torstai 19. toukokuuta 2022

Perjantain pohjat:Eräs Janet Jacksonin suurimmista singlehiteistä

Jimmy Jamesin ja Terry Lewisin kirjoittama Miss You Much on Janet Jacksonin kappale, joka julkaistiin 22. elokuuta 1989 ensimmäisenä singlenä hänen myynti- ja arviomenestykseksi osoittautuneelta albumiltaan Rhythm Nation. Listakärkeen nousseesta singlestä muodostui Janetin toinen listaykkönen. Se pysytteli kärkisijalla kuukauden ajan. Paremmin artistin singleistä ovat menestyneet ainoastaan vuoden 1993 That's The Way Love Goes ja vuonna 2001 ilmestynyt All for You, jotka pysyttelivät kärjessä kahdeksan ja seitsemän viikon ajan. Miss You Much saavutti platinaa yli miljoonan kappaleen myynnillään. Radiosoitossa se oli vuoden suosituin ja myynnillisesti toiseksi suosituin häviten ainoastaan Phil Collinsin Another Day in Paradiselle. Billboard on listannut Miss You Muchin Janet Jacksonin kaikkien aikojen suurimmaksi Hot 100-listalle nouseeksi hitiksi. Kappaleesta työstettiin Dominic Senan ohjaama musiikkivideo, jonka tuolikoreografiasta ovat ammentaneet inspiraatiota useat artistit Britney Spearsista lähtien. Billboardilla Miss You Much voitti vuoden singlen ja American Awardseissa vuoden tanssi- ja vuoden r&b-singlen palkinnot. Lisäksi kappale on päässyt mukaan kaikille Janetin kokoelma-albumeille, joihin lukeutuvat , Design of a Decade: 1986–1996 (1995), Number Ones (2009) ja Icon: Number Ones (2010). Kappale on ollut mukana biisilistassa kaikilla Janetin kiertueilla, eli  the Rhythm Nation 1814 Tourilla, janet. Tourilla, The Velvet Rope Tourilla, All for You Tourilla, Rock Witchu Tourilla, Number Ones: Up Close and Personal, Unbreakable World Tourilla, State of the World Tourilla ja Las Vegas Residency Janet Jackson: Metamorphosiksella. Vuonna 2019 Janet teki Rhytm Nationin tiimoilta 30-vuotisjuhlakiertueen, jonka biisilistassa Miss You Much oli odotustenmukaisesti mukana. Promotoidessaan toista kokoelma-albumiaan Number Ones Janet esitti vuoden 2009 American Music Awardseissa kahdeksan minuutin medleyn kuudesta kappaleestaan. Miss You Much oli tuolloin mukana Controlin, What Have You Done For Me Latelyn, Ifin, Make Men ja päätöskappale Together Againin tavoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti