Grateful Dead:Go to Heaven
Vaikka vuonna 1980 ilmestynyt Go to Heaven ei lukeudukaan Grateful Deadin laajan diskografian arvostetuimpien studioalbumien kategoriaan, kyseessä on silti musiikillisesta aspektista tarkasteltuna tiukka pitkäsoitto. Suurinta musiikillista muutosta vanhempaan Grateful Deadin tuotantoon mainitulla albumilla merkitsi kosketinsoittaja Bret Mydlandin liittyminen yhtyeen riveihin. Mydland soitti pianoa, urkuja ja syntetisaattoreita ja hänen tyylinsä säveltää erosi kaikista muista yhtyeen jäsenistä. Grateful Deadin originaali kosketinsoittaja Pigpen McKernan oli menehtynyt maaliskuussa 1973 ja hänen paikkansa ottanut Keith Godhaux oli vaikuttanut Grateful Deadin kiertuekokoonpanossa jo niinkin varhain kuin vuonna 1971. 70-luvun aikana Grateful Dead julkaisi helposti omaksuttavaa tuotantoa edustavien, mutta silti varsin laadukkaiden albumiensa Workingman's Deadin ja American Beautyn jälkeen useita niin ikään tasokkaita ja tyylillisesti monipuolisia pitkäsoittoja, joista mainittakoon jazzvaikutteinen, vuonna 1973 ilmestynyt Wake of the Flood, vuoden 1975 kokeellinen Blues for Allah sekä vuosina 1977 ja 1978 ilmestyneet Terrapin Station ja Shakedown Street, joista ensiksi mainittu sisältää elementtejä progressiivisesta rockista ja jälkimmäinen jopa hienoisia discovaikutteita. Go to Heavenillä hyödynnetään kaikkia edellä mainittuja tyylisuuntia ja eri genret pitää kasassa rumpalikaksikon Mickey Hart ja Phil Kreutzmann tarkka työskentely. Go to Heavenin avaa Jerry Garcian ja Robert Hunterin käsialaa oleva bluesvaikutteinen Alabama Getaway. Mydlandin sävellystuotantoa edustava Far from Me on tarttuva ja tukeva rockkappale, joka edustaa kenties hänen laadukkainta tuotantoaan Go to Heavenillä. Garcian käsialaa olevassa Altheassa kuullaan Phil Leshin erinomaista bassotyöskentelyä. Seuraavaksi Go to Heaven sisältää kolme rytmikitaristi/solisti Bob Weirin ja lyyrikko John Perry Barlowin yhteistyötä edustavaa kappaletta. Niistä Feel Like a Stranger on svengaava funkrockkappale, jossa kuullaan kirkkaita kitarariffejä ja Mydlandin analogista syntetisaattoria. Lost Sailor on tummasävyinen, jazzelementtejä sekä filosofisen tekstin sisältävä raita. Saint of Circumstance on nopeatempoisempi ja popvaikutteisempi kappale, jonka huippuyksityiskohtiin lukeutuvat Garcian tehokkaat kitaralikit. Antwerp's Placebo (The Plumber) on Hartin ja Kreutzmannin puoliminuuttinen ja psykedeelisvivahteinen rumpukappale, joka johtaa Go to Heavenin kahteen viimeiseen raitaan. Mydlandin Easy to Love You edustaa harvinaislaatuisen kevyttä musiikillista ilmaisua, jota voisi verrata esimerkiksi Michael McDonaldin tuotantoon. Pitkäsoiton päättää traditionaalinen kappale Don't Ease Me In, jota tulevat Grateful Deadin muusikot jamittelivat jo The Warlocks-vaiheessaan 1960-luvun puolivälin tienoilla. Garcian blueskitaroinnin ohella levytysversiossa ääneen pääsee myös Mydland Hammondeineen. Yhdysvaltain albumilistalla Go to Heaven nousi top 30:een, mitä voi pitää Grateful Deadilta hyvänä suorituksena. Yhtyeen suurimmat myyntimenestykset antoivat silti odottaa samaisen vuosikymmenen loppupuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti