sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Maanantain mainio:Bowien tuotannon suurin menestysalbumi

 David Bowie:Let's Dance


14. huhtikuuta 1983 EMI Americana Recordsin julkaisemana ilmestynyt Let's Dance on David Bowien 15. studioalbumi. Vuonna 1980 ilmestyneen edellisen pitkäsoittonsa Scary Monsters (and Super Creeps) julkaisun jälkeen Bowie oli aloittanut musiikillisten yhteistöiden ja elokuvaroolien sarjan. Edellisen levy-yhtiönsä RCA Recordsin toimintatapoihin kyllästyneenä Bowie oli loppuvuodesta 1982 solminut uuden sopimuksen EMI Americanan kanssa. Hän tahtoi raikkaan alun ja valitsi seuraavan albuminsa tuottajaksi funkyhtye Chicistä tutuksi tulleen Nile Rodgersin. Let's Dance-albumin nauhoitukset tapahtuivat joulukuussa 1982 Powerstation-studioilla New Yorkissa. Albumilla soittaneisiin muusikohin lukeutui muun muassa vielä tuossa vaiheessa tuntematon teksasilainen blueskitaristi Stevie Ray Vaughan. Bowien tuotannossa Let's Dance on ensimmäinen albumi, jolla hän ei soittanut lainkaan instrumentteja, vaan vaikutti ainoastaan vokalistina. Musiikillisesti Let's Dancea on kuvattu post-discoalbumiksi, joka sisältää vaikutteita dancepopista, dancerockista ja uudesta aallosta. Albumin kappaleista China Girl edustaa Bowien ja Iggy Popin yhteistyötä ja se nauhoitettiin ensiksi Popin vuoden 1976 albumille Idiot. Criminal World on brittiläisen rockyhtyeen Metron originaalituotantoa ja Putting Out Firen Bowie nauhoitti alun perin Georgio Moroderin kanssa samannimisen elokuvan soundtrackille. Let's Dancesta muodostui Bowien tuotannon suosituin albumi, joka nousi listakärkeen useissa maissa. Albumilta poimittiin neljä singleä, joista suurimmat menestykset olivat nimikappale sekä China Girl, joiden musiikkivideot saavuttivat rotaatiota MTV:llä. Hiteistä kenties laadukkain on albumin avauskappale Modern Love. Bowien vanhakantaista taiteellisempaa tyyliä Let's Dancellä edustaa ainoastaan albumin kakkospuolen avauskappale Ricochet. Kriitikoiden keskuudessa albumi sai silti ristiriitaisen vastaanoton ja se käynnisti Bowien uralla taiteellisesti vähemmän antoisan kauden, jonka seuraavat pitkäsoitot Tonight (1984) ja Never Let Me Down (1987) olivat edeltäjäänsä heikompia albumikokonaisuuksia. Myöhemmin Bowie kuvasi mainittua aikakautta uransa Phil Collins-vuosiksi. Vuonna 2018 Let's Dancesta julkaistiin remasteroitu versio ja albumi pääsi lisäksi mukaan boxille Loving the Alien (1983-1988). Let's Dancen tiimoilta tehdylle ja Bowien uralla varsin hittipainotteiselle Serious Moonlight Tourille ottivat osaa kitaristit Carlos Alomar ja Earl Slick.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti