavuttanut brittien albumilistalla neljännen sijan. ZZ-Topin originaalissa vuonna 1973 albumilla Tres Hombres julkaistussa versiossa Beer Drinkers and Hellraisersista leadvokaalit on jaettu basisti Dusty Hillin ja kitaristi Billy Gibbonsin kesken. Vastaavasti Motörheadin näkemyksessä solistina kuullaan Lemmyn lisäksi kitaristi Fast Eddie  Clarkea. Kyseessä oli hänen debyyttilevytyksensä Motörheadin solistina. Motörheadin levtysrepertuaarin muut kappaleet, joissa solistina on Lemmyn sijasta joku muu, ovat Step Down, niin ikään ep:ltä löytyvä John Mayall & Bluesbreakers-cover I'm Your Witchdoctor sekä Emergency. Beer Drinkers and Hellraisers ep:n ainoa omaa tuotantoa edustava kappale on harvinainen instrumentaaliraita Instro. Vinyyliep julkaistiin sekä 7, että 12-tuumaisena mustana, sinisenä, oranssina, vaaleanpunaisena ja valkoisena vinyylinä. Seiskatuumaisessa oli lisäksi Radio Play-kansi. Kun Big Beat Records julkaisi Motörheadin esikoisalbumin uudelleen cd-formaatissa vuonna 1988, sen bonuskappaleina olivat mainitun ep:n neljä kappaletta sekä alun perin vuonna 1982 singlen  b-puolella ilmestynyt City Kids. Big Beat Recordsin vuonna 1982 julkaisemilla Saksan ja Ranskan-painoksilla olivat bonuskappaleina Vibrator, White Line Fever, City Kids, Keep Us on the Road, Lost Johnny sekä Motörhead. Mainitut painokset ilmestyivät perinteisen mustan vinyylin lisäksi kuvalevyinä. Chiswick ja Ace Recordsin Motörheadin esikoisalbumista vuonna 2001 julkaisemalla remasteroidulla versiolla on niin ikään mukana bonuskappaleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti