keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Torstain terävä:Jon Lordin säveltämä konsertto Deep Purplelle ja orkesterille

 Deep Purple:Concerto for Group and Orchestra

Concerto for Group and Orchestra on Yhdysvalloissa joulukuussa 1969 Tetragrammatonin julkaisemana ja Britanniassa seuraavan vuoden tammikuussa Harvestin julkaisenana ilmestynyt albumi, joka sisältää Deep Purplen ja Malcolm Arnoldin johtaman Royal Philharmonic Orchestran syyskuussa 1969 Lontoossa Royal Albert Hallissa soittaman konsertin. Konsertto oli urkuri/kosketinsoittaja Jon Lordin säveltämä ja lyriikoista vastasi Purplen solisti Ian Gillan. Lisäksi konsertissa kuultiin kolme kappaletta Deep Purplen repertuaarista valintojen kohdistuessa Hushiin, Wring That Neckiin ja Child in Timeen, joista viimeksi mainitun studioversio ilmestyi vasta reilua puolta vuotta myöhemmin hardrockin perusteoksiin lukeutuvalla albumilla Deep Purple In Rock. Mainitut liveversiot pääsivät mukaan Concerto for Group and Orchestrasta vuonna 2002 ilmestyneelle cd-uudelleenjulkaisulle. Deep Purple oli eräs ensimmäisistä konsertin sinfoniaorkesterin kanssa soittaneista rockytyeistä ja sen viitoittamia jalanjälkiä ovat sittemmin seuranneet esimerkiksi Procol Harum, Emerson Lake and Palmer, Caravan, Metallica sekä Stewart Copeland. Tetragrammatonin lopetettua toimintansa Warner Bros julkaisi Concerto for Group and Orchestran uudelleen Yhdysvalloissa seuraavana vuonna. EMI:n vuonna 2002 Concerto for Group and Orchestrasta julkaisema tuplacd sisältää kaiken mainitussa konsertissa soitetun musiikin. Vaikka konserton originaali nuotinnos hävisi vuonna 1970, uudelleen muotoiltua versiota on esitetty useita kertoja vuodesta 1999 eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti