Kuinka bluesista muodostui itsellesi aikanaan tärkein musiikin lajeista? Milloin ja minkä artistin/artistien innoittamana blueskärpänen puri?
"Kuulin ystäväni, kouvolalaisen kitaristin Heimo Hirvosen soittavan kitaralla bluesia. Olin parikymppinen ja Beatlesin ja muun 60-luvun musiikin lumoissa. Blues kolahti heti, kovemmin kuin Beatles, ja vaikutti ihmeellisen tutulta, vaikka en ollut siihen aiemmin lainkaan tutustunut. Se tuntui heti minun musiikiltani. Outo juttu, jota olen myöhemmin elämässäni paljon pohtinut. Kun ensimmäisen kerran vierailin New Orleansissa Mississippi-joen suistossa alueella, jolla blues on aikoinaan syntynyt, kaikki tuntui silloinkin hämmästyttävän tutulta: Mississippi-joen mutainen tuoksu, joella huutelevat siipirataslaivat, Bourbon Streetin hälinä, klubeissa soittavien bluesbändien rytmikäs musiikki. Tunsin voimakkaasti, että olin käynyt kaupungissa joskus aikaisemminkin.
Olen myös unissani nähnyt usein saman unen: Istun laudoista kyhätyn rakennuksen portailla ja katson, kuinka puuvillapeltojen läpi kulkevalla radalla kolistelee höyryveturin vetämä juna. Juna pysähtyy puuskuttamaan edessäni noin puolen kilometrin päässä olevalle asemalle. Sama uni on toistunut elämäni aikana useita kertoja. Jotenkin tuo uni ja blues ja New Orleans liittyvät yhteen. Myös englannin kielen oppiminen oli minulle aikoinaan helppoa. Puhun englantia lähes yhtä hyvin kuin suomea.
Koska en pysty noita asioita muuten selittämään, en sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että olen elänyt edellisessä elämässäni tuolla englanninkielisellä blues-alueella. Ehkä köyhänä mustana miehenä, ja sieltä ovat uudelleen syntyneen sieluni muistissa tulleet nuo edellämainitut tuntemukset. Eli olen taipuvainen uskomaan idän uskontojen tavoin sielunvaellukseen, missä sielu syntyy uudelleen ja uudelleen aina uuteen ihmisruumiiseen. Ehkä siksi blues tuntuu minusta tutulta ja hyvin läheiseltä musiikilta, koska olen kuullut sitä ja ehkä soittanutkin jo edellisessä elämässäni.
Ensimmäiset bluesartistit, joiden musiikkia aloin kuunnella ja soittaa itsekin, olivat valkoiset eurooppalaiset bluesmuusikot, John Mayall ja Eric Clapton. Kuitenkin heidän tulkinnastaan tuntui puuttuvan jotakin, ja kun kuulin alkuperäisiä, mustia blueslegendoja, mm. Otis Rushia, Buddy Guyta ja Muddy Watersia, ymmärsin, että heiltä löytyy se blues, josta ei tuntunut puuttuvan mitään. Heidän musiikissaan oli bluesin sielu, jota noilta valkoisilta muusikoilta ei löytynyt. Myöhemmin sain henkilökohtaisesti tavata suuren määrän noita mustia blueslegendoja. Olin Imatra Big Band Festivaleilla heidän isäntänään, haastattelin heitä ja kirjoitin heistä artikkeleja lehtiin, soitin monien lämppärinä ja juonsin heidän konserttejaan. Sain kuulla rankkoja tarinoita 1930-luvulta lähtien noiden legendojen elämästä USA:ssa, jossa tuolloin vielä vallitsi rotusorto, ja useimmilla mustilla ihmisillä äärimmäinen köyhyys. Sieltä heidän bluesinsa oli syntynyt. He olivat eläneet bluesin."
Bluesyhtyeesi Sinner's Soulin nykyinen kokoonpano on saanut valmiiksi omakustanteisesti julkaistun ensimmäisen täyspitkän albuminsa Like A Lonely Wolf. Taustoja pitkäsoiton kappaleille ja onko ne kaikki tarkoitus ottaa mukaan yhtyeenne keikkasettiin?
"Sinner´s Soul -yhtyeeni uusimman levyn, helmikuussa julkaistun kokopitkän albumin, Like A Lonely Wolf, biiseistä yhdeksän on minun sävellyksiäni ja sanoituksiani ja yksi kitaristimme Kari Parviaisen jazzahtava instrumentaalisävellys, Doctor´s Order. Omat biisini edustavat useita eri genrejä: Queen Of All The Games on hidas blues, Story Of A Bluesman, If Today God Is Smiling ja nimibiisi Like A Lonely Wolf ovat nopeita rhythm and blueseja, Like My Heart The Sky Is Crying on rockballadi, Trains on country, There Was No Time hidas soul, I Am Leaving jazzahtava blues, ja It Won´t Be Long edustaa lähinnä bluesrockia.
Biisien aiheista voisin kertoa pari esimerkkiä: Story Of A Bluesman kertoo blueslegenda Eddie Kirklandin tarinan. Olin Eddien isäntänä Imatra Big Band Festivaleilla, haastattelin häntä lehtijuttuani varten ja juonsin kaksi hänen konserttiaan. Eddie kertoi, että kun hän syntyi, äiti oli vasta 13-vuotias lapsiprostituoitu Jamaikan Kingstonin kaduilla. Amerikkalaiset sosiaaliviranomaiset ottivat molemmat, Eddien ja äidin, huostaansa ja veivät heidät USAan lastenkotiin. Kun Eddie oli 14, hän karkasi pimeänä yönä lastenkodin ikkunasta ja eli sen jälkeen omillaan. Hänestä tuli USA:ssa blueslegenda, joka soitti mm. John Lee Hookerin kanssa. Eddie kuoli muutama vuosi sitten Floridassa auto-onnettomuudessa yli 80-vuotiaana.
If Today God Is Smiling kertoo isoäidistäni ja isoisästäni, joista ensin mainittu uskoi Jumalaan, rukoili ja kävi kirkossa, ja jälkimmäinen joi tekemäänsä kiljua ja pontikkaa ja uskoi ainoastaan helvettiin.
Queen Of All The Games kertoo oudosta, yliluonnollisesta voimasta (ehkä itse Paholaisesta), joka valtaa kertojan sielun aina öisin ja vie hetkeksi jonnekin pois.
Trains kertoo junista, joista jotkut vievät monia meistä kauas pois, mutta eivät tuokaan enää takaisin kotiin.
Lopuissa biiseissä on tyypillisiä blues-aiheita miehen ja naisen välisistä suhteista.
Tulevilla keikoilla soitetaan aina kaikki omat, levytetyt biisit kahdelta levyltämme, eli koko keikka tulee olemaan kokonaan omaa tuotantoamme (yhteensä 14 biisiä). "
Vieläkö bluesmuusikille löytyy Suomesta tarpeeksi yleisöä? Onko suunnitelmissanne laajentaa keikkareviiriänne maamme rajojen ulkopuolelle? Yhtyeenne muut pitemmän tähtäimen tulevaisuudensuunnitelmat?
"Blues on aina ollut marginaalimusiikkia, mutta koska olen tehnyt levyillemme usean genren biisejä, uskon, että setti miellyttää yleisöä enemmän, kuin jos se olisi ihan kokonaan vain perusbluesia. Nyt joukossa on rockahtavia, nopeita biisejä ja kauniita, hitaita balladeja. Haaveena on päästä myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Itse asiassa eräs yhteydenotto ulkomailta on jo tullutkin ilmeisesti Spotifyssä olevien biisiemme innoittamana, mutta tuollaisiin yhteydenottoihin on suhtauduttava varauksella ja tutkittava ne huolella. Aiemmalla Sinner´s Soul -kokoonpanollani, joka vaikutti aikoinaan Imatralla, kävimme soittamassa myös Venäjällä. Muiden bändieni kanssa olen kyllä esiintynyt peräti 15 eri maassa. Kaukaisimmat keikkapaikkani ovat olleet USA:ssa, Kuubassa, Brasiliassa ja Thaimaassa. "
Nimeä kolme itsellesi tärkeintä yhdysvaltalaista bluesartistia ja kolme keskeisintä brittibluesin edustajaa perustelujen kera?
"Tärkein esikuvani usalaisista bluesartisteista on nyt jo edesmennyt Sugar Blue, jonka nopeat ylä-äänisarjat harpun soitossa muistuttavat omaa soittoani. Huomasin asian yllättäin, kun olin jo oman tekniikkani itse hionut ja aloin sitten matkia Sugar Blueta entistä enemmän. Suomessa vastaavanlaista, nopeita ylä-äänisarjoja sisältävää soittotekniikkaa en ole kenelläkään muulla itseni lisäksi kuullut. Muita amerikkalaisia esikuviani ovat olleet henkilökohtaisestikin tapaamani Buddy Guy ja Otis Rush. Jälkimmäinen menehtyi muutama kuukausi sitten, ja kirjoitin hänestä muistokirjoituksen uusimpaan Blues News -lehteen (lehti n:o 1/2019). Olin aikoinani Otisin isäntänä kolme vuorokautta Imatra Big Band Festivaleilla ja soitin hänen chicagolaisen taustabändinsä kanssa kolmena yönä mahtavat jamikonsertit imatralaisissa kapakoissa. Molempien, Buddy Guyn ja Otis Rushin, laulu on erittäin sielukasta, vanhan kaartin blueslaulua, jota ei enää heidän jälkeensä tule. Kohta ei ole enää elossa yhtään blueslegendaa, joka olisi elänyt nuo ajat, jolloin bluesmusiikki muotoutui lopulliseen muotoonsa. Englantilaisista tärkeimmät bluesesikuvani ovat olleet John Mayall, Eric Clapton ja sanotaan nyt vaikka Peter Green. Noihinhan tutustuin ihan aluksi bluesia tutkiessani. Kaikki nuo valkoiset miehet ovat kuitenkin kaukana mustien legendojen aidosta bluesista. Kun mietimme aikoinaan New Orleansissa sikäläisten muusikkoystävieni kanssa, mitä bluesbiisejä voisimme soittaa yhdessä, ehdotin Claptonin biisejä. Nuo neworleansilaiset pojat tuumasivat, että eihän Clapton ole edes bluesmuusikko, hän on eurooppalainen rokkari!"
Kiitoksia Pertti mukavasta haastattelusta !
VastaaPoistaHeavy Tikkanen