sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Maanantain mainio:Oklahoman trubaduurin kolmas studioalbumi

J.. J. Cale:Okie

Huhtikuun lopussa 1974 ilmestynyt Okie on oklahomalaistrubaduuri J. J. Calen kolmas studioalbumi. Vuonna 1970 Eric Clapton oli saavuttanut top 20 -hitin levyttämällään coverilla Calen sävellyksestä After Midnight. Vuonna 1974 Cale sai toisen jättipotin Lynyrd Skynyrdin versioitua hänen tuotannostaan kappaleen Call Me the Breeze. Vaikka Cale ei saavuttanut omilla levytyksillään vastaavanlaista menestystä, hänen tuotannostaan levytetyistä covereista vastaanotetut rojaltit mahdollistavat Calelle mahdollisuuden levytyksiin ja keikkailuun tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuonna 2013 Cale mainitsi haastattelussa, että jos hänestä olisi tullut liian tunnettu, hänen elämänsä olisi muuttunut dramaattisesti. Tietty rahamäärä muutti asioita ainoastaan sen verran, ettei hänen tarvinnut mennä muihin töihin. Kuten J. J. Calen edellisen albumin Really tapauksessa, myös Okie nauhoitettiin useissa eri studioissa tuottaja Audie Ashworthin kanssa. Okie oli Calen albumeista ensimmäinen, jossa hän kerrosti lauluraitojaan. Musiikillisesti Okie on varsin monipuolinen albumi, jonka tuotannossa gospelstandardi Precious Memories ja suoraa countrya edustava Ray Price -cover I'll Be There If You Ever Want Me tarjoavat tyylillisesti eräänlaisia ääripäitä. Calelle tunnusomaista Tulsa-soundia albumilla edustavat erityisesti raidat Anyway The Wind Blows ja Cajun Moon. Reggaevaikutteita hyödyntävä Okien avauskappale Crying osoitti Calen mielenkiintoa tutkia uusia musiikillisia tyylejä. Albumin nimiraita on Calen ensimmäinen levytys hänen sittemmin pitkässä instrumentaalikappaleidensa ketjussa. Oklahoma Music Hall of Famen Calesta vuonna 2014 julkaiseman biografian mukaan mainittu kappale nauhoitettiin hänen Tulsassa sijaitsevan kotinsa takapihan kuistilla. Okie sisältää joitakin Calen uran eniten versioiduimmista kappaleista. Captain Beefheart levytti I Got the Same Old Bluesin nimellä Same Old Blues jo samana vuonna ilmestyneelle albumilleen Bluejeans &Moonbeams. Kyseessä on eräs harvoista mainitun artistin koskaan levyttämistä covereista. Mainitusta kappaleesta ovat levyttäneet versionsa myös Eric Clapton, Bobby Bland, Lynyrd Skynyrd ja Bryan Ferry. Herbie Mann levytti Cajun Moonista Cissy Houstonin vokalisoiman version vuonna 1976 ilmestyneelle albumilleen Suprises. Mainitun biisin ovat lisäksi coveroineet Poco albumilleen Cowboys & Englishmen ja Randy Crawford pitkäsoitolleen Naked and True. Viimeksi mainittua versiota Cale on itse pitänyt sekä parhaana coverina kyseisestä kappaleesta että yleisesti eräänä suosikkinaan hänen tuotannostaan levytetyistä covereista. Bill Wyman's Rhythm Kings versioi Anyway the Wind Blowsin vuonna 1999 ja Cale itse levytti mainitun kappaleen uudestaan vuonna 2006 Eric Claptonin kanssa työstämälleen yhteiselle albumille The Road to Escondido. Tom Petty & The Heartbreakers versioi I'd Like to Love You, Babyn vuonna 2003 ja kyseinen versio ilmestyi vuonna 2009 albumilla The Live Anthology.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti