Keskiviikon klassikko:Pitkäikäinen katalysaattori brittiläisen hardrockin ja new wave of British Heavy Metallin välissä

UFO on englantilainen vuonna 1969 perustettu rockyhtye, jota voi pitää katalysaattorina varhaisen hardrockin ja heavy metallin sekä brittiheavyn uuden aallon välillä. VH1:n sadan parhaan hardrockartistin listalla UFO saavutti 84 sijan. Solisti Phil Mogg, kitaristi Mick Bolton, basisti Pete Way ja rumpali Andy Parker kasasivat yhtyeen elokuussa 1969. Yhtyeen originaalinimi oli Hocus Pocus ja se vaihtui UFO:ksi samaisen vuoden lokakuussa kunnianosoituksena samannimiselle lontoolaisclubille, jonne yhtye sai kiinnityksen Noel Mooren ansiosta. Moore myös sainasi yhtyeen Beacon Recordsille. Yhtyeen nimetön esikoisalbumi ilmestyi seuraavana vuonna. Kyseessä oli lähes tyyppiesimerkki varhaisesta englantilaisesta hardrockista. Omien kappaleiden lisäksi mukana oli raskaaseen tyyliin esitetty näkemys Eddie Cohcranin Summertime Bluesista. UFO:n kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa olivat menestyksekkäitä Japanissa ja C’mon Everybodysta muodostui siellä suuri hitti. Myös Saksassa debyyttialbumilta poimittu Boogie for George nousi singlelistalla sijalle 30. ja kakkosalbumilta UFO 2:Flying löytyvä Prince Kajuku saavutti 26. sijan. Yhtyeen kolmas pitkäsoitto, Live, julkaistiin alun perin ainoastaan Japanissa vuonna 1971. Sen uusintajulkaisu totteli nimeä UFO Lands in Tokyo. Osaltaan UFO:n varhaiseen tuotantoon vaikutti spacerock. Yhtyeen kakkosalbumin nimikappale oli 26-minuuttinen teos ja 19-minuuttinen opus Star Storm oli alaotsikoltaan One Hour Space Rock. Kyseinen tyylisuunta oli suosittua noihin aikoihin, mutta pian yhtye havaitsi sen rajallisuuden. Tammikuussa 1972 Mick Bolton jätti yhtyeen ja UFO ryhtyi etsimään standardin rocksoundin omannutta kitaristia riveihinsä. Larry Wallisin viihdyttyä yhtyeessä helmikuusta lokakuuhun 1972 seuraava kitaristikokelas oli Bernie Marsden. Hän teki UFO:n kanssa Euroopan-kiertueen ja äänitti pari demokappaletta.

Kesäkuussa 1973 UFOn kitaristiksi vaihtui Scorpionsista tutuksi tullut Michael Schencker. Yhtyeeseen liittyessään hän oli ainoastaan 18-vuotias, mutta saavuttanut jo huomattavaa arvostusta kitaristina. Chrysalis Recordsille kokoonpanoaan uudistanut yhtye levytti aluksi singlen Give Her the Gun/Sweet Little Thing tuottaja Derek Lawrencen kanssa. Vuonna 1974 oli vuorossa pitkäsoitto Phenomenon. Ten Years Afterin basistina tunnetun Leo Lyonsin tuottama albumi esitteli UFO:n hardrocksoundin edustajana ja sisälsi useita yhtyeen diggareiden suosikeiksi muodostuneita kappaleita. Sellaisiin lukeutuivat liveversiona myös singleformaatissa menestynyt Doctor Doctor ja Rock Bottom, jonka pidennetty livetulkinta sai toimia Schenkerin taidonnäyttönä. Phenomenonin tiimoilta tehdyllä kiertueella aikaisemmin Skid Rowssa soittanut kitaristi Paul Chapman täydensi yhtyeen lineupia. Jo seuraavan vuoden tammikuussa hän kuitenkin poistui kasaamaan Lone Star –yhtyettä. Seuraavat pitkäsoitot olivat heinäkuussa 1975 ilmestynyt Force It ja seuraavan vuoden toukokuussa julkaistu No Heavy Petting. Niistä jälkimmäisellä mukana oli jo kosketinsoittaja, biisintekijä ja taustavokalisti Danny Peyronel. Ahkeran keikkailunsa seurauksena UFO alkoi saavuttaa menestystä myös amerikkalaisyleisön keskuudessa ja yhtyeen suosio kasvoi myös Britanniassa. Alexander Barykinin No Heavy Pettingiltä löytyvästä kappaleesta Belladonna tekemä coverversio oli suosittu Venäjällä. Heinäkuussa 1976 Savoy Brownista tuttu kosketinsoittaja ja rytmikitaristi Paul Raymond tuli mukaan yhtyeeseen ja osallistui seuraavana vuotena ilmestyneen pitkäsoiton Lights Out levytykseen. Kyseistä albumia voinee pitää yhtyeen senastisen studiotuotannon huippuna ja sen mestariteoksista mainittakoon nimiraita, Too Hot to Handle sekä seitsenminuuttinen Love to Love. Albumista muodostui menestys myös kriitikoiden keskuudessa.

 UFO palasi studioon ja seuraavana vuotena ilmestyi pitkäsoitto Obsession. Albumin levytyksen jälkeen seurasi kiertue Yhdysvalloissa ja siltä julkaistiin tammikuussa 1979 livealbumi Strangers in the Night. Siitä muodostui suosittu sekä diggareiden että kriitikoiden keskuudessa ja samaisen vuoden helmikuussa albumi nousi kahdeksanneksi brittilistalla. 70-luvun loppuun ehdittäessä Moggin ja Schenkerin välit olivat kiristyneet, sillä Schenker poistui lavalta usein ennen konserttien loppua ja missasi joskus jopa kokonaisia keikkoja. 29. lokakuuta 1978 Schenker soitti viimeisen konserttinsa UFO:n riveissä Palo Altossa, Kaliforniassa. Hän teki lyhyen paluun Scorpionsiin ennen kuin perusti liidaamansa yhtyeen Michael Schenker Group. Schenkerin UFO:n riveissä korvasi Paul ”Tonka” Chapman, joka toi mukanaan biisi-ideoita Lone Starin rumpalilta Dixie Leeltä. Tammikuussa 1980 ilmestynyt uusi pitkäsoitto No Place to Run oli ennen muuta Beatlesin kanssa tekemästään yhteistyöstä tunnetuksi tulleen George Martinin tuottama. Kyseinen albumi ei saavuttanut edeltäjiensä veroista menestystä, mutta jäi silti Britanniassa ainoastaan juuri top tenin alapuolelle. Paul Raymond jätti yhtyeen kyseisen albumin tiimoilta tehdyn kiertueen lopussa ja hänet korvasi ensin muutaman kuukauden ajan John Sloman Uriah Heepistä. Pitempiaikaisempi korvaava jäsen saatiin aikaisemmin Wild Horsesissa vaikuttaneesta kitaristista ja kosketinsoittajasta Neil Carterista, josta muodostui myös keskeinen biisintekijä Schenkerin lähdettyä. Carterin debyyttikeikka UFO:n riveissä oli elokuussa 1980 Readingfin festivaaleilla UFO.n soittaessa lauantain pääesiintyjänä. Seuraavan vuoden alussa ilmestyi yhtyeen itsensä tuottama, popimpaa soundia edustanut pitkäsoitto The Wild, The Willing, The Innocent, joka nousi yhtyeen kotimaassa top 20:een. Singlenä albumilta julkaistiin kappale Lonely Heart.

 Helmikuussa 1982 julkaistu pitkäsoitto Mechanix oli UFO:n suurin menestys kotimaassaan albumin noustessa kahdeksanneksi. Myöhemmin kyseisenä vuotena perustajajäsen Pete Way lähti kiitämään. Aluksi hän perusti Fastwayn Motörheadin keppimiehen Fast Eddie Clarken kanssa ja myöhemmin oman yhtyeensä Waystedin. Tilalle saatiin Talas-yhtyeessä aikaisemmin bassotellut Billy Sheehan. Vuonna 1983 julkaistu uusi pitkäsoitto Making Contact osoittautui pettymykseksi niin kriitikoiden kuin ostavan yleisön taholta. Kyseisen vuoden maaliskuussa UFO päättikin pistää pillit pussiiin. Jäähyväiskiertueensa yhtye teki Eddie & The Hot Rodsin ja The Damnedin basistina kunnostautuneen Paul Grayn kanssa. Kokoelma-albumi Headstone sisälsi näytteitä paitsi emoyhtyeeltä myös UFO:n ex-jäsenten muilta yhtyeiltä. Albumin kansitiedoissa mainittiin UFO:n toiminnan alkamispäivämäärä, muttei päättymispäivää. Jo loppuvuodesta 1984 Mogg kasasi UFO:n uuden lineupin. Mukana olivat Gray bassossa, aikaisemmin Diamond Headissa soittanut rumpali Robbie France, jonka seuraavana vuotena korvasi Magnumin Jim Simpson. Kitarassa oli aikaisemmin roudarina toiminut ja myös Loudnessille tekstejä kirjoittanut Tommy McClendon. Paul Raymond liittyi pian uudelleen mukaan ja yhtye julkaisi uuden pitkäsoiton Misdemeanor. Vuonna 1988 oli vuorossa ep Ain’t Misbehavin. Kyseiset julkaisut eivät muodostuneet menestyksekkäiksi ja vuonna 1989 UFO hajosi jälleen. Yhtyeessä kävi useita kitaristeja ja myös Pete Way palasi basson varteen. Vuonna 1991 Mogg ja Way kasasivat UFO:n jälleen ja tällä kertaa Clive Edwardsin ja Laurence Archerin kanssa. Yhtye julkaisi uuden albumin High Stakes & Dangerous Men. Vaikka pitkäsoitto oli julkaistu pienellä levy-yhtiöllä, se riitti herättämään kiinnostuksen täydelliseen reunioniin.

Seuraavana vuonna UFO.n 70-luvun legendaarinen lineup, jonka muodostivat Mogg, Way, Schenker, Raymond ja Parker teki paluun ja 90-luvun puolivälissä ilmestyi uusi pitkäsoitto Walk on Water. Maailmankiertueen yhtye teki kokoonpanolla, jossa Parkerin rumpalina korvasi etenkin Ac/Dc:stä tuttu Simon Wright. Schenker jätti yhtyeen kuitenkin jo neljän konsertin jälkeen ja aivan kuten vuonna 1978 viimeisenä keikkapaikkana oli Paolo Alto. Uusi paluu lineupilla, jossa Schenker oli jälleen mukana, mutta Parkerin tilalla jälleen uusi korvaava rumpali, oli vuorossa 1998. Kaksikko Mogg ja Way jatkoi yhteistyötään ja julkaisi 90-luvun lopussa pitkäsoitot Edge of the World ja Chocolate Box. Schenker palasi jälleen UFO:n riveihin ja vuonna 2000 yhtye julkaisi tuplacd:n Covenant kokoonpanolla,  jossa rumpalina kuultiin todellista veteraania, eli Ansley Dunbaria. Tuplan ensimmäinen cd sisälsi uutta studiossa taltioitua tuotantoa ja kakkoscd klassikkokappaleiden liveversioita. Kahta vuotta myöhemmin yhtye julkaisi uuden albumin Sharks ja pian sen ilmestyttyä Schenker poistui jälleen yhtyeen riveistä. Keppimiehenä hänet korvasi Vinnie Moore ja virallisesti asiasta ilmoitettiin heinäkuussa 2003. Samaisena vuotena Way ja Schenker julkaisivat rumpali Jeff Martinin kanssa albumin The Plot. Vuonna 2004 UFO julkaisi 17 studioalbuminsa You Are Here kokoonpanolla, jossa olivat mukana Moore ja rumpalina Jason Bonham. Seuraava pitkäsoitto The Monkey Puzzle oli vuorossa 2006. Vuonna 2008 seurasi kiertue ja seuraava albumi The Visitor julkaistiin kesäkuussa 2009. Se nousi kotimaassaan sadan suosituimman joukkoon lähes 15 vuoden tauon jälkeen ja UFO teki albumin tiimoilta kiertueen kotimaassaan. Saman vuoden heinäkuussa julkaistiin kuuden livecd.n boxi. Se sisälsi kuusi UFO:n konserttia vuosien 1975 ja 1982 väliltä ja mukana oli myös ennenjulkaisemattomia livebiisejä. Vuoden 2011 kiertueella basistin vakanssia hoiti Barry Sparks. Helmikuussa 2012 ilmestyneelllä uudella albumilla The Seven Deadly basistina kuultiin Lars Lehmannia. Albumi sai varsin myönteiset arvostelut ja nousi listoille Billboardin idie-listoilla, Saksassa ja Ruotsissa. 23. helmikuuta 2015 ilmestyi jälleen uusi pitkäsoitto Conspiracy of Stars. Kymmenes syyskuuta 2016 Vinnie Moore ilmoitti Facebookissa UFO:n olevan studiossa levyttämässä uutta albumiaan. Uusi pitkäsoitto The Salentino Cuts ilmestyi 29. syyskuuta 2017. Toukokuussa 2018 solisti Phil Mogg ilmoiti UFO:n vuoden 2019 50-vuotisjuhlakiertueen jäävän hänen viimeisekseen yhtyeen riveissä. Mogg kuului joka tapauksessa UFO:n lineupiin vielä kesällä 2021. UFO.n on tarkoitus konsertoida vielä kesällä ja syksyllä 2022. Viimeisen konserttinsa yhtye on näillä näkymin aikeissa soittaa Athensissa, Kreikassa 29. lokakuuta. UFO oli konsertoinut samaisessa paikassa 18 vuotta aikaisemmin nykyisen kitaristinsa Vinnie Mooren kanssa. Pitkäaikainen kitaristi ja kosketinsoittaja Paul Raymond menehtyi sydänkohtaukseen 13. huhtikuuta 2019 73-vuotiaana. Neil Carter otti hänen paikkansa kiertueen loppuajaksi. Kitaristi Paul Chapman menehtyi 66-vuotispäivänään yhdeksäs kesäkuuta 2020. Kahta vuotta myöhemmin kuoli myös originaalibasisti Pete Way 69 vuoden ikäisenä. Näin ollen  UFO:n ainoiksi No Place to Run-albumin aikaisiksi hengissä oleviksi jäseniksi ovat jääneet Mogg ja rumpali Andy Parker.