Lauantain pitkä:Brittiläisen bluesrockin aatelia

Vaikkei suosiollisesti aivan ykkösdivisioonaan sijoittunutkaan, englantilainen Free on kiistatta eräs saarivaltakunnan bluesrockin keskeisistä nimistä. Kitaristi Paul Kossoff (14.9.1950–19. 3. 1976) ja rumpali Simon Kirke olivat aikaisemmin soittaneet yhtyeessä Black Cat Bones, solisti Paul Rodgersin aikaisempi yhtye oli Brown Sugar ja nuori basistilahjakkuus Andy Fraser oli ehtinyt soittaa muutaman kuukauden John Mayallin korkeakoulussa nimeltä Bluesbreakers. Niin ikään brittibluesin isähahmoihin lukeutunut Alexis Korner saattoi nelikon yhteen ja keksi sille nimen Free aikaisemmin ehdolla olleen Heavy Metal Kidsin sijaan.

Freen ensimmäinen pitkäsoitto Tons of Sobs ilmestyi jo loppuvuodesta 1968. Tyylillisesti se sisälsi melkoisen tanakkaa bluesrevitystä ja keikkastandardeiksi albumilta nousivat erityisesti cover The Hunter sekä omasta tuotannosta letkeästi svengaava I’m A Mover. Vuoden 1969 kakkosalbumi Free oli kokonaisuutena niin ikään varsin vahvaa työtä ja sen kappaleista nostettakoon esiin I’ll Be Creepingin, Songs of Yesterdayn, Womanin ja todella kauniin balladin Mourning Sad Morning kaltaiset kultahiput. Vaikka Freen ensimmäiset pitkäsoitot eivät osoittautuneet kovin suuriksi menestyksiksi, saavutti yhtye kulttimainetta energisillä livekeikoillaan ja se pääsi soittamaan muun muassa Blind Faithin lämmittelijänä. Freen kappaleista suurin osa oli kaksikon Fraser ja Rodgers käsialaa. Freen kolmannelta albumilta, vuoden 1970 heinäkuussa ilmestyneeltä ja niin ikään erittäin tasokkaalta Fire and Waterilta poimittu single, tarttuvalla riffillä ja kertosäkeellä kruunattu Allright Now nousi kotimaassa aina kakkoseksi ja Amerikassakin neljänneksi. Pitkäsoiton muista kappaleista mainittakoon erinomaisen sielukas nimiraita sekä Freen keskeiseen balladituotantoon lukeutuva Heavy Load. Muutaman kuukauden ajan vallitsi suoranainen Free-mania ja yhtye esiintyi muun muassa Isle of Wightin festivaaleilla kyseisenä vuotena. Fire and Wateria seurannut seesteisempi, vaikkakin varsin laadukas albumi Highway sekä siltä lohkottu single The Stealer eivät valitettavasti menestyneet edeltäjänsä tavoin. Slovaripuolella albumi sisälsi useita huippuhetkiä, kuten kummankin levypuoliskon päätösraidat Be My Friend ja Soon I Will Be Gone. Vuoden 1971 keväällä Free hajosi julkaistuaan sitä ennen Free Liven! sekä menestyksekkään singlen My Brother Jake. Fraserin ja Rodgersin uudet yhtyeet Toby ja Peace eivät saaneet toimintaansa kunnolla käyntiin. Kossoff ja Kirke lyöttäytyivät yhteen ensisijaisesti studiomuusikkona kunnostautuneen kosketinsoittaja Rabbit Bundrickin ja japanilaisen basistin Tetsu Yamauchin kanssa ja julkaisivat yhteisen albumin.

Alkuvuodesta 1972 Freen originaalikvartetti oli jälleen kasassa. Edeltäjiään kosketinsoitinvoittoisempi albumi Free at Last jatkoi laadukasta tasoa ja sisälsi muun muassa singlehitin Little Bit of Love sekä varsin vahvaa työtä edustavat balladit Magic Ship ja Goodbye. Andy Fraser jätti yhtyeen lopullisesti ennen Japanin-kiertuetta kesällä 1972. Tilalle saatiin Tetsu ja myös Rabbit kuului kiertuekokoonpanoon. Freen viimeisellä pitkäsoitolla, vuonna 1972 äänitetyllä ja seuraavan vuoden alussa julkaistulla Heartbreakerillä olivat mukana Rodgers, Kirke, Kossoff, Tetsu ja Rabbit ja muutamalla raidalla kitaristi Snuffy Walden. Eräs Freen parhaista levyistä sisälsi muun muassa klassikkotasoisen singlehitin Wishing Well, pitkän ja vakuuttavan nimikappaleen sekä balladiosaston todellisiin ässiin lukeutuvan raidan Come Together in the Morning. Alkuvuodesta 1973 Free hajosi. Seuraavana vuonna julkaistusta tuplakokoelmasta Free Story muodostui ironisesti yhtyeen menestynein albumi. Rodgers ja Kirke perustivat varsin menestyksekkääksi muodostuneen Bad Company-yhtyeen ja vakavista huumeongelmista kärsinyt Kossoff Back Street Crawlerin, joka ehti julkaista kaksi albumia. Kossoff menehtyi sydänkohtaukseen vain 25-vuotiaana ja Fraser 16. maaliskuuta 2015 62-vuotiaana.