lauantai 20. tammikuuta 2024

Sunnuntain extra:Eräs Kissin varhaistuotannon merkkiteoksista

Strutter on Kissin helmikuussa 1974 ilmestyneen esikoisalbumin avauskappale, joka julkaistiin lisäksi mainitun pitkäsoiton kolmantena singlenä samaisen vuoden heinäkuussa, mutta se ei saavuttanut listasijoitusta. Strutter on eräs harvoista Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin yhteisesti kirjoittamista Kissin kappaleista. Stanley kirjoitti uudet lyriikat kappaleeseen Stanley the Parrot, joka oli Gene Simmonsin sävellys. Stanleyn teksti tuo esiin hänen Bob Dylanin kappaleesta Just Like a Woman vastaanottamiaan vaikutteita. Strutter on yleisesti tunnustettu Kissin tuotannon parhaimmistoon lukeutuvaksi biisiksi. Cash Boxin mukaan kyseessä on yhtyeen tuotannon dynaamisin kappale, joka sisältää runsaasti kitaroita ja bassoa sekä voimakasta vokalisointia, jotka kaikki osaltaan tekevät Strutterista erinomaisen singlevalinnan. Record World piti Strutteria kovana boogiepohjaisena rockkappaleena parhaassa tyylissä ja traditiossa. Vuonna 2014 Paste rankkasi Strutterin kakkossijalle 20 parhaan Kiss-kappaleen listallaan. Vuonna 2019 Louder Sound laati 40 parhaan Kiss-kappaleen listansa, jolla Strutterin sijoitus oli viidentenä. Strutterista ovat levyttäneet coverversionsa esimerkiksi Extreme ja The Donnas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti