Zero Nine:White Lines
Kotimaisen hardrockin 80-luvun vakuuttavimman lipunkantajan Zero Ninen tuotannossa lopullista läpimurtoa tuli merkitsemään vuosikymmenen puolivälissä ilmestynyt yhtyeen neljäs pitkäsoitto White Lines. Sen kirkkaimpiin klassikoihin lukeutuvat iskevä, myös singleformaatissa julkaistu Never Stop Running sekä ansaitusti paalupaikalle asetettu albumin nimikappale. Varsin lähelle kyseistä kaksikkoa pääsevät myös pitkäsoiton rypistysosastoa tyylitajuisesti edustavat Come an' Get Me, Don't You Give an Inch, suorastaan revittelevä Do It to Me sekä taidokkaasti melodisempaa tuotantoa edustava päätöskappale Love Lost. White Linesin varsinaisen balladiosaston huipentuma on silti ehdottomasti albumin kakkospuolelle sijoitettu kosketinsoitinvetoinen Dream of Me. Myös So Hotia ja albumin soundimaailmaltaan kaikkein voimakkaimmin 80-lukuhenkistä raitaa (You Talk) Like A Loveria värittävät voimakkaasti Iro Murtolan kosketinsoittimet. Pitkäsoiton coverkappaleeksi valikoitui hienoisen yllättävästi Ike & Tina Turnerin vuoden 1966 mestariteoshitti, Phil Spectorin Wall of Soundia vakuuttavimmillaan edustava River Deep Mountain High. Yhtyeen solisti Kepa Salmirinne on White Linesilla tulkinnoissaan todella vedossa ja myös TT Oksalan loihtima soundimaailma on kestänyt aikaa suhteellisen hyvin. Vaikka Zero Nine saavutti varhaisista levytyksistään lähtien lupaavan vastaanoton, vasta White Lines merkitsi yhtyeelle lopullista läpilyöntiä kotimaassaan. Myös pitkäsoiton julkaisu oli Suomen mittakaavassa aikanaan suhteellisen näyttävä, mutta ulkomailla yhtye huomattiin vasta sitä seuraavan Zero-albumin, vuonna 1986 ilmestyneen ja kenties vielä astetta onnistuneemman Intriguen myötä. Zero Nine pääsi soittamaan esimerkiksi kyseisen vuoden Monsters of Rock -konsertissa Tukholmassa Def Leppardin, Ozzy Osbournen ja Scorpionsin lämmittelijänä. Vuonna 1987 Zerot heittivät keikan Lontoon kuuluisalla Marquee-clubilla ja yleisössä olleen Uriah Heepin kitaristi Mick Box tuli keikan jälkeen lavan taakse kättelemään Zero- kitaristi Timo Käsmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti