Rheostatics on kanadalainen, vuonna 1978 perustettu indierockyhtye. Se keikkaili aktiivisesti vuosien 1980 ja 2007 välillä. Soitettuaan aikaisemmin joitakin paluukonsertteja Rheostatics teki pysyvämmän reunionin loppuvuodesta 2016. Tuosta eteenpäin yhtyeen ohjelmistossa on ollut myös uutta tuotantoa ja se on konsertoinut melko säännöllisesti. Vaikka Rheostatics on saavuttanut ainoastaan yhden top 40 -hitin 1990-luvun puolivälissä ilmestyneen kappaleen Claire myötä, yhtye oli samanaikaisesti eräs Kanadan vaikutusvaltaisimmista ja tavanomaisesta erottuvimmista. Rheostaticsin valikoivaa otetta pop- ja rockmusiikkiin on kuvattu sekä ikonisena että perinteitä rikkovana. Yhtyeen albumeista Whale Music ja Melville on sekä useissa kriitikko- että kuuntelijaäänestyksissä äänestetty kaikkien aikojen parhaiden kanadalaisten rockalbumien joukkoon. Etobicokessa, Ontariossa vuonna 1978 perustettu yhtye soitti ensimmäisen keikkansa clubissa nimeltä The Edge helmikuussa 1980. Originaalin kokoonpanon muodostivat kitaristi Dave Bidini, basisti Tim Vesely, rumpali Rod Westlake ja kosketinsoittaja Dave Crosby, Westlake jätti yhtyeen kuitekin miltei välittömästi ja hänen paikkansa otti Dave Clark. Crosby jätti yhtyeen vuonna 1981. Ensimmäisten toimintavuosiensa aikana Rheostaticsin jäsenet olivat teini-ikäisiä ja pääsivät soittamaan useisiin keikkapaikkoihin erikoisluvilla. Yhtyeen varhainen soundi oli R&B- ja funkvaikutteisempaa kuin sen myöhäisempi, tunnettummaksi osoittautunut tuotanto. Vuosien 1983 ja 1985 välillä Rheostaticsin peruslineupia täydensi laaja puhallinsektio The Trans-Canada Soul Patrol. Clark oli tavannut puhaltajat suorittaessaan jazzopintoja musiikkikoulussa. Puhallinsektion lähdettyä Martin Tielli täydensi yhtyeen kokoonpanon. Tämä ja Clark olivat soittaneet aikaisemmin yhtyeessä Water Tower. 1980-luvun alkuvuosina Rheostatics julkaisi itsenäisesti sarjan singlejä sekä kolmesta kappaleesta koostuneen demon Canadian Dream. Kyseisistä singleistä tunnetuin oli Toronto Maple Leafsin pelaajalle Wendel Clarkille omistettuThe Ballad of Wendel Clark, Parts 1 & 2. Mainitusta kappaleesta muodostui Rheostaticsin ensimmäinen hitti collegeradiossa ja CFNY-FM:ssä. Vuonna 1987 kyseiset kappaleet kasattiin ja niistä julkaistiin Rheostaticsin esikoisalbumi Greatest Hits. Sitä painettiin ensiksi ainoastaan tuhat kappaletta ja painos myytiin nopeasti loppuun. Albumi julkaistiin lopulta uudelleen vuonna 1996.Rheostatics vaikutti myös kanadalaisen countrymusiikki-ikonin Stompin’ Tom Connorsin paluuseen pois eläkkeeltä. Bidini ja Vesely vierailievat Connorsin syntymäpäivillä vuonna 1986 ja laativat siitä artikkelin torontolaiseen sanomalehteen. Martin Tielli jätti yhtyeen loppuvuodesta 1988 ja pian sen jälkeen Rheostatics lopetti toimintansa. Tauon aikana Bidini ja Clark soittivat avustavina muusikkoina uudelleen toimintansa aloittaneessa Three O’ Clock Trainissä. Vuonna 1990 Rheostatics teki kuitenkin paluun samalla lineupilla, joka yhtyeellä oli ollut kesällä 1988, eli Bidini, Clark, Tielli ja Vesely. Vuonna 1991 yhtye solmi levytyssopimuksen itsenäisen Intreprd Recordsin kanssa ja julkaisi samana vuonna albumin Melville. Singleformaatissa ilmestynyt Record Body Count saavutti runsaasti soittoa radiossa ja MuchMusicilla. Albumille sisältyy lisäksi cover Gordon Lightfootin kappaleesta The Wreck of the Edmund Fitzgerald. Seuraavana vuonna yhtye solmi levytyssopimuksen Sire Recordsin kanssa ja julkaisi albumin Whale Music, jota oli inspiroinut Paul Quarringtonin samanniminen ja palkittu novelli. Hän oli itse niin vakuuttunut Rheostaticsin albumista, että valitsi yhtyeen työstämään musiikin novellinsa soundtrackversioon. Novellin popneron esikuvana oli Beach Boysin Brian Wilson. Music from the Motion Picture Whale Music ilmestyi vuonna 1994 ja Rheostatics sai diskografiaansa kaksi lähes identtisesti nimettyä albumia. Soundtrackin keskeinen teos on Claire, novellin päähenkilön rakkauslaulu naiselle, joka oli muuttanut hänen taloonsa. Kappaleesta muodostui Rheostaticsin ainoa top 40-hitti, josta yhtye vastaanotti lisäksi parhaan originaalikappaleen Genie Awardin niin ikään vuonna 1994. Claire pääsi lisäksi mukaan niin ikään samana vuonna ilmestyneelle Rheostaticsin seuraavalle albumille Introducing Happiness. Se jäi Rheostaticsin viimeiseksi Sirelle työstämäksi albumiksi, sillä yhtiön oli vaikea markkinoida yhtyettä. Introducing Happiness jäi myös Clarkin viimeiseksi pitkäsoitoksi yhtyeen riveissä, sillä hän keskittyi omaan yhtyeeseensä The Dinner is Ruined. Clarkin ero tapahtui vain hieman ennen Kanadaan suuntautunutta kiertuetta. Clark ei pitänyt Clairin listamenestyksestä ja pelkäsi muun yhtyeen joutuvan siirtymän tyylillisesti kohti valtavirtaa. Tiellin näkemys kappaleesta oli täysin eriävä. Hänen mielestään oli hauskaa, että Rheostatics kykeni halutessaan kirjoittamaan hitin. Clarkin paikan otti Don Kerr, jonka ensimmäinen keikka yhtyeen riveissä oli mainostamattomassa konsertissa Horseshoe Tavernissa maaliskuussa 1995. Samaisena vuonna Rheostatics soitti ensimmäiset keikkansa Tragically Hipin kanssa osana Another Roadside Attraction -festivaalia. Myöhemmin samaisen vuoden aikana The National Gallery of Canada pyysi yhtyettä kirjoittamaan musiikin kanadalaisen taiteen uudellen määritelleen ryhmän Group of Sevenin 75-vuotisjuhlallisuuksiiin. Myöhemmin Barenaked Ladiesissä soittaneen pianistin Kevin Hearnin ja hiphopryhmä Farm Freshin kanssa yhtyeeltä ilmestyi albumi Music inspired by the Group of Seven itsenäisen levy-yhtiön DROG Recordsin julkaisemana. Rheostatics lämmitteli Tragically Hipiä sen ollessa albuminsa Trouble at the Henhouse julkaisukiertueella. Toukokuussa 1997 mainitulta kiertueelta julkaistiin Tragically Hipin konserttitaltiointi Live Between Us. Rheostaticsin seuraava albumi oli vuonna 1996 ilmestynyt The Blue Hysteria, jolta poimittu single Bad to Be Pour osoittautui suhteellisen menestyksekkääksi ja se kuvasi elämää Ontariossa Mike Harrisin hallituksen aikaan. Vuonna 1997 Rheostatics julkaisi Double Liven, joka oli taltioitu eri keikkapaikoissa yhtyeen yhteisrundilla Tragically Hipin kanssa. Albumista muodostui suosittu campusradioissa ja yhtyeen diggareiden keskuudessa siitä on muodostunut eräs yhtyeen tuotannon suosituimmista. Elokuun viimeisenä 1997 Rheostatics esiintyi CBC Radio Twon musiikkiohjelman Night Linesin viimeisessä jaksossa. Vuonna 1998 mainitussa ohjelmassa soitetut kappaleet julkaistiin albumiformaatissa nimellä Nightlines Sessions. Vuonna 1999 ilmestynyt seuraava albumi The Story of Harmelodia perustui Bidinin kirjoittamaan lasten kertomukseen. Albumin mukana seurasi kirja, joka sisälsi Tiellin kuvitetun tekstin Bidinin tarinasta. Hearn ja yhtyeen tuottaja Michael Philip Wojewoda vaikuttivat keskeisesti nauhoitukseen ja heidät on listattu yhtyeen jäseniksi. Vuonna 2001 Perimeter Records julkaisi Rheostaticsin seuraavan albumin Night of the Shooting Stars. Kerr oli vielä mukana albumilla, mutta hänen erostaan yhtyeestä ilmoitettiin jo ennen sen ilmestymistä. Kerr halusi keskittyä työhönsä Gas Station studioilla Torontossa ja rooliinsa Ronnie Sexsmithin yhteessä. Kerrin paikan otti Wojewoda. Loppuvuodesta 2001 Rheostatics soitti 11 peräkkäistä keikkaa Toronton Horseshoe Tavernissa. Vuonna 2003 mainituista esiintymisistä koostettiin dvd Maple Serum: Rheostatics Live at the Horseshoe Tavern. Rheostatics soitti samaisessa paikassa kolmena seuraavana vuonna. Niitä kutsuttiin nimellä The Fall Nationals ja vuoden 2004 keikoista julkaistiin seuraavana vuonna ainoastaan digitaalisesti albumi Calling Out the Chords, Vol 1. Rheostaticsin kymmenes studioalbumi 2067 ilmestyi syksyllä 2004. Vuonna 2005 ilmestyneisiin livelevyihin lukeutuu albumiformaatissa julkaistu The Whale Music Concert, 1992. 30. maaliskuuta 2012 oli kulunut viisi vuotta yhtyeen viimeisestä konsertista Massey Hallissa, ja tuolloin ilmestyi livealbumi Green Sprouts Music Week 1993. Sen nauhoitukset ovat huhtikuun 12:n ja 18:n päivän väliltä Ultrasound Showbarissa Torontossa. Record Body Cuintin ja Woodstuckin liveversiot julkaistiin digitaalisesti ja lähetettiin radioasemille. Kahdeksas syyskuuta 2006 Tim Vesely ilmoitti julkisesti jättävänsä Rheostaticsin, sillä hän halusi keskittyä sivuprojektiinsä The Violet Archersiin. Bidinin mukaan Vesely teki lähtöaikeensa selväksi yhtyeelle jo tammikuussa 2006 sen soitettua Calgaryssä sarjan konsertteja. Bidini ja Tielli kokeilivat mahdollisuutta jatkaa yhtyettä Wojewodan ja kosketinsoittaja Ford Pierin kanssa, mutta mainitut suunnitelmat jäivät toteutumatta Wojewodan ilmoitettua, ettei hän halunnut sitoututua yhtyeeseen. Veselyn lähdettyä lehdistö piti Rheostaticsin jatkumista epätodennäköisenä. Kun Veselyn lähdöstä tuli julkista Bidini teki soolokiertueen ja kronikoi siihen liittyviä kokemuksiaan vuonna 2007 ilmestyneessä teoksessa Around the World in 57½ Gigs. 16. maaliskuuta 2007 kanadalainen Zunior julkaisi Rheostaticsille työstetyn tribuuttialbumin The Secret Sessions, jonka julkaisu oli otsikkonsa mukaisesti yllätys yhtyeelle itselleen. Jäähyväiskonserttinsa Rheostatics soitti 30. maaliskuuta 2007 Toronton Massey Hallissa, joka oli suurin konserttisali, jossa yhtye oli soittanut pääesiintyjänä. Konsertti taltioitiin CBC Radio Twon Canada Liveä varten ja lähetettiin seitsemäs huhtikuuta ja kuudes joulukuuta samaisena vuonna. Ford Pier tuurasi Veselyä joissakin konserteissa hänen eroilmoituksensa ja viimeisen konsertin välillä. Bidini ja Tielli jatkoivat yhteistyötään. Niistä ensimmäinen oli musiikkiteatteriesitys Five Hole:Tales of Hockey Erotica, joka on tuotettu yhteistyössä One Yellow Rabbitin kanssa. Musiikista vastasivat Bidini, Tielli, Pier, Selina Martin ja Barry Mirochnick. Helmikuussa 2009 Zunior julkaisi albumin Music from Five Hole: Tales of Hockey Erotica, jonka kappaleista Vesely ja Wojewoda olivat mukana kahdella.24. lokakuuta 2009 Rheostatics teki reunionin esiintymällä erikoistilaisuudessa, jossa kunnioitettiin juuri kurkkusyöpänsä julkistanutta kirjailijaa Paul Quarringtonia. Yhtye soiti kaksi kappaletta, niistä toisena Claire lineupilla, jossa olivat mukana Bidini, Clark, Hearn, Kerr, Tielli ja Vesely. 12. huhtikuuta 2014 Bidinistä, Kerristä, Tiellistä Veselystä koostunut Rheostaticsin lineup soitti Binibandin ja useiden vieraiden kanssa osana toista vuosittaista Stompin’ Tom- muistokonserttia Horsehoe Tavernissa. 4.- 6. syyskuuta 2015 Bidinistä, Kerristä, Tiellstä ja Veselystä koostunut Rheostaticsin kokoonpano soitti Kevin Hearnin ja vieras Hugh Marshin kanssa kokonaisuudessaan albumin Music Inspired by the Group of Seven Ontarion taidegalleriassa. Mainittuja esiintymisiä oli edeltänyt kolmas syyskuuta samassa paikassa soitettu, mainostamaton ja yhdeksästä kappaleesta koostunut konsertti. Seitsemäs syyskuuta oli vuorossa vielä after party-konsertti useiden vieraiden kera Monarch Tavernissa. 29. huhtikuuta 2016 Rheostatics esiintyi Heranin ja Marshin kanssa Massey Hallissa. Mainittua konserttia oli edeltänyt 24. huhtikuuta lämmittelykeikka Starlight Social Clubissa Waterloossa, Ontariossa. 27. huhtikuuta samainen Hearnillä ja Marshilla vahvistettu kokoonpano soitti Christie Lakella, Ontariossa järjestetyllä Harvest Picnic Festivaalilla. 18. syyskuuta samana vuonna samainen kokoonpano konsertoi Toronto Urban Roots Festivaalilla. Yhdeksäs ja kymmenes joulukuuta 2016 Rheostatics esiintyi Horseshoe Tavernissa esittäen myös viisi uutta tuotantoa edustanutta kappalettaan. Mainituissa konserteissa Dave Clark oli tehnyt paluun yhtyeen rumpaliksi ja niistä alkoi Rheostaticsin säännöllisempi toiminta. Uudenvuodenpäivänä 2017 Rheostatics oli mukana CBC Radio 2:n lähettämän The Strombo Shown Tragically Hipille omistetussa tribuuttiohjelmassa The Hip 30, jossa yhtyeen coveroitavaksi oli Tragically Hipin repertuaarista päätynyt Bobcaygeon. Kesäkuussa 2018 Rheostatics alkoi nauhoittaa uutta albumiaan Here Come the Wolves. Se julkaistiin syyskuun kuudentena 2019. Kyseessä on yhtyeen 12. pitkäsoitto ja ensimmäinen uudesta tuotannosta koostuva albumi 14 vuoteen. Elokuussa 2024 käynnistyivät uuden albumin The Great Lakes Suite nauhoitukset. Rheostaticsin kokoonpanon muodostivat Bidini, Clark, Hearn, Kerr, Mars ja Vesely. Lisäksi nauhoituksiin osallistuivat Alex Lifeson, Tanya Tagaq, Laurie Anderson, Anne Carson ja Liz Howard. Nauhoitukset tapahtuivat livenä studiossa neljän päivän aikana. Albumi julkaistiin 25. marraskuuta 2025 ja sen Torontossa soitetulla julkaisukeikalla vierailivat Lifeson ja Hugh Marsh ja multimediavideosta vastasivat Nicholas de Penzier ja Jennifer Baichwal. Rheostaticsin tuotannosta Viellin käsialaa olevat kappaleet kallistuvat progressiiviseen ja folkrockiin. Bidini toi keitokseen huumoria ja elementtejä uudesta aallosta. Vesely on yhtyeen jäsenistä selkeimmin poprock-orientoitunut ja Rheostaticsin ainoat hitit ovatkin hänen käsialaansa. Clarkin käsialaa olevissa kappaleissa oli jopa punkvaikutteita. Kun Chart Attack vuonna 1996 julkaisi lukijaäänestyksensä tulokset sadasta parhaasta kanadalaisesta albumista, Rheostaticsin Whale Music sijoittui viidenneksi Neil Youngin, Joni Mitchellin, The Tragically Hipin ja Sloanin jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti