17. tammikuuta 1956 syntynyt Paul Anthony Young on brittiläinen
solisti, lauluntekijä ja muusikko. Ennen siirtymistään soolouralleen hän
oli vaikuttanut johtohahmona lyhytikäisissä yhtyeissä Kat Kool &
The Kool Cats, Streetband ja Q-Tips. Youngin singleistä Love of the
Common People, Wherever I Lay My Hat, Everytime You Go Away, Come Back
and Stay ja Everything Must Change nousivat kaikki brittien
singlelistan top teniin. Vuonna 1983 ilmestynyt Youngin esikoisalbumi
No Parlez oli ensimmäinen hänen kolmesta Britanniassa listakärkeen
nousseesta pitkäsoitostaan. Hänen edustamaansa musiikkityyliä kutsutaan blue-eyedsouliksi. Heinäkuussa 1985 Young esiintyi Live Aid-konsertissa
Lontoon Wembleyllä esittäen Band Aidin hitin Do They Know It's
Christmas, jonka ensimmäiset linet hän vokalisoi myös kappaleen
levytysversiossa sekä omat hittinsä Come Back and Stay ja Everytime You
Go Away. Lisäksi Young vokalisoi Alison Moyettin kanssa duettona
kappaleen That's The Way Love Is. Every Time You Go Away nousi myös
Billboardin singlelistan kärkeen vuonna 1985 ja seuraavana vuonna
kappaleesta tehty musiikkivideo palkittiin Brit Awardseissa vuoden
parhaana brittiläisenä videona. 1990-luvun puolivälistä lähtien Young on
esiintynyt yhtyeensä Los Pacaminosin kanssa. 90-luvun lopusta lähtien
Young on julkaissut niukasti uutta tuotantoa, mutta jatkanut
konsertointia ympäri maailmaa. Young syntyi Luconissa, Bedfordshiressa.
Hän vaikutti vapaa-aikanaan basistina useissa yhtyeissä. Leadvokalistina
Young debytoi Kat Kool & The Kool Catsissa. Streetbandin solistina
Young saavutti ensimmäisen top 20 -hittinsä humoristisella kappaleella
Toast. Streetband lopetti toimintansa joulukuussa 1979. Yhtyeen
ex-jäsenet täydensivät kokoonpanoan kitaristi Dave Lathwellillä ja
rumpali Bazz Vattsilla ja ryhtyivät musisoimaan nimellä Q-Tips. Yhtyeen
kokoonpanoa täydennettiin myös nelihenkisellä puhallinsektiolla. Siihen
kuuluivat baritonisaksofonisti Steve Farr, tenorisaksofonisti Richard
Blanchard, alttosaksofonisti Stuart Van Blandamer ja trumpetisti Tony
Hughes, jotka olivat kaikki kotoisin Pohjois-Lontoon ja Hedfordshiren
alueelta. Urkuri Ian Kewley asui sitä vastoin Essexissä.
Debyyttikeikkansa Q-Tips soitti 18. marraskuuta 1979 Harrown Queens Arms
Hotellissa. Sitä seurasi esiintyminen St. Albansin Horn of Plentyssa. Mainittu keikkapaikka oli tullut tutuksi The Streetbandille vuoden 1978
aikana. Ensimmäisen puolen vuoden aikana Q-Tipsin kokoonpanossa tapahtui
miehistönvaihdoksia Blanchardin ja Lathwellin jättäessä yhtyeen.
Huhtikuun alkuun mennessä 1980 Q-Tips oli levyttänyt kappaleet The
Letter Song ja Having a Party Livingstone-studioilla Barnetissa. Kesään
1981 mennessä Q-Tips oli saavuttanut vankan diggarikunnan ja soulcoverit
olivat saaneet väistyä yhtyeen oman tuotannon tieltä. Nimettömän
esikoisalbuminsa yhtye oli julkaissut jo elokuussa 1980. Yhtyeen
ammattitaito oli herättänyt useiden levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja RAK
Recordsin Mickie Most oli maininnut BBC 1:n ohjelmassa Round Table
Q-Tipsin olevan kyseisen hetken paras livebändi. Tässä vaiheessa Garth
Watt Roy korvasi John Giffordin kitaristina ja Blandamerin paikan otti
Nick Payne. Q-Tips säilyi mainitussa kokoonpanossa koko loppu-uransa
ajan. Vuoden 1981 jälkimmäisellä puoliskolla yhtye esiintyi Rock Goes to
Collegessa, Old Grey Whistle Testissä ja BBC:n In Concert- sarjassa.
Q-Tips soitti J. Gails Bandin, The Knackin, Thin Lizzyn, Bob Marleyn ja
The Average White Bandin lämmittelijänä. Yhtye teki myös kiertueen After
the Firen kanssa ja soitti The Whon 12 konsertista koostuneen
Britannian-kiertueen lämmitelijänä vuonna 1980. Seuraavana vuonna Q-Tips
soitti Montreuxin Jazz-festivaaleilla. Q-Tips hajosi alkuvuodesta 1982
julkaistuaan kaksi albumia ja seitsemän singleä. Paul Young solmi
soolosopimuksen Sony/BMG:n kanssa. Loppuvuodesta 1982 ja seuraavan
vuoden alussa Q-Tipsin puhallinsektio ja rumpali kiersivät Adam Antin
Friend Or Foe -kiertueen Britannian- ja Yhdysvaltain-osuuksilla ja osa
heistä osallistui myös Antin vuoden 1984 Strip -kiertueelle. Young
osallistui Q-Tipsin vuonna 1993 toteutetulle reunion-kiertueelle. Hänen
taustayhtyeensä The Royal Familyn muodostivat kosketinsoittaja Kewley,
nauhattomasta bassosta vastannut Pino Palladino, kitaristi Steve Bolton,
rumpali Mark Pinder sekä taustalaulajat Maz Roberts ja Kim Leslie AKA 'The Fabulous Wealthy Tarts. Kaksi
ensimmäistä singleä Iron Out the Rough Spots ja cover Love of the
Common People eivät vielä menestyneet, mutta Marvin Gayen kappaleesta
Wherever I Lay My Hat levytetty versio nousi kolmen viikon ajaksi
brittilistan kärkeen kesällä 1983. Se oli ensimmäinen Paul Youngin
14:sta brittien singlelistalla top 40:ään nousseesta kappaleesta. Se
pääsi myös mukaan vuonna 1992 valmistuneen brittikomedian Peter's
Friends soundtrackille. Young saavutti menestystä ympäri Eurooppaa.
Seuraava single Come Back and Stay nousi neljänneksi ja uudelleen
julkaistu Love of the Common People kakkossijalle. Kappale herätti
kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, kun se pääsi mukaan John Hughesin elokuvan
Sixteen Candles soundtrackille. Youngin esikoisalbumi No Parlez
saavutti platinalevyn useissa maissa.
Vuosi 1984 oli kuitenkin hankala
Youngille. Ensimmäinen Yhdysvalloissa tehty konsertti- ja
promootiokiertue rasitti hänen ääntään ja Young joutui olemaan
laulamatta osan vuotta. Bob Geldofin ja Midge Uren kasaaman Band
Aidin vuoden 1985 hyväntekeväisyyssinglellä Do They Know It's Christmas
Young vokalisoi avausrivit David Bowien sijaan. Young palasi
Britanniassa top teniin vuonna 1985 levyttämällään coverilla Ann
Peeblesin kappaleesta I'm Gonna Tear Your Playhouse Down. Se löytyi
hänen kyseisenä vuonna julkaisemalta kakkosalbumiltaan The Secret of
Assosiation. Mainitulla pitkäsoitolla Young varmisti suosionsa myös
Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa. Britanniassa Secret of
Assosiation nousi listakärkeen. Youngin ajoittaiset ongelmat kurkkunsa
ja äänensä kanssa jatkuivat edelleen. Mainittuna vuonna Young saavutti
suurimman hittisinglensä levyttämällään näkemyksellä Hall and Oatesin
vuoden 1980 originaalista Everytime You Go Away. Se nousi Billboardin
singlelistan kärkeen ja oli samalla Youngin suurin menestys
Yhdysvalloissa. Heinäkuussa 1985 Young esiintyi Live Aid -konsertin
Lontoon -osuudessa ja Everytime You Go Away kuultiin tuolloin osana
hänen settiään. Youngin vuonna 1990 julkaisema coverin The Chi-Litesin
kappaleesta Oh Girl nousi Billboardin singlelistalla kahdeksanneksi.
Young jatkoi menestyksekästä uraansa. Sen huippuhetkiin lukeutuivat
esimerkiksi Crowded House-cover Don't Dream It's Over, jonka Young
esitti vuonna 1988 Nelson Mandelan 70-vuotisjuhlatribuuttikonsertissa,
vuonna 1991 italialaisen blueslaulajan Zuggeron kanssa levytetty duetto
Senza Una Donna (Without a Woman) sekä seuraavana vuonna Freddie
Mercuryn muistokonsertissa versioitu Radio Ga Ga. Vuonna 1991 Young
levytti coverin Joni Mitchellin Both Sides Nowsta irlantilaisen yhtyeen
Clannadin kanssa Blake Edwardsin elokuvaan Switch. Don't Dream It's
Overin ja Without a Womanin tavoin se pääsi mukaan Youngin ensimmäiselle Greatest Hits-kokoelmalle, vuonna 1991 ilmestyneelle From Time to Time
the Singles Collectionille. Lisäksi mainittu kokoelma sisälsi hittisinglet hänen
neljältä ensimmäiseltä albumiltaan sekä ennen julkaisemattoman kappaleen
I'm Only Foolin' Myself. Vuonna 1993 Paul Youngin levytyssopimus
Sony/BMG:n kanssa päättyi. Samana vuonna hän kasasi Q-Tipsin uudelleen.
Vuonna 1995 Young oli mukana Vangeliksen albumilla Voices. Vuonna 1992
Young muodosti uuden yhtyeen Los Pacaminos. Tyylillisesti se mustutti Ry
Cooderin Chicken Skin Musicin aikakauden ja tex mex-yhtye Texas
Tornadoesin yhdistelmää. Los Pacaminos keikkaili aluksi pienissä
clubeissa ennen siirtymistään teattereihin. Tyylillisesti Young halusi
tehdä mainitun yhtyeen kanssa paluun juurilleen. Los Pacaminosin
esikoisalbumi ilmestyi vuonna 2002. Ennen sen ilmestymistä Young kasasi
pysyvän kokoonpanon, jossa hän soitti kitaraa vokalisointinsa lisäksi. Youngin lisäksi yhtyeessä vaikuttivat kitaristi/solisti Drew Barfield,
pedal steel -kitaristi Melvyn Duffy, basisti/solisti Steve Greetham, tai
David Levy, kosketinsoittaja/solisti Matt Irving, kitaristi/solisti
Jamie Moses ja rumpali Mark Pinder, tai Jim Russel. Yhtye on keikkaillut
Britannian lisäksi myös muualla Euroopassa. Vuonna 2014 ilmestyi Los
Pacaminosin kakkosalbumi Fistful of Satins. Matt Irvingin vuoteen 2015
ajoittuneesta kuolemasta huolimatta Los Pacaminos on jatkanut
keikkailuaan. Soolouransa osalta Young teki paluun keikkalavoille vuonna
1996. Seuraavana vuonna East West Records julkaisi hänen
nimikkoalbuminsa. Vuonna 2001 Youngin Here and Now-kiertueen
marraskuuhun ajoittunut päätöskonsertti kuultiin BBC Radio Onella
joulukuun viidentenä. Vuonna 2006 Youngilta julkaistiin albumi Rock
Swings:On the Rock Full of Swing. Vuonna 2010 Young levytti Chicanen
kanssa uusioversion kappaleestaan Come Back and Stay nimellä Come Back.
Se ilmestyi Chicanon albumilla Giants. Vuonna 2016 Young julkaisi pitkän
levytystauon jälkeen vintage soul -covereita sisältäneen, Arthur
Bakerin tuottaman albumin Good Thing. Sen tiimoilta ja myös jälkeen
Young on jatkanut tiivistä konsertointiaan yhtyeensä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti