torstai 21. heinäkuuta 2022

Sunnuntain extra:Kanadalaishardrockarin kolmas albumi

 Lee Aaron:Call of the Wild


27. kesäkuuta 1985 Attic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Call of the Wild on kanadalaisartisti Lee Aaronin kolmas studioalbumi. Vuonna 2002 Unidisc Music julkaisi mainitusta pitkäsoitosta remasteroidun cd-version. Kanadan albumilistalla Call of the Wildin paras listasijoitus oli 86. 24. elokuuta ilmestymisvuonnaan. Listaviikkoja Call of the Wildille kertyi kaikkiaan 12. Pitkäsoiton nimikappale Call of the Wild ei ollut mukana albumin originaalipainoksella, mutta sitä vastoin vuonna 1988 ilmestyneellä uusintajulkaisulla. Lisäksi mainittu kappale pääsi tyylitajuista slovarituotantoa edustavasta biisistä Barely Holding On julkaistun maxisinglen kakkosbiisiksi. Albumin ainoa coverbiisi on näkemys Kix-yhtyeen originaalituotantoa edustavasta kappaleesta Burnin' Love. Avausraidasta Rock Me All Over lähtien tarjolla on kekseliäällä kitaroinnilla kuorrutettua, melodista ja varsin ammattitaitoisesti vokalisoitua hardrockia. Runnin' from the Firella on tarjottavanaan iskevä kertosäe. Line of Fire edustaa rauhallisempaa tuotantoa ja sen vastapainoksi Beat 'em Upille on sijoitettu iskevä singalong- tyyppinen kertosäe. Pitkäsoiton loppuun sijoitetut Danzer Zone ja Too Hot to Be Rocked jättävät tyylilajissaan monipuolisesta albumista sopivan raisun kuulokuvan. Call of the Wild edustaa yllättävän hyvin aikaa kestänyttä 80-lukuista hardrockia ja se onkin eräs Lee Aaronin tuotannon laadukkaimmista albumeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti