The Gass oli Robert Tenchin sekä Godfrey ja Errol McLeanin toukokuussa 1965 perustama rockyhtye, jonka manageroinnista vastasivat Rik Gunnel ja Active Management. Melodioitaan The Gass rikasti soundiaan latinalaisvaikutteilla sekä elementeillä soulista, bluesista ja progressiivisesta rockista. Yhtye hyödynsi usein monimutkaista rytmiikkaa ja monenkirjavaa sekoitusta muista vaikutteista. The Gassin originaalin kokoonpanon muodostivat basisti Bobby Tench, perkussionisti Errol ja rumpali/solisti Godfrey McLean, saksofonisti Humprey Oka ja kitaristi Alan Roskams. Tenchistä tuli pian yhtyeen soolokitaristi ja vokalisti. Vuosien 1965 ja 1967 välillä The Gass julkaisi singlejä Parlophone ja EMI-yhtiöillä. Samalla kun yhtyeen musiikki kehittyi, sen kokooonpanossa tapahtui miehistönvaihdoksia. The Gass soitti clubikekkoja Britanniassa ja esiintyi Lontoon Sohossa muotitietoisissa keikkapaikoissa, joihin lukeutuivat esimerkiksi The Ad Lib Club, Flamingo ja Bag O' Nails. The Scotch of St. Jamesissa The Gass esiintyi housebändinä. Tuolloin Eric Burdon esiintyi yhtyeen kanssa ja Jimi Hendrix jamitteli sen kanssa. Vuoden 1968 aikana The Gass soitti esimerkiksi Led Zeppelinin lämmitelijänä. Seuraavana vuonna The Gassista tuli yhtye Jack Goodin tuottamaan rockmusikaaliin Catch My Soul-Rock Othelo ja sen osuutta kuvattiin musiikin tulkitsijana. Tässä vaiheessa yhtyeen nimi lyheni muotoon Gass ja vuonna 1979 se julkaisi ensimmäisen albuminsa Juju, jonka työstämiseen osallistui Fleetwood Macin johtohahmona ensisijaisesti muistettu kitaristi Peter Green. Godfrey McLean oli vastaavasti mukana samaisena vuonna ilmestyneellä Greenin sooloalbumilla End of the Game. Gass oli mukana vuonna 1971 ilmestyneellä albumilla Catch My Soul, joka oli taltioitu Catch My Soul-Rock Othellon brittiläisen näyttämöproduktion originaalien näyttelijöiden kanssa. Vuonna 1971 yhtye nauhoitti Polydorin julkaiseman singlen Something's Got to Change Your Ways. Pete Masden mainitsee teoksessaan Funk Guitar and Bass, että näihin aikoihin Bobby Tench ja Godfrey McLean osallistuivat säännöllisesti Ronnie Scottin clubilla järjestettyihin eri muusikoiden jamisessioihin. Niiden myötä syntyi lopulta fuusioyhtye Gonzalez. Toukokuussa 1971 Tench liittyi Jeff Beck Groupiin ja mainittu seikka merkitsi Gassin toiminnan loppumista. Godfrey McLean teki levytyksiä Brian Auger and The Oblivion Expressin kanssa. Gassin myöhäisemmän kokoonpanon basisti Leslie Harper osallistui Tenchin kanssa Freddie Kingin vuosina 1974 ja 1975 ilmestyneiden pitkäsoittojen Burglar ja Larger Than Life levytykseen ja Roskams ryhtyi musiikilliseen yhteistyöhön rhythm and blues-solisti Herbie Goinsin kanssa.Tench oli mukana Humble Piessa kyseisen yhtyeen vuosina 1980 ja 1981 ilmestyneillä albumeilla On to Victory ja Go for the Throat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti