keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Torstain terävä:Sleeppareiden vuoden 1984 pitkäsoitto

 Sleepy Sleepers:Voikkaa ja huikkaa


Vuonna 1984 Sony Musicin julkaisemana ilmestynyt Voikkaa ja huikkaa on lahtelaisen protopunk-yhtyeenä aloittaneen Sleepy Sleepersin yhdestoista studioalbumi. Samalla kyseessä on viimeinen yhtyeen pitkäsoitoista, jonka työstämiseen solisti Kristiina Helander alias Tiina Tiikeri osallistui. Mainitun pitkäsoiton levyttäneessä Sleeppari-kokoonpanossa olivat lisäksi mukana ensisijaisesti jäsenyydestään Hassisen Koneessa muistetut rumpali Harri Kinnunen ja kitaristi Reijo Heiskanen, Lahden legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuneessa Charliesissa aikaisemmin musisoinut basisti Pitkä Lehtinen, sittemmin muun muassa merkittävän soolouran luonut Sakari Kuosmanen ja toki myös yhtyeen keskeisimmät puuhamiehet Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen. Tiina Tiikerin jätettyä Sleepparit Reijo Heiskanen jatkoi musiikillista yhteistyötään hänen kanssaan ja vastasi suuresta osasta sävellyksistä Tiina Tiikerin vuonna 1985 ilmestyneellä ja samalla ainoaksi jääneellä sooloalbumilla Etsin. Huittisten ala-asteen koeäänilevyksi tituleerattu Voikkaa ja huikkaa pilailee tietty koulun kustannuksella. Albumin suurin hitti on samalla sen tunnetuinta kappalemateriaalia edustava Järkee vai ei. Onko kuu juustoa-biisi sisältää Heiskasen antaumuksellisen kitarasoolon.  Tiina Tiikeri on leadvokalistina biiseissä Igor, Nai nai nainen ja Simpeleen ilotalo, joista kaksi viimeksi mainittua lukeutuvat albumin huippuhetkiin. Simple-biisistä työstettiin lisäksi tanssimiksaus. Voikkaa ja huikkaa-albumin ykköspuolen päättävä Luoksesi uin on Tiina Tiikerin ja Sakari Kuosmasen duetto. Pitkäsoiton paras listasijoitus Suomen virallisella albumilistalla oli kolmantenatoista ilmestymisvuotensa joulukuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti