torstai 11. tammikuuta 2024

Perjantain pohjat:Kiehtovan yhdysvaltalaisyhtyeen kakkosalbumi

 The Continental Drifters:Vermilion


Saksassa vuonna 1998 ja Yhdysvalloissa seuraavana vuonna ilmestynyt Vermilion on Los Angelesissa perustetun rockyhtyeen The Continental Driftersin toinen studioalbumi. Sen nauhoituksissa Russ Broussard oli rumpalina ottanut Carlo Nuccion paikan. Vermilion nauhoitettiin Mauricessa, Louisianassa Dockside-studiossa. Albumista laaditut arviot olivat yleisesti suorastaan ylistäviä. Robert Christgau kehui yhtyeen jäsenistä etenkin Susan Cowsillin osuutta. Trouser Pressiin albumista laaditussa arviossa sitä kuvattiin kypsäksi, taiteelliseksi ja vaikuttavaksi. Kahdeksanminuuttista Daddy Just Wants It to Rainia pidettiin monumentaalisena ja voimakkaana perhe-elämäkertana. CMJ New Music Reportiin laaditun arvion mukaan koskettavat country-gospel-harmoniat hallitsevat albumia, joka pääsee syvälle yhdysvaltalaisen juurimusiikin sieluun. Stereo Review's Sound & Vision piti kitaristi Robert Machea yhtyeen keskeisimpänä jäsenenä ja hänen mainittiin löytävän persoonallista otetta sooloilunsa Neil Youngista ja Robbie Robertsonista kumpuavaan traditioon. The Chicago Tribunen mukaan Vermilion edustaa juurevaa rockia spektrin kaikissa väreissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti