Velvet Underground:White Light White Heat
30. tammikuuta 1968 Verve-levy-yhtiön julkaisemana ilmestynyt White Light White Heat on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Velvet Undergroundin toinen studioalbumi. Se oli samalla vimeinen yhtyeen pitkäsoitoista, jonka työstämiseen basisti ja yhtyeen perustajajäsen John Cale otti osaa. Vaikka Velvet Undergroundin edellisenä vuonna ilmestynyt esikoisalbumi Velvet Underground and Nico oli osoittautunut kaupallisessa mielessä pettymykseksi, yhtye keikkaili tiiviisti koko vuoden 1967 ajan. Monet yhtyeen livekonserteista sisälsivät meluisia improvisaatioita, joista muodostui keskeisiä elementtejä myös White Light White Heat -kakkosalbumille. Velvet Underground erotti Andy Warholin, lopetti myös yhteistyönsä Nicon kanssa ja työsti toisen albuminsa Tom Wilsonin tuottamana. Ainoastaan kahdessa päivässä nauhoitettu White Light White Heat erosi tyylillisesti voimakkaasti Velvet Undergroundin debyytistä, mutta albumin eräänlaisesta anti-kauneudesta huolimatta yhteen jäsenet vetivät sillä kitaristi Sterling Morrisonin mukaan samaan suuntaan. Kriitikot ovat kuvanneet White Light White Heatin tyyliä kokeelliseksi rockiksi, melurockiksi, proto punkiksi ja taiderockiksi. Lou Reedin vokalisoima albumin päätösraita Sister Ray on 17-minuuttinen ja kolmen soinnun varaan rakentuva improvisoitu jamittelukappale. Albumin avant garde-instrumentaatio ja rajut, esimerkiksi huumeiden käyttöön ja seksuaalisuuteen liittyvät tekstit haastoivat aikakautensa populaarimusiikin määrätynlaisen herkkyyden. Billboardin albumilistalla White Light White Heat saavutti sijan 199. Tuoreemmat albumista laaditut arviot ovat olleet selkeästi positiivissävytteisempiä. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla White Light White Heat saavutti sijan 293. Colin Larkinin All Time Top 1000- teoksen vuonna 2000 ilmestyneessä kolmannessa painoksessa White Light White Heat äänestettiin sijalle 309. Vuosien 1991 ja 2013 välillä albumia meni Yhdysvalloissa kaupaksi 113 000 kappaletta. Vuonna 2013 White Light White Heatistä julkaistiin kolmesta cd:stä koostuva 45-vuotisjuhlapainos, jonka kolmas levy sisälsi 30. huhtikuuta 1967 New Yorkin Gymnasiumissa soitetun konsertin. Sen seitsemästä kappaleesta viisi on aikaisemmin julkaisemattomia. White Light White Heatin feedbackin hallitsemaa ja raa'asti äänitettyä soundia on pidetty vaikutusvaltaisena. Kappale Sister Ray inspiroi Pete Shelleytä ja Howard Devotoa siinä määrin voimakkaasti, että kaksikko perusti sen innoittamana melodisen brittipunkin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan yhtyeen The Buzzcocks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti