keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Maanantain mainio:Tom Waitsin vuoden 1982 soundtrackalbumi

 Tom Waits ja Crystal Gayle: One from the Heart

One from the Heart on Tom Waitsin sävellyksistä koostuva soundtrackalbumi Francis Ford Coppolan samannimiseen elokuvaan. Sen nauhoitukset ajoittuivat lokakuun 1980 ja syyskuun 1981 välille ja albumi julkaistiin helmikuussa 1982. Näihin aikoihin Waits tapasi tulevan vaimonsa Kathleen Brennanin, joka työskenteli samaisessa studiossa, jossa albumin nauhoitukset tapahtuivat. Toisena solistina albumilla kuullaan Crystal Gaylea, joka vokalisoi levyllä sekä soolona että duetoi Waitsin kanssa. One from the Heartin soundtrack oli ehdolla parhaan elokuvamusiikin palkinnon vastaanottajaksi. Elokuva julkaistiin dvd-formaatissa 27. tammikuuta 2004. Soundtrackistä se sisältää remiksatun ja remasteroidun Dolby Digital 5.1. Surround Sound -version Waitsin originaaleista studionauhoituksista, soundtrackin työstämisestä valmistuneen dokumentin sekä ennenjulkaisemattomia demonauhoituksia ja vaihtoehtoisia ottoja soundtrackin kappaleista. Myös  itse albumi julkaistiin uudelleen cd-formaatissa vuonna 2004 ja mukana oli kaksi aikaisemmin julkaisematonta bonuskappaletta; Candy Apple Red ja Once Upn a Time / Empty Pockets. One from the Heart merkitsi Waitsille hänen lähes vuosikymmenen kestäneen yhteistyönsä loppua tuottaja Bones Howen kanssa. Waits koki paineita siitä, millaisen vastaanoton hänen uudet kappaleensa Howen taholta saisivat. Tämä mainitsi Waitsille, ettei halunnut olla syy siihen, ettei artisti kyennyt luomaan uutta. Waitsille oli kuitenkin tullut aika löytää itselleen uusi tuottaja. Hän ja Howe paiskasivat kättä vuosikymmenen kestäneen yhteistyön päätteeksi. The Austin Chronicleen albumista laaditun arvion mukaan Waits-diggarit saattoivat kokea Crystal Gaylen mukana olon albumilla tavanomaisesta poikkeavaksi, mutta sen duetoista nimikappale oli laadukkain ja kuvasi otsikkonsa osalta myös albumin syntyprosessia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti