torstai 30. joulukuuta 2021

Perjantain pohjat:Ensimmäinen Steven Tylerin ja Joe Perryn kirjoittama Aerosmithin kappale

Movin' Out on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Aerosmithin kappale, joka ilmestyi sen nimeä kantavalla ja vuonna 1973 ilmestyneellä esikoisalbumilla. Movin' Out merkitsi solisti Steven Tylerin ja kitaristi Joe Perryn yhteisen sävellystyön alkua. Joe Perryn kitarakuvion ympärille rakentunut kappale nauhoitettiin Aerosmithin asunnossa 1325 Commonwealth Avenuessa. Movin' Outista yhtyeen kotikonnuilla Bostonissa joulukuussa 1984 taltioitu liveversio ilmestyi Aerosmithin vuonna 1987 ilmestyneellä konserttitaltioinnilla Classics Live! Vol 2. Boxilta Pandora's Box on löydettävissä Movin' Outista taltioitu vaihtoehtoinen versio. Vuonna 2007 Movin' Out nauhoitettiin uudestaan videopeliä Guitar Hero:Aerosmith varten. Movin' Out lukeutuu keikkakontekstissa melko harvoin soitettuihin Aerosmithin kappaleisiin. Se kuultiin keskimäärin kerran yhtyeen kiertueilla. Ennen kappaleen alkua Steven Tylerilla on ollut tapana esitellä Movin' Out ensimmäisenä todellisena Aerosmithin kappaleena ja kertoa tarina sen nauhoituksesta ja yleisesti Aerosmithin varhaisesta historiasta. Aerosmith soitti Movin' Outin konsertissaan ensiksi kuudes marraskuuta 1970  Nipmuc Regional High Schoolissa  Mendonissa, Massachusettsissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti