Vuonna 1971 Stone the Crowsin kokoonpanossa tapahtui
muutoksia. John McGinnis ja Jimmy Dewar lähtivät ja heidät korvasivat myöhemmin muun muassa Wigwamin pitkäsoiton Lucky Golden Stripes and Starpose tuottajana kunnostautunut Ronnie Leahy
sekä Steve Thompson. Dewar tuli myöhemmin tunnetuksi musiikillisesta
yhteistyöstään Procol Harumissa vaikuttaneen kitaristi Robin Trowerin kanssa.
Samaisena vuonna ilmestynyt Teenage Licks oli ehkäpä Stone the Crowsin
laadukkain pitkäsoitto. Tasaisen vahvasta biisimateriaalista koostuneen albumin
annista mainittakoon upeariffinen avausraita Big Jim Salter, tyylikkäällä
puhallintyöskentelyllä kruunattu Mr Wizard sekä progeen kallistuva päätösraita
Seven Lakes. Coverina oli tällä kertaa Bob Dylanin Don’t Think Twice It’s
Alright. Maggie Bell saavutti mainetta eräänä saarivaltakunnan laadukkaimmista
naispuolisista rockvokalisteista ja vuonna 1972 hän voittikin Top Girls Singers
Awards –palkinnon. Samaisen vuoden toukokuussa kitaristi Les Harvey menehtyi
tapaturmaisesti. Stone the Crowsin oli tarkoitus esiintyä Swansean yliopistossa
Walesissa. Harvey koski samanaikaisesti kitaraan ja maadoittamattomaan mikrofoniin ja kuoli
sähköiskuun. Harveyn poismeno oli yhtyeelle raskas menetys. Hänet Stone the
Crowsissa korvasi aikaisemmin yhtyeessä Thunderclap Newman soittanut Jimmy
McCulloch. Hänen kanssaan Stone the Crows viimeisteli viimeiseksi jääneen
pitkäsoittonsa Ontinuous Performance. Good Time Girlistä muodostui singlehitti
ja levyn muista kohokohdista mainittakoon On the Highway, pitkän kitarasoolon
kruunaama Onemore Chance sekä Les Harveylle omistettu kaunis päätösraita Sunset
Cowboy. Ontinuous Performance nousi myös brittilistalla sijalle 33. Stone the
Crows hajosi kesäkuussa 1973. Maggie Bell aloitti soolouransa ja julkaisi
70-luvun puoliväliin mennessä omissa nimissään onnistuneet pitkäsoitot Queen of
the Night ja Suicide Sal, joista jälkimmäisellä Jimmy Page vieraili kitaran
varressa muutamalla raidalla. Soundi-lehden vuosiäänestyksessä Bell voitti
ulkomaisten naislaulajien sarjan vuosina 1974 ja 1975. Bellin omista
vierailuista mainittakoon duetto Rod Stewartin kanssa vuoden 1971
klassikkoalbumin Every Picture Tells A Story nimiraidalla. Edelleen silloin tällöin
keikkailevan Maggien hieman tuoreempia yhtyeitä edusti 80-luvun alussa muutaman
albumin julkaissut Midnight Flyer. Vuodesta 2008 hän on ollut mukana British Blues Quintetissa Zoot Moneyn kanssa. Colin Allen liittyi hollantilaiseen
Focus-yhtyeeseen ja Steve Thompson John Mayallin Bluesbreakersiin. Paul Mc
Cartneyn Wings-yhtyeessä mukana ollut Jimmy McCulloch kuoli jo vuonna 1979 vain
26-vuotiaana. Mainio pintaraapaisu Stone the Crowsin tuotantoon on vuonna 1976
ilmestynyt yhtyeen nimeä kantava kokoelma-albumi, jota ei siis pidä sekoittaman
sen debyyttilevyyn. Myöhemmin on julkaistu myös yhtyeen varsin laadukkaita
BBC:lle tehtyjä nauhoituksia.
lauantai 27. syyskuuta 2014
Sunnuntain extra:Skottilais-brittiläinen ylpeys
Skottilais-brittiläinen Stone the Crows on eräs kiehtovimmista
suosiollisesti kakkosdivisioonaan jääneistä rockyhtyeistä. Sen tunnetuimmat
jäsenet olivat vokalisti Maggie Bell ja aikaisemmin Power-nimisessä yhtyeessä
vaikuttanut kitaristi Leslie Harvey, jotka toisiinsa tutustutti Leslien isoveli Alex
Harvey. Leslien uuden yhtyeen täydensivät kosketinsoittaja John McGinnis, rumpali
Colin Allen sekä basisti/laulaja Jimmy Dewar. Yhtye hankki keikkakokemusta
Manner-Euroopassa ja USA:n sotilastukikohdissa. Vuonna 1969 ensisijaisesti Led
Zeppelinin kanssa tekemästään yhteistyöstä tunnetuksi tullut Peter Grant ryhtyi
hoitamaan yhtyeen asioita ja keksi sille myös nimen Stone the Crows. Kyseessä
on slangi-ilmaus, joka merkitsee paskat siitä. Stone the Crowsin debyyttialbumi
julkaistiin heti vuoden 1970 aluksi. Omasta tuotannosta sen keskeiseen antiin
lukeutuvat erityisesti The Touch of Your Loving Hand, Raining in Your Heart
sekä pitkäsoiton päättävä 17-minuuttinen moniosainen teos I Saw America.
Covereista mainittakoon Beatlesin Fool on the Hill. Stone the Crowsin esikoinen
tuo esiin niin yhtyeen bluesrock, soul, kuin myös progevaikutteet. Kakkosalbumi,
laadukasta tasoa ylläpitänyt Ode to John Law ehti sekin ilmestyä vuoden 1970
aikana. Kyseisen pitkäsoiton kappalemateriaalista
nostettakoon erityisesti esiin John McGinnisin käsialaa olevat Sad Mary ja Love
74 sekä covereista Percy Mayfieldin Danger Zone.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti