Maanantain mainio:Eräs keskeisimmistä hieman tuoreemmista bluesartisteista

Elokuun ensimmäisenä 1953 syntynyt Robert William Cray on yhdysvaltalainen blueskitaristi ja solisti. Hän on toiminut oman yhtyeensä johtajana ja voittanut viisi Grammyä. Columbuksessa, Georgiassa syntyneen Crayn musiikkiura alkoi hänen opiskeluaikanaan Newport Newissä, Virginiassa. Siellä ollessaan hän soitti ensimmäisessä yhtyeessään, joka oli The One-Way Street. Crayn perhe asettui lopulta asumaan Tacomaan, Washingtonin alueelle. Siellä Cray kävi Lakes High Schoolia. Kaksikymmentävuotiaana Cray todensi sankarinsa Albert Collinsin, Freddie Kingin ja Muddy Watersin konsertit ja päätti perustaa oman yhtyeensä. Se sai esiintymistilaisuuksia länsirannikon collegekaupungeissa. 70-luvun lopussa Cray asui Eugenessa, Oregonissa. Siellä hän perusti Robert Cray Bandin ja teki musiikillista yhteistyötä Curtis Salgadon kanssa Cray-Hawksissa. Vuonna 1978 valmistuneessa elokuvassa National Lampoon's Animal House Cray vaikutti vaille krediittiä jääneenä basistina housebändissä Otis Day and the Knights. Tomato Records julkaisi vuonna 1980 Crayn esikoisalbumin Who's Been Talkin'. High Tone Recordsin 80-luvun puolivälin tienoilla julkaisemat Crayn pitkäsoitot Bad Influence ja False Accusiations muodostuivat suhteellisen suosituiksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa, missä Cray alkoi saavuttaa mainetta live-esiintyjänä. Vuonna 1985 Cray julkaisi albumin Showdown! arvostamiensa Albert Collinsin ja Johnny Copelandin kanssa. Seuraavana vuonna Cray solmi sopimuksen Mercury Recordsin kanssa. Mainittu levy-yhtiö julkaisi hänen neljännen ja Dennis Walkerin tuottaman albuminsa Strong Persuader, joka vastaanotti Grammyn. Siltä poimittu crossover-single Smokin' Gun teki Crayta tutuksi suuremmalle yleisölle. Vuonna 1986 Cray levytti salanimellä Night Train Clemons Ted Hawkinsin kanssa. Keith Richards kutsui Crayn Chuck Berryn taustayhtyeeseen vuonna 1987 valmistuneessa ja Taylor Hackfordin ohjaamassa elokuvassa Hail! Hail! Rock N' Roll. Tähän mennessä Cray soitti jo Eric Claptonin kaltaisten artistien lämmittelijänä ja myi myös omissa nimissään täyteen suurempia keikkapaikkoja. Cray on yleensä soittanut Fenderin Telecastereita ja Stratocastereita ja Fender on valmistanut kaksi Crayn nimikko Stratocaster-mallia. John Lee Hookerin albumilla Boom Boom Cray vastasi kitarasoolosta kappaleessa Same Old Blues Again ja samaisen bluesin klassikon albumilla Healer kappaleessa Baby Lee. Hookerin vuonna 1992 ilmestyneen albumin Mr Lucky nimikappaleessa taustalla kuullaan koko Robert Cray Bandia  ja Craytä sekä soolokitaristina että solistina. Cray soitti  Eric Claptonin, Buddy Guyn, Jimmie Vaughanin  ja Stevie Ray Vaughanin kanssa  Alpine Valley Music Theatressa East Troyssa, Wisconsinissa esittäen Sweet Home Chicagon. Stevie Ray Vaughan menehtyi helikopteriturmassa myöhemmin samaisena iltana. Sevillessä, Espanjassa vuonna 1992 järjestetyissä Guitar Legends-konserteissa Cray esitti eräänlaisen tunnuskappaleensa Phone Booth. Samoissa konserteissa esiintyi myös Albert Collins. Cray on jatkanut levytyksiään ja kiertueitaan. Hän osallistui Crossroads Guitar Festivaalille ja soitti Eric Claptonin lämmittelijänä vuosien 2006-2007 kiertueella. Pohjois-Dakotassa, Fargossa Cray soitti toista kitaraa esimerkiksi Creamin ohjelmistosta tutuksi tulleessa Crossroadsissa. Vuonna 2011 Cray pääsi Blues Hall of Fameen ja vuonna 2017 hän vastaanotti palkinnon elämäntyöstään.