maanantai 6. joulukuuta 2021

Tiistain tukeva:Haastattelussa Loretta Problem

Parhaillaan voimakkaasti paluuta maamme musiikkiskeneen tekevän Loretta Problem- yhtyeen Hantta ehti haastateltavaksi Johnnyn kadulle.


Katsaus Loretta Problemin syntyyn ja uranne alkuvaiheisiin?

"Loretta Problem perustettiin 1991 Turussa ja oli nimeltään aluksi Loretta Problem and The Unbelievable Warmachine. Bändi oli aluksi trio (viulu,laulu ja kaksi akustista kitaraa) siihen kuuluivat Tarja Huntus, Jappe Mutanen ja Hantta Viinamäki.
Tämä kokoonpano esiintyi vain kerran. Keikalla soitettiin pääasiassa coverbiisejä.
Aika pian yhtyeeseen etsittiin basisti ja rumpali ja The Unbelievable Warmachine jäi nimestä pois.
Tältä ajalta ovat peräisin ensimmäiset omat kappaleet, Celebration Song ja Soldierboys.

1992 Tarja ja Hantta muuttivat Turusta Vaasaan. Pienen etsiskelyn jälkeen bändiin liittyivät
veljekset Jakke ja Pasi Helin (nyk. Klamydia) sekä Pasi Lehtola (basso).
Omien kappaleiden teko jatkui.


Muistoja Rockin SM-kilpailuista vuodelta 1994, jolloin sijoituitte kilpailussa kakkossijalle?

"Juu Turun Kårenilla käytiin häviämässä ;-). Saatiinhan me paljon kuulla, että väärä bändi voitti ja harmitti se meitäkin, mutta hauska muisto siitä jäi. Vaasasta Turun Kårenille matkustaneet kannatusjoukot heitteli Tero Lietettä muovituopeilla, kun hän julkisti tuloksen. Rock SM- kisojen tuoma julkisuus herätti kuitenkin kiinnostusta bändiin ympäri Suomea ja yhtye alkoi esiintyä muuallakin kuin kotipaikkakunnallaan".


Muistoja Celebrate Now- pitkäsoittonne nauhoituksista ja albumin jälkeisestä keikkailusta? Soititteko kimppakeikkoja muiden yhtyeiden kanssa?

"Celebrate Now"- albumi äänitettiin Headline -studiossa Tampereella, Jani Viitasen () toimiessa äänittäjnä. Into oli kova ja korvasi osittain jonkinlaista osaamattomuutta, puutteet huomaa kun kuuntelee esim.seuraavaksi ilmestynyttä Justice Or Crime / Far Away joka on jo selkeästi parempi toteutukseltaan. Iso asiahan se oli päästä tekemään levyllinen omia biisejä oikeaan studioon, jossa äänittäjänä oli oikea rockstara.
Kierrettiin ympäri Suomea 1995-1997. Tykättiin tosissamme livenä soittamisesta ja ilmeisesti se välittyi ulospäinkin. Meidän keikoilla on yleensä aina kaikilla hauskaa.
Klamydia oli luonnollisesti se yleisin kimppakeikkakaveri, mutta ainakin Kauko Röyhkän kanssa tehtiin muutama todella onnistunut veto."


Mitkä seikat johtivat Loretta Problemin toiminnan väliaikaiseen loppumiseen sekä uuteen tulemiseen osittain muuttuneella lineupilla?


"Loretta Problem hajosi -97 joidenkin jäsentensä välien rikkoutumiseen.
Yhtyettä kyseltiin kuitenkin keikoille tasaisin väliajoin ja vuonna 2016 Loretta aloitti keikkailemaan harvakseltaan. "Welcome To The Circus"- biisi ja siihen tehty video julkaistiin 2017.
Biisi sai mukavan vastaanoton, vaikka edellisestä julkaisusta olikin ehtinyt kulua jo 20 vuotta."

Taustaa vuoden 2019 singlebiisille ja videolle The Waltz of My Drunken Dream?


"Pitkän paussin aikana sitä tietenkin kerääntyy biisejä varastoon. Tämä on yksi sellainen. Jonkunlainen kertomus eroamisesta missä ei olla katkeroiduttu, vaan toivotaan entiselle kumppanille onnellista loppuelämää. Mä halusin tän ehdottomasti julkaista ja väsättiin sitten sinkku ja video kokoon sekalaisella kokoonpanolla ja muutamalla vierailevalla muusikolla. Laulajaksi ”fiittamaan” pyysin hyvän ystäväni Juha Lagströmin (ex- Elonkerjuu).
”Waltz Of My Drunken Dream” Poguesy perfection as anyone has ever got .
Tämä on koskettavin kritiikki mitä olen koskaan saanut biisistäni. Ja kun se tuli sellaisestakin lähteestä kuin London Celtic Punks sivusto, niin aiheuttihan se hetken hiljaisuuden.
Biisi valittiinkin vuoden 2019 kolmanneksi parhaaksi Celtic Punk -singleksi heidän toimestaan".

Taustaa vuoden 2020 singlekappaleille It's Your Bloody Fault ja Another Kind of Love Song sekä tuoreelle singlelle This is My Way ?

"Ensimmäinen ja kolmas ovat aivan uusia biisejä ja niitä toteuttamassa on tämän hetkinen jo muutaman vuoden kasassa ollut kokoonpano. En mä osaan sen kummempaa taustaa näille kertoa. Biisejä tulee tehtyä siitä, miltä maailma näyttää mun silmistä katsottuna. Niitä sitten sovitellaan yhdessä treeniksellä.
Another Kind Of Love Song löytyy jo Celebrate Now levyltä. Se on hieno versio, varsinkin Mikko Kangasluoman (Yö) haitari on todella kaunis. Mutta mua on hieman häirinnyt biisin slaavilainen meno ;-).
Soiteltiin sitä treeniksellä, ja kun kuultiin se Maijan laulamana niin päätettiin, että tehdään tästä nyt vähän keltimpi versio. Ja näin tehtiin. Hienoja versioita molemmat."


Yhtyeenne mahdolliset tulevat levyjulkaisut ja muut tulevaisuuden suunnitelmanne?

Teimme juuri keikkamyyntisopimuksen Stupido Bookingin kanssa joten toivomme, mikäli korona suo, pääsevämme piankin tien päälle. Uusia biisejä julkaistaan tällä hetkellä sitä mukaa kuin niitä tulee valmiiksi."

Olisiko löydettävissä ja mainittavissa joitakin musiikillisia diggauskohteitanne, esikuvianne ja sukulaissielujanne?

Meillä kaikilla on omat esikuvamme, eivätkä ne liity välttämättä millään tavalla tähän musiikkiin mitä Loretalla teemme. Joka tapauksessa Loretta Problemin kohdalla on pakko mainita The Levellers ja etenkin Levelling the land- levy. Se on bändi, joka potkaisi sen verran tanakasti, että sai aikaan aikanaan Loretan perustamisen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti