Keskiviikon klassikko:Monen huippuyhtyeen rumpali

Lontoolainen The Small Faces, jonka muodostivat solisti/kitaristi Steve Marriott, basisti/solisti Ronnie Lane, kosketinsoittaja Ian McLagan ja rumpali Kenny Jones, on eräs merkittävimmistä brittiyhtyeistä. Siinä, missä The Wholle  modimago luotiin, Small Facesin jäsenet olivat pesunkestäviä modeja. Yhtyeen varhaiset Decca-levy-yhtiölle tehdyt levytykset olivat rhythm and blues- ja soulvaikutteisia. Decca-kauden singlehiteistä mainittakoon erinomainen pelinavaus Whatcha Gonna Do About It, sekä debyyttiä lukuun ottamatta lähes kaikkien Small Facesin hittisinglejen tavoin parivaljakon Marriott/Lane käsialaa olleet Hey Girl, Britanniassa listaykköseksi Small Facesin pikkulevyistä ainoana noussut All or Nothing sekä My Mind’s Eye. Decca-kauden pitkäsoitoista parhaiten menestyi vuoden 1966 debyyttialbumi Small Faces, joka sisälsi ensisijaisesti raakaa r & b- ja soulvaikutteista soitantaa ja sen annista mainittakoon erinomainen cover Sam Cooken Shakesta sekä omaa tuotantoa edustaneet C’mon Children sekä Own Up.

Vuoden 1967 alkajaisiksi Small Faces siirtyi Andrew Loog Oldhamin Immediate-levy-yhtiölle. Yhtyeen musiikki muuttui psykedelian suuntaan ja kyseisen vuoden satoa edustivat muun muassa top teniin yltäneet klassikkotasoiset singlehitit Itchycoo Park ja Tin Soldier. Pitkäsoittojen osalta Small Facesin todellinen näyttö oli vuonna 1968 ilmestynyt konseptialbumi Ogden’s Nut Gone Flake, joka nousi kotimaassaan listakärkeen ja siltä poimittu veikeä singlehitti Lazy Sunday sekin kakkoseksi. Vuonna 1969 Small Faces tuli kuitenkin tiensä päähän. Brittien sielukkaimpiin solisteihin lukeutunut Steve Marriott perusti sittemmin varsin menestyksekkään soolouran luoneen Peter Framptonin kanssa yhtyeen Humble Pie, jonka 70-luvun alun tuotanto sisältää useamman klassikkostatuksen ansaitsevan pitkäsoiton. Lane, McLagan ja Jones perustivat Rod Stewartin ja Ronnie Woodin kanssa rockin historian riemukkaimpiin rämäryhmiin kuuluvan The Facesin, jonka laadukkain pitkäsoitto lienee vuoden 1971 A Nod’s as Good as a Wink ja hittisingleistä tunnetuin Stay with Me.

Uudelleen julkaistu Small Facesin Itchycoo Park-single muodostui hitiksi kotikonnuillaan vuonna 1976 ja seuraavaksi olikin vuorossa yhtyeen kahden kohtuullisen albumin, eli Playmatesin ja 78 in the Shaden mittainen reunion, johon Small Facesin legendaarinen kokoonpano  Ronnie Lanea lukuun ottamatta osallistui. Vuonna 1979 Kenny Jones siirtyi The Whon rumpaliksi edesmenneen Keith Moonin tilalle. Hän oli mukana yhtyeen 80-luvun alussa julkaistuilla pitkäsoitoilla Face Dances sekä It’s Hard. Vuonna 1991 Jones perusti Freen ja Bad Companyn solistina ensisijaisesti tutuksi tulleen Paul Rodgersin kanssa yhtyeen nimeltä The Law, joka julkaisi jo samaisena vuonna ilmestyneen, yhtyeen nimeä kantaneen albumin. Kymmenen vuotta myöhemmin hän perusti The Jones Gangin, jonka line upiin kuului lisäksi muun muassa Ronnie Lanen Small Facesissä reunionin aikaan korvannut Rick Willis. Yhtyeen esikoislevy Any Day Now julkaistiin 2005.