Maanantain mainio:Useita hittejä työstänyt bronxilaisyhtye

The Chiffons oli Bronxin alueella, New Yorkissa vuonna 1960 perustettu tyttöyhtye. Sen originaalikokoonpanon muodosti kolme James Monroen lukiota käynyttä koulutoveria:Judy Craig, Patricia Bennett ja Barbara Lee. Vuonna 1962 yhtyeen kokoonpanon täydensi lauluntekijä Ronald Mackin kehotuksesta Sylvia Peterson, joka oli 14-vuotiaana vokalisoinut Little Jimmy & The Topsin kanssa esittäen Jimmyn kanssa dueton Say You You Love Me. Mainittu kappale julkaistiin vuonna 1959 yhtyeen paikallistasolla menestyneen singlen Puppy Love b-puolella. Nauhoittaessaan ja julkaistessaan ensimmäisen singlensä He's So Fine yhtyeen nimeksi oli valikoitunut The Chiffons. Laurie Recordsilla julkaistu single oli Ronnie Mackin kirjoittama ja hitistään The Lion Sleeps Tonigt ensisijaisesti muistetun The Tokens -yhtyeen tuottama. He's So Fine nousi Yhdysvalloissa listakärkeen, myi yli miljoona kappaletta ja saavutti kultalevyn. Nykystandardien mukaan single on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän. The Chiffonsin esikoisalbumi, myös nimeltään He's So Fine, saavutti Yhdysvaltojen listalla sijan 97. Yhtye aloitti konsertoinnin ympäri Yhdysvaltoja ja sen toinen pitkäsoitto One Fine Day ilmestyi ainoastaan muutamaa kuukautta myöhemmin. Albumin nimikappale oli singlemenestys ja Gerry Goffinin ja Carole Kingin käsialaa. Vuoden 1963 aikana yhtye levytti myös kaksi Sylvia Petersonin leadvokalisoimaa singleä nimellä Four Pennies. Ne julkaistiin Laurie Recordsin alamerkillä Rustilla. He's So Finen menestyksen myötä Four Pennies-nimestä luovuttiin. The Chiffonsin muista menestyssingleistä mainittakoon Sweet- Talking Guy ja I Have a Boyfriend. 60-luvun edetessä Petersonin rooli The Chiffonsissa oli kasvanut. Hän oli leadvokalistina esimerkiksi kappaleilla Why Am I So Shy, Strange Strange Feeling, The Real Thing, Up on the Bridge ja My Block, joista viimeksi mainittu oli Jimmy Radcliffen, Carl Spencerin ja Bert Bernsin kirjoittama. Ensimmäisen hittiketjunsa jälkeen The Chiffonsilla oli taloudellisia ongelmia, mutta yhtye jatkoi kiertuettaan Yhdysvalloissa vuoden 1964 ajan. Siihen kuuluivat muun muassa esiintymiset Murray T K Showssa ja pakettikiertue, jonka pääesiintyjänä oli Gene Pitney. Kesällä 1965 The Chiffons sainattiin suoraan Laurie-yhtiölle, jolla yhtye saavutti hitin kappaleella Nobody Knows What's Going On In My Mind But Me. Singleä promotoidakseen yhtyeen jäsenistä Sylvia ja Barbara lensivät länsirannikolle esittääkseen kyseisen kappaleen Shindig-ohjelman heinäkuun 1965 jaksossa kahden korvaavan yhtyeen jäsenen kanssa. Judy ja Patricia olivat nimittäin tuolloin äitiyslomalla. The Chiffonsin seuraava top ten-menestys oli kesällä 1966 ilmestynyt Sweet-Talking Guy, jonka tiimoilta yhtye konsertoi ensi kertaa Britanniassa ja Saksassa. Lontoossa heitetyllä clubikeikalla yleisössä oli Beatlesin ja Stonesin jäsenistöä. The Chiffons saavutti pienempiä hittejä vuoteen 1968 saakka. Tiivis keikkailu ilman hittejä sai Judy Graigin lähtemään yhtyeestä aivan 60-luvun lopussa. Jäljelle jäänyt kolmikko teki livekeikkoja Sylvian ollessa päätoiminen leadvokalisti. Lopulta Sylvia, Pat ja Barbara valitsivat päivätyöt, mutta jatkoivat konsertointia viikonloppuisin. Sylvian lopulta jätettyä yhtyeen hänen tilallaan kuultiin vaihtuvia, yhtyeen ystäväpiiriin kuuluneita solisteja. Vuonna 1970 George Harrison julkaisi suureksi hitiksi muodostuneen kappaleensa My Sweet Lord. Sen musiikilliset yhtäläisyydet He's So Fineen olivat siinä määrin ilmeiset, että Ronnie Mack syytti Harrisonia tekijänoikeusrikkomuksesta. ´Myöhemmin tuomioistuin totesi Harrisonin imitoineen He's So Finea tiedostamattomasti. The Chiffons levytti oman näkemyksensä My Sweet Lordista 70-luvun puolivälissä. Peterson teki paluun The Chiffonsiin 80-luvun aikana. 15. toukokuuta 1992 Barbara Lee menehtyi sydänkohtaukseen ja Craig teki paluun yhtyeeseen. Pian tämän jälkeen Peterson jätti The Chiffonsin lopullisesti. Hänen paikkansa ottanut Connie Harvey on sittemmin siirtynyt soolouralle.