keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Perjantain pohjat:Eräs Cyndi Lauperin vuoden 1986 singlehiteistä

 Singleformaatissa 11. marraskuuta 1986 ilmestynyt Change of Heart on Cyndi Lauperin toinen single hänen kakkosalbumiltaan True Colors. Billboardin singlelistalla Change of Heart oli parhaimmillaan kolmantena ja saavutti kultalevyn. Shep Pettibone työsti kappaleesta suosittuja remiksejä. Change of Heartista työstetty musiikkivideo kuvattiin Trafalgar Squaressa Lontoossa. The Bangles-yhtyeen jäseniä kuultiin taustavokalisteina kappaleen originaalilla levytyksellä. Change of Heartin liveversio julkaistiin Lauperin livealbumilla ja dvd:llä nimeltä From Memphis with Love. Change of Heart debytoi Billboardin singlelistalla sijalla 67. Parhaan sijoituksensa, eli kolmossijan kappale saavutti 14. helmikuuta 1987. Listaviikkoja singlelle kertyi kaikkiaan 17. Hot Dance/Club Play-listalla Change of Heart oli parhaimmillaan ainoastaan yhtä sijaa alempana. Kanadan RPM-listalla Change of Heart sijoittui aluksi sijalle 88. 13. joulukuuta 1986. Kymmentä viikkoa myöhemmin kappale saavutti mainitulla listalla parhaan sijoituksensa, joka oli 13. Listaviikkoja oli myös mainitulla listalla 17. Britanniassa Change of Heart saavutti ainoastaan sijan 67. Muualla Euroopassa kappale oli selkeästi suositumpi Ranskassa, missä se oli parhaimmillaan kahdeksantena. Yhdysvaltojen julkaisussa Change of Heart-singlen kakkosbiisinä oli Witness ja Britanniassa What a Thrill. 12-tuumaisella maxilla molemmissa maissa julkaistiin lisäksi biisi Heartbeats sekä Change of Heartin instrumentaaliversio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti