maanantai 29. huhtikuuta 2024

Keskiviikon klassikko:Kissin 80-luvun tuotannon käynnistänyt albumi

 Kiss:Unmasked


20. toukokuuta 1980 Casablanca Recordsin julkaisemana ilmestynyt Unmasked on Kissin kahdeksas studioalbumi. Samalla kyseessä on ensimmäinen yhtyeen pitkäsoitoista, jonka työstämiseen originaalirumpali Peter Criss ei osallistunut. Unmaskedin edeltäjällä, tarkalleen vuotta aikaisemmin ilmestyneellä pitkäsoitolla Dynasty Crissin soittoa oli kuultu ainoastaan kappaleessa Dirty Livin'. Unmaskedin kappaleista Criss oli mukana singlehitistä Shandi työstetyllä musiikkivideolla sekä albumin kansikuvassa myös krediitin vastaanottaen. Unmaskedilla myös säveltäjänä keskeisessä osassa oli osaltaan tuottaja Vini Poncia, joka oli aikaisemmin ollut Ringo Starrin biisintekokumppani Beatlesin toiminnan loputtua. Ace Frehleyn käsialaa olevia kappaleita Talk to Me ja Two Sides of the Coin lukuun ottamatta kaikkien muiden Unmaskedin kappaleiden sävellystyöhön oli ottanut osaa joku yhtyeen ulkopuolelta. Anton Figiä kuullaan rumpalina kaikilla kappaleilla ja albumin yhdestätoista biisistä kuudella  mukana on ainoastaan yksi Kissin jäsenistä. Ace Frehley vastaa kitarasta, bassosta ja laulusta kolmella omalla biisillään, joihin aikaisemmin mainittujen lisäksi lukeutuu Torpedo Girl ja Paul Stanley samoista instrumenteista ja laulusta kappaleissaan Tomorrow ja Easy As It Seems. Singlehitti Shandilla bassossa kuullaan Tom Harperia. Mainitusta kappaleesta työstetty promovideo oli Crissin viimeinen esiintyminen Kissin kanssa viiteentoista vuoteen. Kesäkuun puolivälissä 1995 hän osallistui cameo-roolissa Kiss Conventioon. Crissin paikan Kississä kuolemaansa saakka, eli marraskuuhun 1991 asti ottanut Eric Carr soitti debyyttikeikkansa yhtyeen riveissä New Yorkin Palladium Theatressa. Kiss konsertoi Euroopassa ja Australiassa, joista viimeksi mainitussa yhtyeen suosio oli juuri tuolloin suurimmillaan. Unmaskedilta keikkaohjelmistoon päätyivät Is That You, Talk to Me, Shandi ja hetken aikaa You're All That I Want. Shandia lukuun ottamatta Unmaskedin kappaleet poistuivat nopeasti yhtyeen keikkasetistä. Shandia soitettiin erityisen runsaasti Australiassa, missä kappale oli ollut singleformaatissa top ten -menestys vuoden 1980 aikana. Talk to Metä soitettiin vuonna 2001 Kissin jäähyväiskiertueen Australian- ja Japanin osuuksilla, mutta ei enää Ace Frehleyn lähdettyä yhtyeestä toistamiseen. Is That You? soitettiin kahdeksannella Kiss-risteilyllä marraskuussa 2017. Vuonna 1999 saksalainen yhtiö Aor Heaven julkaisi Unmaskedista työstetyn tribuuttialbumin  Undressed – An Unmasked Tribute To Kiss, jolla eri artistit versioivat kaikki mainitun pitkäsoiton kappaleet. Billboardin listalla Unmaskedin parhaaksi sijoitukseksi jäi 35., joka oli Kissin toiseksi huonoin Hotter Than Hellin jälkeen. Kultalevyksi albumi myi heinäkuun lopussa, mutta ei yltänyt platinalevylukemiin. Norjassa ja Uudessa-Seelannissa Unmasked nousi sitä vastoin listakärkeen ja saavutti top tenin Australiassa, Itävallassa, Saksassa ja Alankomaissa. Singlebiiseistä Shandi nousi top teniin Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Norjassa. Talk to Me julkaistiin seuraavana singlenä Yhdysvaltojen ulkopuolella ja se nousi Sveitsissä kymmenenneksi. Tomorrow oli kolmas ja viimeinen ja samalla toinen albumilta Yhdysvalloissa poimittu single. Se saavutti Saksassa sijan 70. Unmaskedin kohtaloksi koitui vastaanottaa melko nuivia arvioita. Ultimate Classic Rockin Matthew Wilkening oli omassa arviossaan myötämielinen. Hänen mukaansa kyseessä oli aliarvostettu voimapophelmi ja tarpeeksi monilla vääristetyillä kitaroillaan Ace Frehley onnistuu kuulostamaan kappaleissaan Talk to Me, Two Sides of the Coin ja Torpedo Girl Rolling Stonesilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti