Dire Straits oli brittiläinen rockyhtye, jonka perustivat Lontoossa vuonna 1977 soolokitaristi/solisti Mark Knopfler, rytmikitaristi/taustalaulaja David Knopfler, basisti/taustalaulaja John Illsley ja rumpali/perkussionisti Pick Withers. Dire Straitsin ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1977-1988 ja jälkimmäinen vuodet 1991-1995. Yhtye on eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä, ja sen levyjä on kaiken kaikkiaan myyty yli 100 miljoonaa kappaletta. Dire Straitsin debyyttisingle, yhtyeen vuonna 1978 ilmestyneeltä esikoisalbumilta poimittu Sultans of Swing nousi top teniin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Sitä seuranneista menestyskappaleista mainittakoon Romeo and Juliet (1981), Private Investigations (1982), Twisting by the Pool (1983) ja Money for Nothing sekä Walk of Life (1985) 80-luvun puolivälissä ilmestynyt Brothers in Arms on Dire Straitsin albumeista menestynein ja sitä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Kyseessä on ensimmäinen cd-formaatissa yli miljoona kappaletta myynyt levy ja Britanniassa Brothers in Arms on kaikkien aikojen kahdeksanneksi myydyin albumi. Teoksen Guinness Book of British Hit Albums mukaan Dire Straits on pysytellyt brittilistalla yli 1100 viikkoa, mikä merkitsee kaikkien aikojen viidenneksi pisimpään kestänyttä listasijoitusta. Tyylillisesti Dire Straitsin soundiin ovat vaikuttaneet jazz, folk ja country sekä etenkin bluesrock esimerkiksi J. J. Calen ja Eric Claptonin hengessä. Yhtyeen pelkistetty soundi edusti vastakohtaa esiin nousseelle punkrockille ja otti vaikutteensa juurevasta rockista, johon pubrock vastaavasti oli vaikuttanut. Dire Straitsin kokoonpanossa tapahtui useita miehistönvaihdoksia Mark Knopflerin ja Illsleyn pysyessä ainoina kaiken aikaa mukana olleina jäseninä. Dire Straitsin lopetettua 90-luvun puolivälissä toimintansa toistamiseen Mark Knopfler keskittyi täysaikaisesti soolouraansa. Dire Straits voitti neljä Grammy Awardsia, kolme Brit Awardsia ( parhaan brittiläisen yhtyeen palkinnon kahdesti), kaksi MTV Music Awardsia ja useita muita palkintoja. Rock and Roll Hall of Fameen yhtye pääsi vuonna 2018. Newcastlesta kotoisin olleet Knopflerin veljekset sekä Leicesteristä lähtöisin olleet Illsley ja Withers perustivat Dire Straitsin Lontoossa vuonna 1977. Heistä viimeksi mainittu oli viihtynyt musiikkibisneksessä jo kymmenen vuoden ajan ja soittanut 70-luvun aikana sessiorumpalin ominaisuudessa esimerkiksi Dave Edmundsille, Gerry Raffertylle ja Magna Carta- yhtyeelle. Lisäksi hän oli kuulunut vuonna 1971 RCA:lle albumin levyttäneeseen yhtyeeseen Swing. Dire Straitsin perustamisvaiheessa Mark oli opettajana taidekoulussa, Illsley opiskeli Goldsmith's Collegessa ja David oli sosiaalityöntekijä. Mark ja Withers olivat vuoden 1973 kuluessa, tosin eri aikoina kuuluneet pubrockyhtyeeseen Brewers Droop. Yhtye oli aikaisemmin käyttänyt nimeä Cafe Racers ja Dire Straits-nimen keksimisestä vastasi Withersin niin ikään muusikkona toiminut kämppäkaveri. Mainittuun nimivaihtoehtoon päädyttiin yhtyeen ollessa treenaamassa ystävänsä, Lindisfarne-yhtyeen Simon Cowen keittiössä. Vuonna 1977 yhtye äänitti viidestä kappaleesta koostuneen demonauhan, jolla olivat esimerkiksi mukana esikoishitti Sultans of Swing, Water of Love sekä Down to the Waterline. Rock Gardenissa vuonna 1977 soittamansa konsertin jälkeen yhtye vei demonauhan MCA:lle Sohossa, mutta sai kieltävän vastauksen. Seuraavaksi yhtye kääntyi BBC Radio Londonilla Honky Tonk -nimistä showta isännöineen dj Charlie Gilletten puoleen. Yhtye pyysi häneltä ainoastaan neuvoja, mutta Gillett piti yhtyeen musiikista siinä määrin, että soitti Sultans of Swingin ohjelmassaan. Kahta kuukautta myöhemmin Dire Straits solmi levytyssopimuksen Phonogram Incin alamerkin Vertigon kanssa. Lokakuussa 1977 Dire Straits nauhoitti demoversiot kappaleista Southbound Again, In the Gallery ja Six Blade Knife BBC Radio Londonia varten. Marraskuussa demotettiin kappaleet Setting Me Up, Eastbound Train ja Real Girl. Dire Straitsin nimeä kantanut esikoisalbumi nauhoitettiin Basing street -studioilla Notting Hillissä, Lontoossa helmikuussa 1978. Muff Winwoodin tuottama albumi julkaistiin ensin Britanniassa Vertigo Recordsilla ja sitten Phonogram Incillä. Warner Bros Recordsilla New Yorkissa työskennellyt Karin Berg vakuuttui Dire Straitsin esikosalbumista. Hänen mielestään yhtye soitti musiikkia, jollaista yleisö todella kaipasi. Aluksi ainoastaan yksi henkilö Bergin osastossa jakoi hänen mielipiteensä. Monet albumin kappaleista heijastivat Mark Knopflerin kokemuksia Newcastlessa, Leedsissä ja Lontoossa. Down to the Waterline heijasti kuvia elämästä Newcastlessa, In the Gallery on kunnianosoitus Leedsissä vaikuttaneelle taiteilijalle Harry Phillipsille, joka on myös brittiläisen blues- ja countryartistin Steve Phillipsin isä. Wild West End ja Lions kuvasivat Knopflerin varhaisia aikoja Lontoossa. Mainittuna vuonna Dire Straits aloitti kiertueen Talking Headsin lämmittelijänä uudelleen julkaistun Sultans of Swingin aloittaessa nousunsa brittilistalla. Se johti Yhdysvalloissa levytyssopimuksen solmimiseen Warner Bros Recordsin kanssa. Ennen vuoden 1978 loppumista Dire Straitsin esikoisalbumi oli julkaistu maailmanlaajuisesti. Yhtye saavutti enemmän huomiota Yhdysvalloissa, mutta nousi listojen kärkeen myös Kanadassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Dire Straitsin esikoisalbumi nousi lopulta top teniin kaikissa Euroopan maissa.
Seuraavana vuonna Dire Straits teki ensimmäisen kiertueensa Yhdysvalloissa. 38 päivän aikana yhtye soitti 51 loppuunmyytyä konserttia. Sultans of Swing nousi Billboardin listalla neljänneksi ja oli yhtyeen kotimaassa parhaimmillaan neljä sijaa alempana. Kappaleesta muodostui eräs Dire Straitsin suurimmista hiteistä ja keskeinen numero yhtyeen konserteissa. Yhtyeen konsertin Los Angelesissa todentanut Bob Dylan vakuuttui siinä määrin, että pyysi Mark Knopfleria ja Withersiä soittamaan seuraavalle albumilleen Slow Train Coming. Yhtyeen kakkosalbumin Communique nauhoitukset tapahtuivat joulukuussa 1978 Compass Point -studioilla Naussaussa, Bahamalla. Jerry Wexlerin ja Barry Beckettin tuottama pitkäsoitto julkaistiin kesäkuussa 1979 ja se nousi Saksassa listakärkeen yhtyeen esikoisalbumin ollessa samanaikaisesti edelleen sijalla kolme. Britanniassa Communique nousi viidenneksi ja sisälsi singlen Lady Writer. Tyylillisesti albumi jatkoi debyyttilevyn viitoittamalla linjalla, mutta lyriikoidensa osalta Mark Knopfler laajensi tekstillisiä ulottuvuuksiaan erityisesti avauskappaleessa Once Upon a Time in the West. Seuraavana vuonna mainittu lähestymistapa ja yhtyeen kokoonpano alkoivat kuitenkin muuttua. Heinäkuussa 1980 yhtye alkoi nauhoittaa kappaleita kolmatta albumiaan varten. Jimmy Iovinen yhdessä Mark Knopflerin kanssa tuottama pitkäsoitto Making Movies ilmestyi mainitun vuoden lokakuussa. Nauhoitusten aikana Mark ja David Knopflerin väliset jännitteet kasvoivat ylitsepääsemättömiksi ja David Knopfler siirtyi soolouralle luoviin eroihin vedoten. Hän ei vastaanottanut krediittiä albumilla. Nauhoitukset jatkuivat rytmikitaristi Sid McGinnisin ja Bruce Springsteenin E-Street Bandista tutun kosketinsoittajan Roy Bittanin kanssa. Kun ne oli saatu valmiiksi kosketinsoittaja Alan Clark ja Kaliforniasta kotoisin ollut kitaristi Hal Lindes liittyivät Dire Straitsiin täysaikaisiksi jäseniksi ja olivat jo mukana Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Oseaniaan suuntautuneilla kiertueilla. Making Movies vastaanotti suurimmaksi osaksi myönteisiä arvioita ja sisälsi aikaisempaa pitempiä kappaleita ja monimutkaisempia sovituksia. Mainittu tyyli tuli jatkumaan koko yhtyeen myöhäisemmän uran ajan. Making Movies sisälsi useita Mark Knopflerin henkilökohtaisimmista sävellyksistä. Albumin suosituimmaksi singleksi muodostui brittilistalla kahdeksanneksi noussut Romeo and Juliet. Se kertoi epätoivottuun lopputulokseen päätyneestä rakkaussuhteesta ja kappaleessa Knopfler hyödynsi tavaramerkikseen muodostunutta tyyliä kätkeä henkilökohtaiset kappaleensa fiktiivisten nimien taakse. Vaikka Solid Rockia ei julkaistu Making Moviesilta singleformaatissa, kappale säilytti asemansa yhtyeen keikkasetissä sen uran loppuun saakka. Albumin pitkä avauskappale Tunnel of Love, joka sisälsi myös Richard Rogersin ja Oscar Hammersten II:n käsialaa olleen intron The Carousel Waltz, pääsi mukaan elokuvaan An Officer and a Gentleman. Vaikka Tunnel of Love saavutti brittien singlelistalla ainoastaan sijan 54., kappaleesta muodostui eräs Dire Straitsin suosituimmista ja myös välitön keikkasuosikki. Making Movies pysytteli brittilistalla viiden vuoden ajan ja albumin paras listasijoitus oli neljäs. Rolling Stonen laatimalla sadan parhaan 80-luvulla julkaistun albumin listalla Making Movies saavutti sijan 52. Dire Straitsin neljäs studioalbumi, syyskuussa 1982 ilmestynyt Love Over Gold sisälsi pitkiä, Alan Clarkin piano- ja kosketinsoitintyöskentelyllä kuorrutettuja kappaleita. Love Over Gold saavutti kriitikoiden keskuudessa myönteisiä arvioita, saavutti Yhdysvalloissa kultalevyn ja pysytteli kuukauden ajan brittien albumilistan kärkisijalla. Albumin nimeen Knopfler oli napannut idean graffitista, jonka hän oli nähnyt vanhan Lontoossa sijainneen asuntonsa ikkunasta. Kyseessä oli ensimmäinen Mark Knopflerin yksin tuottama Dire Straitsin albumi ja siltä poimittu Private Investigations nousi brittien singlelistalla kakkossijalle seitsemän minuutin kestostaan huolimatta. Siitä muodostui myös eräs Dire Straitsin suosituimmista livebiiseistä. Muualla maailmassa Love Over Goldilta julkaistiin ensimmäisenä singlenä julkaistiin Industrial Disease, joka nousi Kanadassa top teniin. Kappaleen tekstissä käsiteltiin 80-luvun alun brittiläistä teollisuutta lakkojen, masennuksen ja toimintahäiriöiden näkökulmasta. Muita Love Over Goldilla julkaistuja kappaleita olivat It Never Rains, pitkäsoiton nimiraita sekä 14-minuuttinen, eeppinen avauskappale Telegraph Road. Knopflerin samoihin aikoihin kirjoittama Private Dancer päätyi Tina Turnerin samannimiselle comebackalbumille. Love Over Gold myi kaksi miljoonaa kappaletta kuusi viikkoa ilmestymisensä jälkeen. Pick Withers jätti yhtyeen pian albumin ilmestymisen jälkeen. Hänen paikkansa otti aikaisemmin Rockpilessa, Man-yhtyeessä ja monissa muissa walesiläisyhtyeissä vaikuttanut Terry Williams. Vuonna 1983 Love Over Goldin ollessa edelleen listoilla Dire Straits julkaisi neljästä kappaleesta koostuneen ep:n ExtendeDancEplay, jolta poimittu single Twistin' by the Pool oli top 20 -menestys Britanniassa ja Kanadassa. Vuoden 1983 Brit Awardseissa Dire Straits voitti parhaan yhtyeen palkinnon. Sessiokosketinsoittaja Tommy Mandel täydensi yhtyeen kokoonpanon ja auttoi Clarkea entistä enemmän yksityiskohtia sisältäneissä sovituksissa. Kahdeksan kuukautta kestänyt Love Over Gold -kiertue päättyi kahteen loppuunmyytyyn konserttiin Lontoon Hammersmith Odeonissa 22. ja 23. heinäkuuta 1983. Mainituista konserteista kasattiiin tuplalivealbumi Alchemy Live, jolla ei kuuleman mukaan hyödynnetty lainkaan päällekkäisäänityksiä. Albumi miksattiin marraskuussa 1983 ja julkaistiin seuraavan vuoden maaliskuussa. Alchemy Live nousi brittilistalla kolmanneksi. Konsertti julkaistiin lisäksi VHS:nä ja vuonna 2010 remasteroituna DVD:nä ja Blu-raynä. Vuosien 1983 ja 1984 aikana Mark Knopferilla oli myös muita projekteja Dire Straitsin ulkopuolella. Hän vastasi musiikista elokuvissa Local Hero ja Cal, jotka julkaistiin myös albumeina. Näihin aikoihin Mark Knopfler oli lisäksi tuottajana Bob Dylanin vuonna 1983 ilmestyneellä albumilla Infields sekä Aztec Cameran ja Willy De Villen pitkäsoitoilla. Vuonna 1984 ilmestyi myös John Illsleyn ensimmänen sooloalbumi Never Told a Soul, jonka levytykseen myös Mark Knopfler, Alan Clark ja Terry Williams osallistuivat.
Loppuvuodesta 1984 Dire Straits siirtyi Montserratiin Air -studioille ja aloitti viidennen albuminsa, Brothers in Armsin nauhoitukset Knopflerin ja Neil Dorsmanin ollessa tuottajina. Mandel oli palannut sessiotöiden pariin ja yhtye lisäsi kokoonpanoonsa toisen täysaikaisen kosketinsoittajan, Guy Fletcherin, joka oli aikaisemmin työskennellyt sessiomuusikkona Roxy Musicille ja Cal-soundtrackillä. Hal Lindes jätti yhtyeen kesken albumin nauhoitusten ja hänen paikkansa otti New Yorkista kotoisin ollut kitaristi Jack Sonni. Ensimmäisen nauhoituksiin käytetyn kuukauden aikana rumpali Terry Williamsin soundia ei pidetty sopivana albumille ja hänen paikkansa otti väliaikaisesti jazzsessiorumpali Omar Hakim, joka soitti albumin rumpuosuudet uudelleen kahdessa päivässä ja siirtyi sitten muiden velvoitteidensa pariin. Hakim ja Williams ovat kumpikin saaneet krediitit Brothers in Arms -albumilla. Williams vastaa silti ainoastaan kappaleen Money for Nothingin alun rumpuosuuksista. Andy Kanawan kiinnitettiin yhtyeen rumpaliksi, mutta Williams oli mukana Brothers in Armsin kappaleista työstetyillä musiikkivideoilla ja jälleen albumin tiimoilta tehdyllä maaimankiertueella vuosina 1985-1986. Toukokuussa 1985 ilmestynyt Brothers in Arms nousi suoraan brittilistan kärkeen, pysytteli listalla kaiken kaikkiaan 228 viikkoa ja myi 4, 3 miljoonaa kappaletta. Brtanniassa siitä muodostui vuoden 1985 myydyin albumi. Brothers in Arms nousi myös Billboardin albumilistan kärkeen yhdeksän viikon ajaksi, myi yhdeksän miljoonaa kappaletta ja saavutti moninkertaisesti platinaa. 34 listaviikollaan Brothers in Arms on pisimpään Australiassa listaykkösenä pysytellyt albumi. Brothers in Armsin tuotanto ja yleissoundi olivat aikaisempia Dire Straitsin albumeita kevyempiä. Pitkäsoitolta poimittiin useita singlemenestyksiä. Money for Nothing nousi Billboardin singlelistan kärkeen ja oli Britanniassa neljäntenä. So Far Away oli Billboardilla sjalla 19. ja Britanniassa yhtä sijaa alempana. Nimikappale Brothers in Arms oli Britanniassa sijalla 16. Neil Dorsman vastusti Walk of Life-kappaleen sisällyttämistä albumille, mutta yhtye äänest häntä vastaan. Kappaleesta muodostui Dire Straitsin suurin brittihitti, joka nousi kakkossijalle ja Yhdysvalloissa seitsemänneksi. Your Latest Trick saavutti Britanniassa sijan 26. Money for Nothing oli Britanniassa ensimmäinen MTV:llä näytetty musiikkivideo. Sting vieraili kappaleessa toisena solistina ja vastaanotti siitä myös krediitin. Stingin vokalisoima osuus oli itse asiassa napattu The Policen Don't Stand So Close to Me -kappaleen melodiasta, eikä Sting ollut mukana Money for Nothingin lyriikoiden kirjoitustyössä. Helmikuussa 1986 Money for Nothing voitti parhaan rockesityksen Grammyn. Brothers in Arms oli ensimmäinen täysin digitaalisesti nauhoitettu albumi. Sen nimikappaleen Knopfler kirjoitti aikana, jolloin brittiläiset osallistuivat Falklandin sotaan ja Brothers in Arms onkin muodotunut suosituksi kappalevalinnaksi sotilashautajaisissa. Sen on mainittu olevan maailman ensimmäinen cd-single, joka julkaistiin Britanniassa promotarkoituksessa ja sisälsi logon Live 1985. Live in '86 -logo liittyi kiertueen Australiassa soitettuun osuuteen. Neljä kappaletta sisältäneen cd-singlen myyntiaika oli lyhyt. Guinness Book of World Records listaa Brothers in Armsin olevan ensimmäinen miljoona kappaletta myynyt cd-levy ja albumin on kreditoitu tehneen cd-formaatista suositun. The Guardian rankkasi Brothers in Armsin sijalle 38. 50 keskeisen rockmusiikin historiaan littyvän hetken listallaan. Albumin cd-versio sisältää pidemmät versiot kaikista Brothers in Armsin a-puolen kappaleista Walk of Lifea lukuun ottamatta. Vuosiin 1985-1986 ajoittunut Brothers in Arms -maailmankiertue oli varsin menestyksekäs ja siihen myytiin yli 2, 5 miljoonaa lippua. Sen aikana yhtye soitti Euroopassa, Israelissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Yhtye soitti 248 konserttia yli sadassa eri kaupungissa. Saksofonisti Chris White täydensi yhtyeen kokoonpanon ja kiertue alkoi 25. huhtikuuta 1985 Splitistä, joka kuuluu nykyisin Kroatiaan. Wembley Areenalla Lontoossa yhtye soitti 13 konserttia ja esiintyi välillä 13. heinäkuuta 1985 Wembley Areenalla Live Aidissä. Siellä settiin sisältyi muun muassa Money for Nothing, jossa Sting vieraili taustavokalistina. Kiertue päättyi 26. huhtikuuta Australian Sydney Entertainment Centreen, missä yhtyeellä on hallussaan ennätys 21:sta peräkkäisinä iltoina soitetuista konsertista. Australiassa ja Uudessa Seelannissa konsertteihin myytiin 900 000 lippua, mikä teki Brothers in Arms -kiertuuesta australialaisen musiikkihistorian suurimman siihen saakka, kunnes Ed Sheeranin vuosiin 2017-2018 ajoittunut kiertue löi kyseisen ennätyksen. Kymmenes heinäkuuta 1985 Wembleyllä soitetussa konsertissa Nils Lofgren vieraili lavalla Solid Rockin aikana ja The Shadowsin Hank B Marvin Going Homessa, joka on Local Hero -elokuvan tunnussävelmä. Britanniassa mainittu konsertti esitettiin The Tube -musiikkiohjelmassa Channel 4:llä. Vaikka kyseistä konserttia ei ole julkaistu virallisesti, vuonna 2005 ilmestynyt bootleg-albumi Wembley Does the Walk on liikkunut suhteellisen ahkerasti.
Vuonna 1986 Brothers in Arms voitti kaksi Grammy-palkintoa ja vuoden 1987 Brit Awardseissa se vastaanotti parhaan brittiläisen albumin palkinnon. Musiikkilehti Q:n vuonna 2000 laatimalla listalla kaikkien aikojen parhaista brittiläisistä albumeista Brothers in Arms saavutti sijan 51. Rolling Stonen vuonna 2003 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Brothers in Armsin sijoitus oli 351. Lisäksi albumi on rankattu kolmanneksi vuoden 1985 parhaiden albumien listalla ja sijalle 31. 80-luvun parhaiden albumien listalla. Joulukuuhun 2017 mennessä Brothers in Arms on brittiläisen listahistorian kahdeksanneksi myydyin albumi ja Yhdysvalloissa 107:ksi myydyin. Brothers in Arms- kiertueen päätyttyä Mark Knopfler piti taukoa Dire Straitsista ja vuoden 1987 aikana hän keskittyi sooloprojekteihin ja elokuvasoundtrackeihin. 11. kesäkuuta 1988 Dire Straits soitti pääesiintyjänä Nelson Mandelan 70-vuotissyntymäpäivän tribuuttikonsertissa Wembley Stadiumilla. Samassa yhteydessä Eric Clapton esitti Dire Straitsin kansssa hittinsä Wonderful Tonight ja oli Jack Sonnin tilalla rytmikitaristina kaikissa muissa yhtyeen soittamissa kappaleissa. Pian tämän jälkeen Williams jätti yhtyeen. Syyskuussa 1988 Knopfler ilmoitti Dire Straitsin hajoamisesta. Seuraavana vuonna hän kokosi yhtyeen The Notting Hillibillies Guy Fletcherin, Brendan Crokerin, Steve Phillipsin ja rumpalin tehtävissä olleen manageri Ed Bicknellin kanssa. Sen ainoa albumi Missing...Presumed Having a Good Time sekä pieneksi hitiksi muodostunut single Your Own Sweet Way ilmestyivät vuonna 1990. The Notting Hillibillies keikkkaili mainitun vuoden loppuosan ja esiintyi myös Saturday Night Livessä. Countrymusiikista ottamiaan vaikutteita Knopfler korosti vielä pidemmälle kitaristi Chet Atkinsin kanssa levyttämällään ja niin ikään vuonna 1990 ilmestyneellä albumilla Neck and Neck. Vuonna 1990 Dire Straits soitti Elton Johnin ja Eric Claptonin kanssa Knebsworth Festivaalilla ja ohjelmistossa olivat Solid Rock, Money for Nothing sekä uusi kappale I Think I Love You Too Much, jota Knopfler kaavaili mahdollisesti Dire Straitsin seuraavalle albumille. Mainittu bluesrockia edustava kappale sisälsi sooloilua sekä Knopflerilta että Claptonilta. Ensin mainittu lahjoitti kappaleen silti kanadalaiskitaristi Jeff Healeyn järjestyksessään toiselle albumille Hell to Pay. Tämä tapahtui ennen kuin Knopfler, Illsley ja manageri Ed Bicknell päättivät kasata Dire Straitsin uudelleen. Alkuvuodesta 1991 Dire Straits palasi jälleen yhteeen. Bicknell säilytti asemansa managerina ja yhtye koostui jälleen neljästä jäsenestä:Clarkista, Fletcheristä, Illsleystä ja Knopflerista. Yhtye alkoi nauhoittaa uutta albumia ja uusina muusikkoina mukaan tulivat steel-kitaristi Paul Franklin ja perkussionisti Danny Cummings. Saksofonisti Chris White teki paluun yhtyeen riveihin ja kitaristi Phil Palmer otti Jack Sonnin paikan. Toton rumpali Jeff Porcaro soitti Williamsin tilalla. Dire Straitsin viimeinen studioalbumi On Every Street ilmestyi syyskuussa 1991. Se vastaanotti jossakin määrin ristiritaisia arvioita, mutta myi kahdeksan miljoonaa kappaletta ja nousi Britanniassa listakärkeen. Yhdysvalloissa albumin paras listasijoitus oli 12. Britanniassa On Every Streetin singlekappaleista ei muodostunut todella suuria hittejä. Ensimmäinen pikkulevy Calling Elvis saavutti sijan 21. ja kappaleen musiikkivideo perustui 1960-luvun tv-showhun Thunderbirds. Toinen single Heavy Fuel jäi brittilistalla top 50:en alapuolelle, mutta nousi Yhdysvalloissa Billboardin Mainstream Rock Tracks-listan kärkeen toisena kappaleena Dire Straitsin repertuaarista Money for Nothingin jälkeen. Kolmantena singlenä albumilta julkaistu nimikappale ei noussut Britanniassa top 40:ään. On Every Streetin viimeinen singlejulkaisu oli The Bug. Siinä taustavokalistina kuultiin Vince Gilliä, jolle tarjottiin täysaikaista pestiä yhtyeessä. Hän kuitenkin kieltäytyi ja valitsi soolouran. Sessiorumpali Chris Whittenin kanssa Dire Straits teki lokakuuhun 1992 kestäneen maailmankiertueen. Se koostui 300 konsertista noin 7, 1 miljoonalle lipun ostaneelle kuuntelijalle. Vaikka kiertue oli edeltäjäänsä huollitellumpi, se ei vastaanottanut yhtä myönteisiä arviota eikä ollut kaupallisesti yhtä suosittu. Viimeisen konserttinsa Dire Straits soitti 9. lokakuuta 1992 Zaragozassa, Espanjassa. Kiertueen päättymisen jälkeen Mark Knopfler ilmaisi toiveensa lopettaa keikkailun suuressa mittakaavassa ja hän vietti jonkin verran aikaa poissa musiikkibisneksestä. Toukokuussa 1993 ilmestyi jäähyväiskiertueelta taltioitu livelevy On the Night. Se vastaanotti ristiriitaisia arvioita, mutta nousi brittilistalla viidenneksi, mitä voi pitää merkittävänä saavutuksena livelevylle. Lisäksi julkaistiin neljästä kappaleesta koostunut ep Encores, joka nousi Ranskassa ja Espanjassa singlelistan kärkeen. Kesäkuussa 1995 ilmestynyt Live at the BBC oli sopimustekninen julkaisu Vertigo Recordsilta ja se sisälsi nauhoituksia vuosien 1978 ja 1981 väliltä suurimmaksi osaksi yhtyeen originaalikokoonpanolta. Näihin aikoihin Mark Knopfler hajotti Dire Straitsin kaikessa hiljaisuudessa ja aloitti työskentelyn ensimmäisen sooloalbuminsa parissa Mercury Recordsin artistina. Golden Heart -niminen pitkäsoitto ilmestyi maaliskuussa 1996. Mainittuna vuonna Bob Ludwig remasteroi Dire Straitsin backkataloogin ja se ilmestyi Mercury Recordsin julkaisemana cd-formaatissa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta suurimmassa osassa muuta maailmaa. Remasteroidut versiot yhtyeen albumeista ilmestyivät Yhdysvalloissa syyskuussa 2000 Warner Brosin julkaisemina. Knopfler, Illsley, Clark ja Fletcher soittivat viimeisen kerran yhdessä Ed Bicknellin ollessa rumpalina 19. kesäkuuta 1999 Illsleyn häissä. Viiden soitetun kappaleen joukossa oli Chuck Berry -cover Nadine. Vuonna 2002 Knopfler soitti vielä Illsleyn, Flectherin, Cummingsin ja Whiten kanssa neljä hyväntekeväisyyskonserttia. Marraskuussa 2005 ilmestyi tuorein kokoelma-albumi Best of Dire Straits & Mark Knopfler:Private Investigatons, joka nousi brittilistalla top 20:een. Dire Straitsin tuotannon lisäksi Knopflerin soolokappaleita ja soundtrackmateriaalia sisältänyt albumi julkaistiin yksittäisenä cd:nä harmaakantisena ja tuplacd:nä sinikantisena. Vuonna 2008 Knopfler kieltäytyi Illsleyn ehdotuksesta koota Dire Straits uudelleen paluukiertuetta varten. 13. joulukuuta 2017 Dire Straitsin ilmoitettiin pääsevän seuraavana vuonna Rock and Roll Hall of Fameen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti